Teemu Selänteen jäälletulo seremonian aluksi säväytti. Siinä, missä useimmiten jäädytysseremonioihin tullaan puvut päällä, Selänne saapui tilaisuuteen pelivarusteissa - Sotšissa käytetty pelipaita päällään.
− Kun käytiin läpi vaihtoehtoja, niin kyllä tuo oli minun näköiseni tapa tulla jäälle. Olihan se hieno fiilis tulla sieltä hienon yleisön eteen. Se savu vain vähän häiritsi, kun en oikein nähnyt, mihin suuntaan luistella.
− Täytyy kiittää faneja, sillä he tekivät tästä sellaisen tapahtuman, jonka voi jakaa heidän kanssaan.
"Käskin heitä nauttimaan ja muistamaan, että näitä hetkiä ei saa takaisin".
Selänteelle ensimmäinen täysi vuosi peliuran jälkeen on ollut yhtä juhlaa. Vuosi on sisältänyt pelinumeron jäädyttämisen niin hänelle rakkaimmassa NHL-seurassa Anaheim Ducksissa kuin Suomen jääkiekkomaajoukkueessa. Lisäksi Selänne aateloitiin vuoden aikana jääkiekkoleijonaksi.
− En oikein näe järkevänä verrata juhlia. On kuitenkin hienoa, että Suomessakin on alettu tekemään juhlia isolla kaavalla. Se pieni kasvojenkohotus on tapahtunut. Molemmat olivat hienoja kokemuksia, jotka muistaa lopun elämäänsä.
Selänteen numeronjäädytys oli neljäs nyt meneillään olevissa nuorten MM-kisoissa.
− Kaikki sanoivat, että oli niin hieno fiilis. Ei siltikään sitä tiedä, minkälaista se tulee loppupeleissä olemaan.
Selänne kävi ennen Venäjä-ottelua nuorten leijonien kopissa. Mitä hänellä oli asiaa?
− Käskin heitä nauttimaan ja muistamaan, että näitä hetkiä ei saa takaisin.