Maalipaikat olivat tiukassa, kun Ässät ja Lukko kohtasivat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Porissa. Porilaisten 2−1-voittoon päättynyt ottelu tarjosi maalimässäilyn sijaan tiukkaa puolustuspelaamista ja jännittävän tasaisen kohtaamisen.
− Ottelun alussa saimme shokkihoitoa, kuten viime aikojen otteluissa on pariin kertaan tapana ollut. Ässät sai siitä hyvän alun otteluun, Lukon päävalmentaja Pekka Virta kuvaili.
Hankala Lukon alku toden totta oli, sillä ässäkapteeni Matti Kuparinen vei porilaiset alivoimalla johtoon alle minuutin pelin jälkeen.
− Sen jälkeen meillä ei ollut ottelussa pelillisesti hätää, Virta totesi.
Avausvoitto luonnollisesti maistui Ässille, mutta ei joukkueen päävalmentaja Mikael Kotkaniemi ottelun jälkeen juurikaan hymyillyt. Tunteet pysyivät kasassa ja puheet olivat maltillisen analyyttisiä.
− Pelillisesti emme olleet tänään aivan parhaimmillamme ja meidän pitää ehdottomasti parantaa tästä seuraavaan otteluun. Lukuisat jäähyt sotkivat peluutusta, mutta alivoimamme toimi tänään hyvin, kuten puolustuspelaaminen muutenkin.
Jäähyillään Ässät tarjosi vierailijoille lukuisia mahdollisuuksia maalintekoon, mutta ne tilaisuudet jäivät käyttämättä. Tämä fakta luonnollisesti korpesi Virtaa.
− Ylivoima oli liian monimutkaista, eikä se oikein toiminut. Yritystä kyllä oli, mutta ei tulosta. Ottelun lopun ylivoima jäi varsinkin kaivelemaan, kun emme saaneet laukauksia maalia kohti juuri lainkaan.