HIFK teki kovia panostuksia siirtorajan kynnyksellä. Joukkueeseen liittyivät Teemu Turunen, Iiro Pakarinen sekä Miikka Salomäki. Kolme hyökkäyspään pelimiestä, mutta alakerta sekä maalivahtiosasto jäi vaille huomiota. Hankinnoista huolimatta helsinkiläisten pelaaminen ei ole ollut ilotulistusta, vaan ajoittain päämäärätöntä höntyilyä.
"Näillä mennään" oli toisaalta perusteltu ratkaisu, sillä Michael Garteig oli ailahtelusta huolimatta löytämässä virettään ja Niilo Halonen palaamassa sairastuvalta.
Vaikka ratkaisu oli perusteltu, yhtä lailla perusteltua olisi ollut myös katseen siirtäminen maalivahtimarkkinoille. Tappara hankki Ruotsista Janis Kalninšin, vaikka Christian Heljanko oli läpi runkosarjan koko Liigan maalivahtien parhaimmistoa, eli täysin eri tasolla kuin kumpikaan HIFK:n maalivahdeista. Kärpät puolestaan hankki osittain varmuuden vuoksi Libor Kašikin, joka kuitenkin osoittautui tyhjäksi arvaksi.
"HIFK:n tappioiden syy ei ole Halosessa, vaan uhkapeliä pelanneessa seurajohdossa"
Helsinkiläisten visio kevään maalivahtipeluutuksesta koki kovan kolauksen, kun Garteig loukkaantui JYPiä vastaan, kaksi viikkoa siirtorajan sulkeutumisen jälkeen. Katseet ja parrasvalot kääntyivät Halosen suuntaan.
Lähtökohdat eivät olleet otolliset. Halonen kärsi kauden aikana loukkaantumisesta, eikä hän pystynyt välttymään myöskään koronatartunnalta. Ennen pudotuspelien alkua hän ehti pelaamaan vain viidessä ottelussa, kun edelliset torjunnat olivat tammikuulta.
23-vuotias vahti ei ole enää untuvikko, mutta Liiga-tason kokemus pudotuspeleistä puuttui täysin. Kova ottelurytmi, harjoitusajan puute ja taustalla olleet sairastelut veivät parhaan terän pois.
Runkosarjassa Halosen tilastot eivät keränneet kehuja yhtä lukuun ottamatta. Nimittäin voittoprosenttia, jota käytettiin Halosen tason mittarina, vaikka esimerkiksi torjuntaprosentti kertoi aivan muusta kuin huippulaadusta. Voittoprosentti oli runkosarjassa koko Liigan paras, mutta torjuntaprosenteissa vähintään 20 ottelua pelanneista maalivahdeista Halosen (88,80%) taakse jäivät vain Sportin Rasmus Reijola sekä JYPin Markus Ruusu.
Voittoprosentissa ei ole edelleenkään mitään vikaa, merkattiinhan lauantainkin ottelun tappio kaksi maalia päästäneen Roope Taposen nimiin. Ongelma on torjuntavarmuus.
Halonen on pelannut tämän kevään pudotuspeleissä neljässä ottelussa. Jokaisessa niistä häneltä on jäänyt ottamatta koppeja, joita mestaruuteen matkalla olevan joukkueen maalivahdilta odotetaan.
HIFK:n tappioiden syy ei ole Halosessa, vaan uhkapeliä pelanneessa seurajohdossa. Uhkapeli voi vielä kääntyä voittoon, mutta Halosen itseluottamukseen tuli viimeistään lauantaina lovi, jonka paikkaamiseen hän tarvitsee koko organisaation tuen.
Jälkiviisaus on paras viisaus, mutta HIFK:n johto otti myös tietoisen riskin lyömällä loput pelimerkit kolmeen korkean profiilin hyökkääjään, kun kysymysmerkit maalin suulla olivat tiedossa.
Artikkelia muokattu klo 23.04: korjattu Janis Kalninsin edellinen seura.
