Hämäläisten haavekuva oli ajatuksena kovin kaunis. Uutuuttaan kimalteleva uusi areena, siellä Tappara ja Ilves pelaamassa finaalisarjaa Suomen mestaruudesta.
Tappara on hoitamassa osuutensa, mutta Ilveksellä näyttää olevan kiusallinen ongelma: tupsukorvien eväät eivät yksinkertaisesti tunnu vielä riittävän. Odotukset ovat tietysti olleet kohtuuttomia – etenkin kun muistetaan, että Ilves on viimeksi voittanut jotain aikana, jolloin edellisen kerran pelättiin itänaapurimme aiheuttamaa ydinsotaa.
Voittaminen huipputasolla ei ole helppoa. Yhdenkin pitkän ottelusarjan voittaminen Liigan kaltaisessa laatukilpailussa on vielä vaikeampaa. Siksi hyvin harvoin nähdään joukkueita, jotka menestyvät kylmiltään, täysin yllättäen.
Jokaisen joukkueen on opittava voittamaan, löydettävä oma tapansa menestyä raastavassa pudotuspeliruljanssissa. Useimmiten oppi tarttuu eriasteisten epäonnistumisten kautta. Tällä opintiellä ei ole oikopolkuja.
Sen sai jo todeta yhteiseltä historialtaan ohut kauden yllättäjäjoukkue Jukurit, sen joutui tunnustamaan uuden päävalmentajan johdolla brändiään kiillottanut HIFK. Ja sen tosiasian edessä on myös Ilves, ellei yksi välipäivä muuta tamperelaisryhmän ja TPS:n voimasuhteita lähes tyystin.
Ilveksen joukkueessa on monenlaisia hyviä enteitä tulevaisuutta ajatellen, ja paperilla voittavan joukkueen aineksia jo nyt. On huippumaalivahti, onnistuneita ulkomaalaistähtiä, luotettavia kotimaisia runkopelaajia. Mutta edes nimekkäät ja kokeneet keväthankinnat eivät ole nostaneet kokonaisuutta toistaiseksi vakuuttavalle tasolle.
Välieräsarjan lukemat ovat karuja tamperelaisittain. Ilves voitti avausottelun ylivoimaonnistumisten turvin, siinä koitoksessa joukkue osui kertaalleen myös tasakentällisin. Kolmen TPS:n voittaman ottelun jälkeen tylyin tosiasia on kuitenkin se, että tasakentällisin tehdyt maalit ovat turkulaisten hyväksi 14–1.
Ilves-valmennuksella Jouko Myrrän johdolla on ilmiselviä pelitavallisia ongelmia, laadukkaiden maalipaikkojen luominen on vaikeaa ja pelin muilla osa-alueilla tamperelaisille sattuu aivan liikaa kohtalokkaita virheitä. Ja nyt Ilveksen pitäisi nujertaa huippuvireen löytänyt Palloseura kolmasti peräkkäin pitääkseen unelman elossa.
Ailahtelevan kauden pelanneen TPS:n nykyvireestä huokuu se, että joukkue tietää mitä voittaminen vaatii – vaikka turkulaistenkin penkin takana on suhteellisen kokematon ja joukkuetta ensimmäistä kautta luotsaava Jussi Ahokas. Tausta on kuitenkin toisenlainen kuin askelmerkkejään vielä hakevalla Ilveksellä.
TPS venyi poikkeusoloissa finaaleihin jo viime vuonna, ja oli lopulta aseeton menestysreseptiään pitkään hionutta Lukkoa vastaan. Turkulaisryhmän ydinpelaajat ja valmennustiimin muut avainhenkilöt saivat kovassa koulussa korvaamattoman arvokasta oppia voittamisen vaateista.
Laajemmin ottaen Turussa on opeteltu jo pitkään uudestaan voittamista, ammattiylpeyttä ja menestyvää vaatimustasoa: nykyjoukkue ja -organisaatio elää Eric Perrinin ja Tomi Kallion ajasta alkaneella jatkumolla.
Mustavalkoisten kärkipelaajat onnistuvat illasta toiseen. Markus Nurmi, Juuso Pärssinen ja Mikael Pyyhtiä raatavat tuhdilla kuormalla, mutta tulostakin tulee. Voittamisen vaatimustaso, vastuuroolin monenlainen kuormitus ja omat rajat ovat tiedossa.
Vaikka kolmikko loistaa pistepörssin kärkisijoilla, valtavaa tykittelyä ei tähdiltäkään tarvita, sillä TPS pelaa kokonaisuutena voittavaa jääkiekkoa. Profiilipelaajat maalivahdista erikoistilanneosaajiin ovat onnistuneet, eikä joukkuepelaaminen vuoda millään saralla. Siihen tarvitaan rivimiehiäkin − ja koko kollektiivin tietoisuutta menestymisen vaateista.
Kun TPS on pelannut lähes aukottoman tiiviisti, paineistanut aktiivisesti ja ottanut pelinhallintaa itselleen, Ilveksen paketista on toistaiseksi paljastunut liikaa vuotavia saumoja. Hämäläisten unelma elää yhä, mutta kotiläksyjä saattaa Ilves-leirissä olla liikaa loppuviikolle.
