Päivän kisakolumni kokoaa Jatkoajan toimittajien päällimmäiset ajatukset ottelupäivän mielenkiintoisimmista tapahtumista ja ilmiöistä.
Leijonat leimasi Waltteri Merelän kisapassin tiistaina ja täten joukkueen pelaajakiintiö on täynnä. Täten rannalle jäivät muun muassa NHL:n pudotuspeleistä vastikään kesälomille poistuneet Eeli Tolvanen ja Erik Haula. Leijonien joukkueenjohto teki Merelän suhteen täysin oikean päätöksen
Perusteltaessa äsken heitettyä väitettä lähdetään liikkeelle perusasioista. Merelä on harjoitellut joukkueen kanssa jatkuvasti ja on kopissa yksi jätkistä. Häntä ei tarvitse ajaa sisään, eikä pelikaverien tarvitse totutella tai tutustua häneen.
Merelä on välittömästi valmis myös pelissä esiin tulevien tekijöiden, kuten pelityylin, pelitemmon tai kaukalon koon suhteen. Olihan tämä hänen kotihallinsa kahtena edeltävänä kautena. Nämä asiat olisivat koituneet ongelmiksi mahdollisten NHL-vahvistusten, kuten Tolvasen tai Haulan kanssa. Leijonat ei tarvitse enää yhtäkään uutta lisäongelmaa.
Leijonat ei tarvitse enää yhtäkään uutta lisäongelmaa
Sitten siirrtyään siihen, miksi juuri Merelän passin leimaaminen tekee tästä joukkueesta paremman. Leijonien pelistä on uupunut kolme asiaa: maalinteon tehokkuus, toimiva ylivoimapeli ja vastustajan puolustusmuodon sisälle pääseminen. Merelä sopii kuin hansikas täyttämään näitä aukkoja, sillä oikealta puolelta laukova hyökkääjä on voimakas kamppailija ja erinomainen viimeistelijä.
Hän voitti Tapparassa kaksi Kanada-maljaa perättäin ykkösylivoiman keskeltä, josta lapioi kiekkoja reppuun niiden hänen ulottuuvilleen osuessa. Hän on pelannut vahvuuksillaan niin vakuuttavasti, että joutui jopa kauden jälkeen myöntämään saaneensa sopimustarjouksen NHL-organisaatiolta.
Merelä on voimakas ja monipuolinen maalinedustan ja sen lähialueiden pelaaja, joka tuo Suomen hyökkäykseen juuri tarvittavaa maalinteon terävyyttä. Pelipaikallakaan ei ole väliä, sillä hän on yhtä tehokas joko keskellä tai laidassa.
DEN
AUT
FRA
ja
HUN
SLO
NOR
SUI
KAZ