HIFK on tunnettu fyysisestä pelistään ja raudanlujasta asenteestaan. Nykykokoonpanossa on Ville Varakkaan ja Kyle Quinceyn kaltaisia kovaotteisia puolustajia, myös hyökkäyksessä on fyysisiä ja vahvoja pelaajia.
Ensimmäisessä puolivälieräottelussa Pelicansia vastaan HIFK kuitenkin hävisi ratkaisevat kaksinkamppailut nimenomaan maalineduspelissä, vaikka sen pitäisi olla joukkueen vahvuus. Toisessa erässä kotijoukkue tuplasi johtonsa kahdella maalin edestä tehdyllä osumalla.
Miska Siikonen sai ohjata yksinäisenä Pelicans-pelaajana HIFK-puolustajien ympäröimänä 3−0-maalin erän alussa, ja Hynek Zohorna pääsi ilman estelyitä tinttaamaan erän lopulla kakkoskiekon tyhjään maaliin. Vastaavasti HIFK:n paras pistemies Erik Thorell oli maalin edessä aivan vapaana, mutta Jussi Olkinuora torjui ruotsalaisen laukauksen.
Tällaiset suoritukset ovat kaukana HIFK-brändistä.
Kolmannessa erässä helsinkiläiset tosin lisäsivät taklauspeliään. Avojään pommit tai viime minuuttien sikailut eivät kuitenkaan peliä edistäneet, vaikka tunnetilaa varmasti nostivatkin. Jäähypenkiltä HIFK ei pelejä voita, mutta omaa maalinedustaa voi puolustaa myös sääntöjen puitteissa.
Hyökkäyspelissään runkosarjassa neljänneksi eniten maaleja tehneen joukkueen pitää olla terävämpi eikä energiaa kannata enempää tuhlata tappeluihin tai pelirangaistuksiin. Ville Niemisen suojatit eivät ota taka-askelia, ja olivat toistaiseksi pelillisesti edellä.
HIFK voitti rangaistusminuutit 41−6, mutta Pelicans voitti ottelun 6−0 ja meni ottelusarjassa johtoon. Näistä lukemista on helppo päätellä, kumpi joukkue pelasi jääkiekkoa.
