Mielipide

Päävalmentaja sai kenkää kriittiseen aikaan Joensuussa

MESTIS / Kolumni
Joensuun Kiekko-Poikien pelitapa on ollut koko kauden levällään, minkä vuoksi päävalmentajan olisi voinut vapauttaa tehtävästään jo aiemmin.

Joensuun Kiekko-Pojat uutisoi sunnuntaina, että alkukauden ajan joukkueen päävalmentajana ollut Kasper Vuorinen on vapautettu tehtävästään. Uudeksi päävalmentajaksi nimettiin joukkueen apuvalmentajana kaudesta 2022–23 lähtien ollut Mikko Rämö.

Vuorisen vapauttaminen päävalmentajan tehtävästä vain kolme viikkoa ennen pudotuspelien alkua ei ollut kaikista järkevin veto. Vapauttamisen olisi voinut tehdä jo huomattavasti aiemmin.

Selkeä, tunnistettava pelitapa on tällä kaudella puuttunut käytännössä kokonaan. Erityisesti Kiekko-Poikien joukkuepeli on ollut hakusessa, eikä siihen ole saatu ryhtiä edes uudistetussa kotihallissa.

Kauden aikana on nähty muun muassa hataraa ylivoimaa ja kiekon sinkoilua sinne tänne, kun kaverin lapa ei olekaan aina ollut siellä missä pitää. Positiivisin asia lienee se, että maalipaikkoja on saatu luotua melko hyvin, mutta sekään ei ole aina kovinkaan paljon lämmittänyt, kun puolet yrityksistä ovat kolisseet jonnekin aivan muualle kuin maaliverkon perukoille.

Joukkue on kuitenkin tällä hetkellä runkosarjassa sijalla neljä. Joukkueen menestys on ollut koko kauden ajan pitkälti onnistuneiden yksilösuoritusten ansiota.

Yksittäisen pelaajien onnistumisilla ei kuitenkaan lähtökohtaisesti menestytä, ei ainakaan pudotuspeleissä. Hyvät yksilösuoritukset eivät tietenkään ole haitaksi, mutta myös joukkuepelin täytyy olla vakaalla pohjalla. 

Tämän takia on vähintäänkin kummallista, ettei valmennus ole onnistunut kauden aikana hiomaan joukkuepelaamista paremmaksi.

Aiemmin apuvalmentajana ollut Rämö joutuukin eittämättä olemaan tarkkana uudessa pestissään. Vaikka Kiekko-Poikien joukkuepeli kaipaa kipeästi ryhtiliikettä, kokonaan uuden pelitavan rakentaminen ja ajaminen sisään saattaa aiheuttaa vain suuremman sopan näin lähellä pudotuspelejä. Toisaalta valmentajanvaihdos voi olla hyvä ravistelu joukkueelle ja tuoda uudenlaista ryhtiä joukkueen pelaamiseen. Tuohan uusi päävalmentaja aina omat mausteensa joukkueen pelikirjaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös