Turun Palloseura on aloittanut kauden erittäin vahvalla suorituksella ja piti pitkään sarjan kärkeä ja on edelleen pistekeskiarvoilla mitattuna kärjessä. Mutta oliko aloitus kuitenkaan niin vahva, kuin pistesarake antaa ymmärtää?
Ennen maajoukkuetaukoa TPS hävisi kaksi ottelua peräkkäin, ja varsinkin viimeinen peli ennen taukoa Tapparaa vastaan antoi osviittaa turkulaisten ongelmista. Myös valmennus on myöntänyt, että ehkä kaikki pisteet eivät olleet ansaittuja, tai ainakin niistä pitää kiittää Andrei Karejevia.
Maalit, ilman niitä et voi voittaa, vanha totuus. Tällä hetkellä TPS on tehnyt runkosarjassa ainoastaan 40 maalia. Vain HPK:lla on vähemmän 38 maalia. Kärkeä pitää HIFK 68 osumalla.
Jatkoajan artikkelissa tutkittiin Liigan voimasuhteita maaliodottamien pohjalta. TPS:n loppukauden osotusarvo pisteiden valossa on 1,62. Näillä pisteillä sijoitus sarjassa on kuudes. Turkulaisten voi nähdä jopa ylisuorittaneen alkukauden aikana, mikä ei lupaa hyvää loppukautta ajatellen.
Tappiollisessa ottelussa Sportia vastaan TPS hallitsi laukaisutilastoa ja peli pyöri vahvasti hyökkäyspäässä joukkueen maaliodottaman ollessa 3,06. Vastassa oli ottelussa erittäin heikosti pelannut vaasalaisryhmä ja maalit jäivät silti kahteen. Pelinsä iskuun saanutta Tapparaa vastaan lukemaksi jäi 1,39.
Mainittavaa tässä on ennen kaikkea se, että maalit menivät kaikki ykkösketjulle Markus Nurmi – Juuso Pärssinen – Mikael Pyyhtiä. Luoduista paikoista merkittävin osa menee myös samaisen ketjun ansioiksi.
Onko TPS:stä tullut yhden ketjun joukkue?
Juuso Pärssisen paluun jälkeen ykkösketju on olut turkulaisten kantava voima ja Pärssinen kantaakin joukkueen kultaista kypärää. Hyökkääjä on pelannut 11 ottelua tehden niissä 12 pistettä. Sisäisessä pistepörssissä toisena olevalla Mitch Hultsilla on 19 ottelua ja 10 pistettä.
Ykkösketjun etuna on toki se, että he tuntevat toisensa ja pelasivat jo viime kaudella yhdessä. Muut ovat joutuneet hakemaan kemioita vahvasti uudistuneessa joukkueessa. Tässä vaiheessa kautta kemioiden kuitenkin pitäisi jo alkaa löytyä.
Varsinkin ulkomaalaisten pelureiden etunenässä Mitch Hultsin ja Tyler Steenbergenin otteet ovat alkaneet herättää kysymysmerkkejä. Hultsin alku oli vahvaa, mutta loka–marraskuun aikana tahti on hyytynyt. Steenbergen aloitti maalinteon ensimmäisessä ottelussa, mutta se on jäänyt toistaiseksi ainoaksi osumaksi.
Jussi Ahokkaan pelissä hyökkäys on melko yksinkertaista, jossa hyökkääjät hääräävät maalin lähistöllä puolustajien pysyessä melko tiukasti siniviivan tuntumassa. Hyökkääjien odotetaan pystyvän nousemaan yksi vastaa yksi -tilanteen kautta maalille. Pelitapa ei ole kuitenkaan vielä osoittautunut tehokkaaksi tavaksi tehdä maaleja.
Toistaiseksi joukkueesta ei ole löytynyt muita vahvasti tuloksen tekoon pystyvää ketjua ykkösen lisäksi pieniä väläyksiä lukuun ottamatta. Juhani Jasun neloskenttä on toiminut hyvin roolissaan puolustusvoittoisen ketjuna, mutta kakkos- ja kolmosketjuun pitää saada tuloksentekokykyä, mikäli Turussa halutaan pelata mestaruudesta.
Voidaan tietenkin kysyä, miksi joukkue ei hyökkäysalueen pelaamisessa käytä hyväkseen hyviä kiekollisia pakkejaan rotaatioiden mahdollistamiseksi. Tällä hetkellä hyökkääminen menee usein puskemiseksi ja maalimäärät pysyvät matalina, kun samaan aikaan viime kaudella hyviin pistemääriin päässeet Eemil Viro ja Elmeri Eronen vaeltavat pisteiden puolesta varjojen mailla.
Tapparaa vastaan pelattu ottelu osoitti mitä tapahtuu, kun vastassa on rutinoitunut ja laadukas joukkue. Turkulaisilla ei ollut asiaa maalille ja kaikki puolustuksen virheet voivat olla kohtalokkaita. Sopiikin kysyä, onko joukkueen hyökkäyspelin sisäänajo vielä käynnissä vai pitäisikö valmennuksen alkaa etsimään uusia tapoja saada maaleja aikaiseksi nykyisellä kalustolla. Herää kysymys, onko joukkuetta tarve vahvistaa pelitapaan paremmin sopivilla hyökkääjillä.
Yksi asia on kuitenkin varmaa: ilman hyökkäysvoimaa Turussa ei nähdä pitkää kevättä.
