Viime syksynä Downey tuli Red Wingsin harjoitusleirille sopimuksettomana pelaajana, jolla oli mahdollisuus. Mahdollisuus päästä try-outin kautta sopimukseen kivikovan Red Wings -miehistön kanssa. Pienikokoinen, mutta sitäkin pippurisempi mies taisteli tiensä läpi, sai kaksisuuntaisen sopimuksen minimipalkalla ja pysyi koko kauden ylhäällä NHL:ssä ilman ainuttakaan farmikomennusta.
Downey pelasi 56 runkosarjaottelua ja tappeli 10 kertaa joukkueessa, jonka pelaajat olivat tapelleet edellisen kahden NHL-kauden aikana yhteensä vain 16 kertaa. Mutta mikä tärkeintä, kauden päättyessä hän oli Stanley Cup -voittaja.
Uuden kauden alla 34-vuotias Downey on jälleen palannut taistelemaan pelipaikastaan. Tällä kertaa hän sai suoran sopimuksen jo ennen harjoitusleirin alkua. Sopimus on jälleen kaksisuuntainen, joten Downey joutuu edelleen taistelemaan paikasta NHL:ssä välttääkseen joutumisen AHL:ään monikertaisesti pienempien tienestien eteen.
Downeyn kohtalona on siis jälleen todistaa, että hän on pelipaikkansa arvoinen. Taistelu paikoista on kivikova, kovempi mitä kautta aiemmin, sillä Red Wingsillä on harvinaisen positiivinen ongelma pelaajien ylitarjonnaista jokaiselle pelipaikalle. Tällä kertaa hän taistelee pelipaikasta Darren McCartya, Darren Helmia ja Ville Leinoa vastaan.
Ennen viime kauden alkua Downey ei juuri herättänyt kiinnostusta muissa NHL-joukkueissa johtuen aivotärähdyksestä, jonka hän sai pelatessaan Monteal Canadiensissa syksyllä 2006. Red Wings etsi kesällä 2007 tappelijaa joukkueeseensa ja Wings oli ainoa organisaatio, joka antoi Downeylle mahdollisuuden todistaa terveytensä myös jäällä, eikä vain sopimusneuvotteluissa.
- Tämä joukkue antoi minulle mahdollisuuden. Siksi olen jälleen täällä, Downey sanoo.
- En minä halua mennä ja tehdä sopimusta jonkun muun joukkueen kanssa saadakseni vain itseni kannalta parhaan mahdollisen sopimuksen. Tämä joukkue voitti mestaruuden, meillä on aivan loistava porukka täällä. Minä uskon lojaaliuteen ja tämä joukkue uskoo lojaaliuteen. Minä vaan olen sellainen lojaali maalaisjätkä.
Downey, Matt Ellis ja Derek Meech olivat lopulta ne pelaajat, jotka saivat viimeiset pelipaikat viime kauden harjoitusleirien jälkeen. Sinä päivänä kun rosteri julkistettiin, Downey tuli Wingsin pukukoppiin harjoitusten jälkeen. Koppiin, jossa oli Chris Chelioksen, Nicklas Lidströmin ja Dominik Hasekin kaltaisia eläviä legendoja. Mies otti kypärän päästään ja alkoi paasata seisaaltaan kovaan ääneen ikään kuin medialle.
- Olen varma siitä että te kaikki haluatte kuulla tämän jutun. Olen maalta kotoisin, syntynyt köyhään perheeseen...jne.
Eihän siellä pukukopissa mitään toimittajia ollut, höpinä oli vain pelkkää pukukoppihuumoria. Ellis ja Meech katsoivat toisiaan ja Meech ratkesi ensimmäisenä nauramaan. Ellis repesi myös heti perään.
- Hän veti ne ensimmäiset juttunsa jotenkin todella äänekkäästi, sitä vaan katsoi että onko tämä äijä nyt tosissaan?, Meech kertoo.
- Sitten tajusin miksi Aaron on ollut liigassa niin pitkään ja pärjännyt niin hyvin, koska hän on niin huikea pukukoppipelaaja. Hänellä vain on kyky hauskuuttaa jätkiä ja tuoda heille hyvää fiilistä. Hän tekee sitä jatkuvasti. Hän oli iso osa viime kauden joukkuetta näistä syistä.
Downey lainailee pukukoppijuttuja elokuvasta Bedazzled. "One-linerit" lähtevät kopissa nopeammin kuin Brett Hull ampuu "one-timereitaan".
- Jos vain valittaisin jääajastani, todennäköisesti saisin bussilipun farmijoukkueeseen hyvin nopeasti, Downey selittää.
- Ei minua valittamaan tänne hankittu. He tekivät sopimuksen ihmisen kanssa, jolla on epätavallinen asenne joka päivä aamusta iltaan. Herään, tulen hallille ja tuon positiivista energiaa joukkueeseen, hommani on luoda hyvää henkeä joka ikinen päivä.
Tulevalle kaudelle Downey lähtee sillä asenteella, että hänen täytyy parantaa muutamia osa-alueita kiekollisessa pelissään. Hän on tehnyt rajusti töitä jo ennen harjoitusleiriä kehittääkseen kiekollista osaamistaan ja luisteluaan. Hänen täytyy pystyä pitämään kiekkoa pitempään ja tekemään järkevämpiä päätöksiä hätäisen roiskimisen sijaan. Hänen on yksinkertaisesti kyettävä luistelemaan kiekon kanssa pää ylhäällä ja seuraamaan peliä enemmän.
Tämä oli asia, joka Downeyn itsensä mielestä erotti hänet Darren McCartysta viime keväänä. Kun pudotuspelit alkoivat, McCarty oli jäällä ja Downey istui puku päällä popcorn-katsomossa.
- Opin paljon viime kevään pudotuspeleistä seuratessani McCartyn ja muiden otteita, Downey kertoo.
- Minulla oli hieno vuosi kaikkine taisteluineni. Todistin, että pystyn pelaamaan 6-8 minuuttia illassa ja se oli positiivista. Pystyn ainoastaan parantamaan. Jos vaan jatkan omaa vahvaa duuniani, miksi en olisi jatkossakin joukkueessa? Minulla oli muita vaihtoehtoja, joiden kanssa olisin voinut tehdä sopimukseen, mutta loppujenlopuksi minä pidän tästä mahtavasta perheilmapiiristä täällä ja me aiomme uusia mestaruutemme.
Tappelijan rooliansa Downey ei ole silti unohtanut, vaikka hän on tiimissä hoitanutkin tuota sanasepon roolia ja yrittänyt parantaa kiekollista peliään. Downey tietää edelleen olevansa myös se ykkösase, jos nyrkkien heiluttelijaa tarvitaan.
- Me olemme nyt vuoren huipulla. Kaikki haluavat repiä meidät kappaleiksi, olen siitä satavarma. Niin ihmisluonto toimii, Downey mouhuaa.
- Se on aivan varma, että joku Dallas Stars haluaa palan meistä. Tai Phoenix Coyotes. Mutta kun minä olen täällä, kukaan ei tule hyppimään silmillemme. Ja jos joku tekee niin, heidän on parasta olla valmiina, Downey jatkaa.
- Minä olen täällä tätä joukkuetta varten. Jos he yrittävät jotain Zetterbergille, Datsjukille tai Lidströmille, minä olen täällä suojelemassa sijoituksiamme, vähän kuten vakuutusturva. In Aaron we trust.
Taistelija ja show-mies viimeisen päälle.
Lähteet: MLive.com, redwingscorner.com
