Aluksi MM-kisoista
JA: Mitä mieltä olet kisoista tähän asti?
JT: Mielelläni aloitan aina hyvistä asioista, eli kisat ovat taas kiekkomaassa, se on mielestäni hienoa. Yleinen organisointi on erittäin hyvää, etenkin pidän siitä että täällä harjoitushalli ja pelihalli ovat vierekkäin. Oman työn kannalta se on erittäin hienoa, että pääsee helposti katsomaan treenejä. Samaten valmentajaseminaari Ullevilla. Kaikesta näkee, että kokeneet järjestäjät ovat taas olleet asialla. Sitten hienoa on myös se että seitsemän ensimmäistä joukkuetta on pelillisesti aika lähellä toisiaan, eli tulossa on todella huikea loppuhuipentuma.
Mutta sitten se, mistä olen kansainvälisenä kiekkomiehenä huolissani on se että isojen ja pienten ero on kasvanut. Kun muistelen omaa aikaani Ranskan päävalmentajana, niin meitä vastaan ei mikään joukkue uskaltanut lähteä ajatellen, että me ollaan ihan läpihuutojuttu. Pantiin kanadalaisia turpaan, taisteltiin Venäjää vastaan 58 minuuttia, Suomi oli kaikista asetelmista huolimatta 45 minuuttia ihan pulassa. Tämä ero on kasvanut. Se on kasvanut teknisesti, se on kasvanut taktisesti, se on kasvanut psykologisesti. Esimerkiksi Suomi-Puola, se oli farssi pelinä. Puola oli niin huono. Se ei tietenkään ole Suomen vika, vaan joku tässä järjestelmässä mättää.
JA: Eli A-sarjassa on liian monta joukkuetta? Jääkiekko kuitenkin tarvitsee kansainvälistä näkyvyyttä mediassa, ja siksi on hyvä, että sarjassa on joukkueita monesta eri suunnasta.
JT: No siihen on tietysti kaksi näkökulmaa. Kun on valmentanut Ranskaa ja Sveitsiä MM-kisoissa, näkökulma hieman muuttuu. Meillä täytyy olla 16 joukkuetta sarjassa, mutta kannattaisi ehkä miettiä sitä, että pelattaisiin kuten olympialaisissa. Ensin 8 niinsanotusti nousussa olevaa joukkuetta pelaisivat oman sarjansa ja niistä vaikka kaksi parasta pääsisi sitten parhaiden mukaan kisaamaan.
JA: Eli ensin olisi ikään kuin B-kisat, ja niistä kaksi parasta pääsisi heti seuraavalla viikolla alkaviin A-sarjan kisoihin?
JT: No mielestäni olisi väärin puhua B-kisoista tässä yhteydessä. Eli kyseessä olisi A-mestaruuskilpailut ja alkusarjassa olisi ihan erilaiset palkinnot eli kaksi parasta pitäisi palkita siten, että ne pääsevät jatkoon. Se mahdollistaisi mielestäni fiksulla tavalla järjestää kisat kahdella paikkakunnalla, jolloin se päänäyttämö voitaisiin valita siten, että esimerkiksi täällä olisi se alkusarja. Sitten vaikka Jonköpingissä pelattaisiin alkusarjassa jo tosipelejä ja ne kahdeksan tai kymmenen parasta pelaisivat sitten lopputurnauksen vaikka Tukholmassa. Mä luulen että se voisi olla hyvä, sillä pidän erittäin tärkeänä sitä, että kisoissa on kuitenkin 16 joukkuetta.
Pääsy MM-kisoihin on todella iso juttu monelle pienemmälle kiekkomaalle. Koko sen maan kiekkokulttuurille, valmentajille, pelaajille ja katsojille on tärkeää tuntea olevansa A-luokan kiekkomaa. Mun mielestä se on tosi viisasta. Moni kyseenalaistaa esimerkiksi Japanin mukanaolon, mutta mä olen siellä kolme vuotta koutsannut ja se on todella tärkeää, että Japani on mukana. Japani on maa, jolla aina tulee olemaan rahaa. Jääkiekko on siellä syvällä, se tulee aina olemaan siellä pieni, mutta silti se on todella hienoa. Ja nyt voin sanoa ihan suoraan, että jos meikäläinen koutsaisi Japania, niin takaan ja alleviivaan, että Japani voittaisi vähintään yhden ottelun joka kisoissa.
Se nyt vaan on heidän paikallista politiikkaansa, että siellä ei ole parhaat koutsit puikoissa, jotka tietäisivät millainen kisoihin valmistautuminen on, miten täällä pitää pelata. Sen takia esimerkiksi Norja on ulkona täältä, Ranska on mennyt ihan muutamassa vuodessa... Ei se traditio ole sieltä maasta mihinkään hävinnyt, vaan ne ovat munineet sen koko homman. Ja silloin me tullaan huonoihin johtajiin, valmentajiin, tällaisiin asioihin. Nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita, että jos katsot täällä kisoissa menestyviä joukkueita, niin niillä on mukana parhaat valmentajat, siellä on muutenkin parhaat voimat liikkeellä. Siellä on sellaiset johtajat jotka tietävät mitä tekevät. Täällä näkyy se kokonaiskiekkotyö, tämä on symboli sille.
Tietenkin Kanada ja USA saivat parhaat pelaajansa vain Salt Lake Cityyn, se on se viimeinen creme la creme. Mutta meille ja Ruotsille esimerkiksi kisat ovat tosi kova juttu, se on se mikä pysäyttää kansakunnan ja se on mielestäni todella hienoa. Ja se mistä tykkään on se, että täällä on kuitenkin erittäin tarkka ja jämäkkä tuomarilinja. Eli pelaajien turvallisuus, tuomarilinja on tukenut sitä. Tulee vaikka joku hullu kyynärpäätaklaus suoraan päähän, niin se on automaattisesti 2+2 minuuttia tai 5+20. Mailaa kasvoihin, automaattisesti ulos. Ei mitään tulkintaa tai selityksiä. Kun vielä mailankäyttöä ja ykköskarvaajan blokkaamista aletaan ottamaan niin tämä on menossa parempaan suuntaan.
JA: Itävallan valmentaja Ron Kennedy kritisoi haastattelussamme tuomarityöskentelyä; hänen mielestään kisoissa ei ole sellaisia tuomareita, jotka olisivat pelin hengessä sisällä. Etenkin saksalaiset tuomarit ovat hänen mielestään heikkoja.
JT: No ymmärrän hänen näkökulmaansa, koska hänen joukkueensa ottaa täällä jäähyjä ja se on sellainen todella henkilökohtainen reaktio. Varmasti minäkin Ranskan koutsina, kun pelaajat paljon istuivat, olin samaa mieltä. Mutta tässä se ero tuleekin, kun tulee tänne puolueettomana katsomaan niin... en väitä että hän on väärässä ja minä oikeassa, vaan että tässä on nyt erilainen näkökulma. Näin heidän matsejaan, ja heillä oli vahva ylivoimapeli ja vaisu alivoimapeli, niin sen takia he olivat pulassa plus he ottivat todella paljon tyhmiä jäähyjä.
JA: Kennedy purnasi etenkin siitä Suomi-ottelussa annetusta jäähystä, jonka ansiosta Suomi pääsi kahden miehen ylivoimalle ja teki myöhemmin sitten maalin. Hänen mielestään alivoimalla pelatessa jäähyä ei pitäisi antaa, ellei kyseessä ole selvä maalintekotilanteen estäminen, ja siitä ei hänen mielestään ollut kyse.
JT: No tuo on tyypillinen nikkarifilosofia. Mä otin tästä selvää, koska en viitsi mennä tuonne kommentoimaan mitään itsestäänselvyyksiä, mitä jokainen Hankoniemeltä Lapista tuleva jätkä voi vetää pubissa samat analyysit. Yksi tuomarikaveri, nikkari Bob Neville, joka asuu samassa hotellissa, pyysin häneltä heti puoli tuntia aikaa silloin ennen kuin kisat alkoivat ja kysyin, että mitkä ovat ne asiat, jotka sä kerrot näille joukkueille. Ja nää oli just niitä asioita mitä on kerrottu. Toisaalta ymmärrän sen että vanhan termin mukaan ”heat of the competition” valmentajana sä tunnet niin helvetinmoista vääryyttä tuomarilinjassa joitain huippumaita vastaan, koska Suomikin oli ajoittain vaikeuksissa Itävaltaa vastaan, ja jos sitä maalia viidellä kolmea vastaan ei olisi tullut, niin siitä olisi tullut ihan uusi kiekkopeli.
Mutta kun lähdet itsekriittisesti tutkimaan sitä ottelua jälkeenpäin, niin se näyttää, että turha jäähy, turha jäähy, piste ja loppu. Sitten mä taas tykkään siitä, että täällä tuomarijohto tulee kertomaan, olit minkä maan puikoissa tahansa, että linja on tämä ja sitten vaan viestität sen pelaajille, ja sitten sopeudut siihen tilanteeseen. Sulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Ja tämä on minusta ollut poikkeuksellisen hyvää. Siinä mielessä Kennedy on oikeassa, että kun heidän pelaajat tulevat erilaisista lähtökohdista, erilaisista kiekkomaista, jossain pelataan nopeata kiekkoa, jossain DEL-liigassa käytetään ronskisti mailaa, sitä ja tätä, niin totta kai tämä niinsanottu sopeutumisaika on vaikeaa.
JA: Juuri tästä Anatoli Bogdanov puhui haastattelussamme, eli että heillä on paljon pelaajia Venäjän sarjoista, ja hänen mielestään siellä se mailankäyttö on ehkä maailman ronskeinta. Bogdanov on siistin pelin ystävä, mutta hän ei saanut täällä joukkuettaan kuriin. Eli mailat olivat korkealla, ja etenkin taklauksissa pelaajat tähtäsivät kyynärpäillään suoraan vastustajan päähän.
JT: Heidän numero kolmonen oli ihan symboli sille. Huitoi ihan kaikkea mikä liikkui, eikä koko turnauksessa tapahtunut mitään kehitystä. Siinä Bogdanov on oikeassa, Venäjän liigassa pelataan sellaista mailaviidakkoa että... lopetin aikanaan Kärpissä kaikkien venäläisten harjoitusvastustajien käytön. Joka sarjatauko sieltä oli joukkueita tarjolla, mutta sanoin heille kylmän rauhallisesti, että me maksamme näille jätkille yhteensä seitsemän miljoonaa markkaa. Meidän rahkeet ei kestä sitä, että yhden harjoituspelin jälkeen saamme vastinetta vain kolmelle ja puolelle miljoonalle, kun puolet pelaajista on kappaleina. Tästä tullaan siihen että kiekkokulttuuri on kirjavaa, jossain tosiaan pelataan näin. Sitten mietit sitä, että tänne tuodaan parhaat voimat, sitten pidetään kaksi tuomaripalaveria ja sitten tuomarit jännittävät että kuka pääsee viheltämään. Pakaslahtikin on tuolla paskanjäykkänä, että pääseekö huomenna viheltämään. Sitten kun kaikki nämä sopeutetaan, niin se ei ole kovin helppoa.
Plus täällä vielä nähdään hyvin se, kuinka tärkeää olisi olla kaksi päätuomaria. Koska täällä on vielä astetta taitavammat pelaajat, täällä syötetään neljänkymmenen metrin pystysyöttöjä, niin et sä yksinkertaisesti voi nähdä kaikkea tai sijoittua niin, että sulla on hallussa toi homma. Kun tuolla katsomossakaan ei pysy aina perässä, vaikka sä oot tuolla ylhäällä ja sulla on siinä edessä näkyvissä koko homma. Niin välillä sitä katsoo että hetkinen, miten jollakin voisi olla sellaiset maagiset voimat, että se voisi nähdä sieltä jään pinnasta koko touhun. Jokainen voi mennä vaikka siihen lankin tasolle katsomaan peliä, uskomatonta miten se muuttuu. Tai pistät vielä luistimet jalkaan ja menet sinne jäälle katsomaan kuinka satakiloiset äijät sinkoilee joka suuntaan. Vaikka sulla ois kuinka harjaantunut silmä niin... mun mielestä tässä on osa pelin tulevaisuutta, että tähän puututaan. Kaksi dumaria sinne ilman muuta! Tai sitten punaviiva takaisin. Sekin auttaisi jo paljon.
Sitten Suomen maajoukkueesta
JA: Suomen peli on nyt tietenkin puheenaiheena. On kritisoitu ylivoimaa, väitetty joukkueella olevan kätisyysongelmia ynnä muuta.
JT: Suomesta on tullut niin pienellä aikavälillä niin kova kiekkomaa, niin asiantuntemus tuntuu nyt olevan sitä että katsotaan mitä heikkouksia löydetään. Sanon ihan suoraan: Suomi on pelannut loistavaa kiekkoa. Maalivahtipeli on ollut käytännössä katsoen täydellistä. Alivoima ihan suvereenia, ja sen verran on turnausta takana että vaikka menisi ihan loppuun saakka, pelin luonne ja turnauksen luonne on tällainen, että missään joukkueessa neljä kentällistä jätkiä ei voi onnistua samassa turnauksessa.
Jos ruvetaan pieniä yksityiskohtia katsomaan, niin yhä enemmän tulee esiin se, että niin sanotuilla raskastekoisilla pelaajilla on vaikeuksia. Historia osoittaa että meidän menestystarinoiden takana on ollut liikkuvat pelaajat. On Sakua, Villeä, liikkuvia pakkeja, se on ollut se menestysresepti. Mun mielestä tässä joukkueessa on näitä raskasjalkaisia pelaaja poikkeuksellisen paljon. Ojanen, Aalto, Karalahti, Viitakoski, Pirjetä… siinä on vasta 25 prosenttia joukkueesta, mutta silti se on mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan se lähtee nimenomaan näillä jätkillä. Kyllähän nämä pikkumiehet tai tällaiset Hagmanit pelaa tätä turnausta vaikka juhannukseen asti, eikä peli paljoa muuttuisi. Se on ollut mielestäni meidän menestysresepti taktisen osaamisen ohella.
JA: Olet tunnettu vakiokasvo näissä MM-kisoissa, vieläkö sinua kosiskellaan maajoukkueiden valmentajiksi?
JT: Toivottavasti.
JA: Tällä on kuitenkin liittojen päättäjiä paikalla, ja esimerkiksi Itävallan päävalmentaja Kennedy lopettaa näihin kisoihin. Ei ole vielä nykäisty hihasta ja pyydetty valmentamaan?
JT: Ei, mulla on kuitenkin ykkösprioriteetti tämä duuni mitä teen (henkilöstövalmennus). Mulla on siinä ne ihmiset joiden kanssa tätä tehdään, ja sinne suuntaan on tietyt velvoitteet. Mutta ei kuitenkaan suljeta pois. Jos mua pyydettäis valmentamaan vaikka Itävaltaa, niin katson omaavani tarvittavat kvaliteetit ja sitten vaan katsottais olisiko se riittävän haasteellinen duuni.
JA: Itävalta on nostanut tasoaan viime vuosina aika mukavasti, kun siellä alettiin tehdä työtä pitkäjänteisesti.
JT: Kyllä, heille on tulossa omat kisat 2005. Heillä on jääkiekolla kovempi status kuin esimerkiksi Ranskassa. Esimerkiksi Itävallassa näytetään kansallisessa televisiossa sarjamatseja, Ranskassa ei koskaan.
JA: Itävaltahan on ilmoittanut tavoitteekseen menestyä omissa kisoissaan.
JT: Kyllä, juttelin heidän liittonsa presidentin kanssa tässä eräänä iltana ja kunniapuheenjohtaja on myös ystäväni. Kysyin miksi teillä on 8 uutta pelaajaa ja se vastaus tuli heti. Dieter Kalt senior on entinen huippupelaaja, ja hän kertoi myös että tähtäin on kisoissa. Hän on entinen huippupelaaja, ja hän tajuaa että menestykseen tarvitaan myös se oma identiteetti.
JA: Onko sinua koskaan pyydetty Suomen maajoukkueen valmennustehtäviin?
JT: *naurua* Ei ole. Ovat varmaan hukanneet mun puhelinnumeron.
JA: Ilmeisesti. Sinulla kuitenkin vaikuttaisi olevan paljonkin annettavaa maajoukkueelle?
JT: No en ota siihen kantaa. Meillä on monta osaavaa huippuvalmentajaa ja todella vähän paikkoja. Ei minulla sen suhteen ole epäilystä, mitä osaan ja mitä en. Mutta sen olen ymmärtänyt että maailmassa on paljon vähemmän hyviä kiekko-organisaatioita kuin osaavia valmentajia.
JA: Suomessahan on sikäli hyvä tilanne, että kyse ei ole siitä onko hyviä valmentajia vaan siitä, että on hyviä valmentajia, joilla on erilaisia näkemyksiä miten pelata tätä peliä.
JT: Niin, ja sitten se valmentajan käsite maailmalla muuttuu. Se mitä koutsi edustaa. Suomessa on etenkin ymmärretty se, että päävalmentaja vastaa siitä kokonaisuudesta, se ei ole se jätkä joka jakaa mehut, teroittaa luistimet ja tekee taktiikat ja ajaa bussia, vaan nimenomaan päästrategi, jolla on päässä pelifilosofia ja toivon mukaan vähän muutakin. Kuntovalmennukseen ja muuhun löytyy aina sitten päteviä apuvalmentajia. Ei missään isossa yrityksessäkään pääjohtaja hoida laskutusta ja markkinointia ja vielä siivoa ennen kotiinlähtöä.
Meilläkin on tajuttu se, että kerätään sellainen tiimi mikä saa sen pakan toimimaan. Meidän maajoukkue on hyvä esimerkki siitä, että siellä on palat paikoillaan. Toinen missä meidän liitto on viisas on se, että on annettu riittävä aika. On tietenkin ihan eri asia jos kaikki menee ihan pieleen, sitten siihen pitää puuttua. Mutta ei mikään hyvä synny päivässä. Matikaisen jälkeen kun tuli Curre, se otti siihen Aran ja Hexin ja muut. Nyt ne jätkät on olleet siellä jo kymmenen vuotta. Sitten on ihan päinvastaisia esimerkkejä, täälläkin on jengejä jotka vaihtaa valmennustaan joka vuosi. Sitten putoillaan sarjasta ja hyvänä esimerkkinä on Ranska, joka tuolla menolla ei ole enää ikinä mukana MM-kisoissa.
Sitten Ruotsi, joka on vaihtanut koutsia kuin paitaa. No, julkinen paine ja kaikki tämä on vaikuttanut. Toisaalta Saksa pisti pakan kuntoon, vanhat kiekkomiehet sinne mukaan ja nyt siitä on tulossa se kahdeksas huippumaa. Toisaalta, jos Naganossa olisi tullut Ruotsilta turpaan niin tuo nykyinen valmennusjohto... toinen olisi varmaan jossain Oulussa ja toinen vaikka Kuusankoskella. Tarvitaan myös onnea oikeassa paikassa. Sitten Pietari, joka oli täysi floppi. Viimeisessä matsissa Nurminen sitten pelasti koko sakin, se olis ollut sama tilanne sitten. Eli onneakin tarvitaan. Toisaalta toivottavasti päätöksentekijät oppivat siitä sen, että tää on niin herkkä laji, että yhden pieleen menneen matsin jälkeen kannattaa ensin hetki miettiä ja sitten vasta toimia, ettei heti pistetä koko hommaa uusiksi.
JA: Eli pitää löytää sitä hyvää myös tappiosta?
JT: Niin, ennenkaikkea kuitenkin jatkuvuutta. Ei me voida yhden huonon pelin vuoksi mennä siihen kovaan ja julkiseenkin reaktioon. Aina pitää miettiä ensin mikä on parasta pelille Suomessa.
JA: Jos puhutaan vielä hetki näistä niinsanotuista pienemmistä kiekkomaista, niin nyt pistää silmään se, että kahden passin pohjoisamerikkalaisia ei joukkueista enää juuri löydy.
JT: Se on selvä merkki siitä että he ovat huomanneet jäävänsä muuten kelkasta. Juttelin sarjasta putoavien italialaisten kanssa, he ovat tehneet päätöksen, että heillä saa pelata vain neljä ulkomaalaista seurajoukkueissa. Se on kova päätös, ja näissä kisoissa he maksoivat siitä kovan hinnan. Mutta suuntaus on oikea.
Haastattelun kakkososassa Tami kertoo mielipiteensä mm. suljetusta liigasta ja listaa suosikkipelaajansa.
