Työteliäs, taisteleva, sisukas ja viimeiseen asti periksi antamaton. Tähän perään voisi luetella kymmeniä vastaavia adjektiiveja kuvailemaan Bluesin joukkuetta. Jos fraasi 110 prosenttia olisi edes teoriassa mahdollista, voisi sitä käyttää juuri espoolaisen jääkiekon lippulaivaan.
Blues nousi ottelusarjassa 0-3-tilanteesta tasoihin kuudennen pelin jatkoerässä pelissä, jossa se oli kahden erän jälkeen pari maalia takaa-ajoasemassa. Tuo temppu oli niitti kuopiolaisten arkkuun. Vajaa 24 tuntia ei riittänyt fyysiseen, eikä varsinkaan henkiseen palautumiseen.
KalPa tuli kotiyleisönsä eteen hermostuneena ja jännitti avauserässä pelin totaalisesti ohi.
Bluesin peli on ihailtavaa. Joukkue todellakin on urheilun ytimessä. Itsensä likoon laittaminen ja yrittäminen ovat päävalmentaja Lauri Marjamäen sanoin ”oikeiden urheilun arvojen mukaista”. On kuitenkin huomioitava, että pelkällä taistelulla mikään joukkue ei pärjää.
Bluesilla on Marjamäen luoma pelitapa, joka antaa lähtökohdat joukkueen yritteliäälle ilmeelle. Toimiva pelitapa, pelirohkeus ja armoton taistelu ruokkivat toinen toistaan.
Itse asiassa KalPan ja Bluesin pelitavat eivät ole kaukana toisistaan. Molemmat pyrkivät nykyisen trendin mukaisesti kontrolloimaan pelitapahtumia kiekon hallinnan kautta. Joukkueiden välinen ero olikin hiuksen hieno, sillä KalPakaan ei ollut sarjassa erityisen huono. Suurin joukkueita erottava tekijä olikin oman ”momentumin” parempi hyödyntäminen.
Blues tappoi KalPan painostusjaksot kärsivällisesti ja käytti omat vahvat hetkensä tehokkaammin, vaikka sarjan ensimmäiset pelit näyttivätkin jotain aivan muuta. Suuri ero oli myös virheiden määrässä. Myös maalivahtipeli kallistui espoolaisille.
Bluesia hehkuttaessa on toki muistettava, että nyt pelattiin vasta puolivälieriä. Suuremmat ihmeteot vaativat sinipaidoilta jälleen venymistä, mutta sanokaapa yksikin hyvä syy, miksi Blues ei tekisi sitä?
Jälleen kerran.
Kirjoittaja on Jatkoajan Kuopion-toimituksen jäsen, joka arvostaa oikeita urheilun arvoja.