Nuori poika tekee kaikkensa unelmansa eteen. Hän toteuttaa haaveitaan kansakunnan edessä. Voittaa mestaruuksia. Yhteisöllisyys, me-henki ja valtavat tunnekuohut kotisohvalla. Jokainen yksilösuoritus on osoitus lahjakkuudesta, joka on meidän tavallisten tallaajien ulottumattomissa.
Kaikki vaikuttaa irrationaaliselta. Jääkiekko on pakoa arjesta, ja sitä myötä se tuntuu olevan ajoittain irrottautunut yhteiskunnasta.
Puhutaan elämysbisneksestä. Se on kuluttajalle yleensä "jotain muuta". Sitä ei ikään kuin lasketa normaaliksi elinkeinoksi. On saavutus kuulua osaksi sitä ja jokainen kyydissä oleva toteuttaa unelmaansa, eikä ajattele muuta kuin seuraava ottelua.
Tämä maailma on kuitenkin siitä hauska paikka, että kaiken voi ratinalisoida ykkösiksi ja nolliksi. Kaikelle löytyy joku paikka kansantalouden kehyksistä. Propositiologiikka on erehtymätöntä, eikä tiedä käsitteitä kuten "tunne", "lahjakkuus" tai "ilmaveivi".
"Hyvän johtajan arvo voidaan osoittaa kylmästi ykkösillä ja nollilla. Ei heille muuten sitä palkkaa maksettaisi."
Myös jääkiekon voi sijoittaa pelikentälle, jossa isot, keskikokoiset ja pienet pelurit pelaavat. Sille voi löytää jonkun muunkin tarkoituksen kuin vain elämysviihteen, jos katsoo numeroita.
Niiden numeroiden takaa löytää syyn, miksi jokainen ei halua hypätä kyytiin. Se olisi tietyille henkilöille kansan kielellä "paska diili".
Suomalaiset jääkiekkoseurat ovat talousluvuiltaan verrattavissa nakkikioskeihin. Se ei houkuttele kovan luokan tekijöitä johtotehtäviin. Seuroilla ei myöskään oikeasti olisi varaa heihin.
Heihin, jotka tekevät työkseen kovaa bisnestä. Luovat kasvua, työpaikkoja, hyvinvointia tai vaadittaessa vaikka elämyksiä kuluttajille. Heihin, jotka opiskelivat muutaman korkeakoulututkinnon samalla, kun muut pelasivat jääkiekkoa. Heihin, joita ainakin minä kannattajana haluaisin lisää lajin pariin.
Koska se takaa yleensä tulevaisuuden, kun osaaja ensin suunnittelee sen.
Esimerkiksi vuonna 2012 JYPin liikevaihto oli noin seitsemän miljoonaa euroa. Vertailuun voidaan ottaa Lomarengas Oy, jolle hihiteltiin alkuviikosta lätkäpiireissä. Yrityksen liikevaihto on pyörinyt hieman alle 20 miljoonan euron vuositasolla. Voittoa Lomarengas teki vuonna 2012 yli miljoona euroa.
Samaan aikaan JYPin nettotulos oli hieman yli 100 000 euroa. Joukkue voitti tuon vuoden keväänä mestaruuden.
Lätkäfanien peräänkuuluttama "kova tekijä" johtoportaaseen maksaisi JYPille noin 20-30 000 euroa kuukaudessa. Se on paljon noin pienelle liikevaihdolle.
Tällä hetkellä seurojen johtohenkilöihin ladataan arvoaan suurempaa rahaa, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi, jotta voitaisiin palkata varmempi peluri. Lätkätermein "ykköskentän äijä".
Hyvän johtajan arvo voidaan osoittaa kylmästi jälleen ykkösillä ja nollilla. Ei heille muuten sitä palkkaa maksettaisi.
Lottovoittoja osuu tietenkin aina välillä jokaisen kohdalle bisneksessä. Esimerkiksi Jokerit sai aikoinaan Hjallis Harkimosta aidosti kovan tekijän.
Tervehdinkin ilolla Jokerien siirtymistä KHL:ään. Se on osoitus siitä, että suomalainen jääkiekko on vaihtamassa ammattilaiskentille myös elinkeinoelämässä. Kotikutoisuus on sympaattista, mutta sen vaikutukset voi huomata katsomalla seurojen tilinpäätöksiä.
Bisneksessä kaiken pohjana on aina kasvu. Mahdollisuus siirtyä eteenpäin. Harkimon viime vuoden Venäjä-siirto houkutteleekin myös muiden kovien tekijöiden saapumista alalle.
Jääkiekkotulevaisuus on muutakin kuin a-junioreiden corsi-tilastojen seulomista ja Pohjola-leirillä palkitsemisia. Ilman hyviä johtajia tämä kannattajille näkyvä työ on turhaa.
Nämä hyvät johtajat tekevät harvemmin huonoja päätöksiä. Kuten nyt vaikka ihan hatusta heitettynä sulkisivat kasvun mahdollisuuksia. Kröhöm, Liiga, kröhöm.