Alkuviikosta Santahaminassa pidettiin Olympia- ja Paralympiakomiteoiden järjestämä Sinivalkoinen Suorituskyky - seminaari, jonka puhujalista koostui urheiluväen lisäksi kulttuurin ja yrityselämän kovista nimistä.
Ajatuksiani urheilu- ja yritysmaailman toimintalogiikoiden yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista kerron toisella kertaa, mutta tämänkertainen kirjoitus kertoo siitä, mitä halleilla on tarjolla niillekin, jotka eivät ole mukana jo kovassa vauhdissa olevissa kilpasarjoissa. Joitain viittauksia teen kuitenkin jo tähän tekstiin seminaarin esityksestä, joka teki suuren vaikutuksen. Puhujana oli Slush-tapahtuman taustavoima Miki Kuusi.
Kuusi puhui rohkeudesta tehdä juttuja riittävän ennakkoluulottomasti. Ennen kaikkea hän puhui siitä, kuinka tärkeää on tavoitella riittävän suuria ja panna toimeksi sen sijaan, että miettisi, mikä kaikki voi mennä pieleen.
Mitä halleilla on tarjolla niillekin, jotka eivät ole mukana jo kovassa vauhdissa olevissa kilpasarjoissa?
Lokakuun 10-11. päivä järjestetään tapahtuma, jossa on juuri tätä meininkiä. Suomessa aloitettu GHD eli Girls' Hockey Day on juttu, jota vain on lähdetty tekemään pienellä porukalla ja pienellä panostuksella. Vaikkei tuotteesta varsinaisesti voi laskea rahavirtoja Suomen kansantaloudelle eikä sitä ole mitenkään lisensioitu, on mielestäni aika hienoa, että Porvoossa vuonna 2006 alkanut yhden tapahtuman kokeilu on kehittynyt maailmanlaajuiseksi World Girl's Hockey Weekendiksi. Viime vuonna mukana oli 340 tapahtumaa 32 eri maassa, Meksiko, Serbia, Malesia ja Hong Kong ihan vain esimerkkeinä paikoista.
Ideana on tarjota tytöille mahdollisuus kokeilla jääkiekkoa matalalla kynnyksellä niin, että varusteina ei tarvitse olla kuin kypärä ja jonkinlaiset luistimet. Tänä vuonna mukana tulee olemaan myös uusi hauska ja eri liittoja maailmanlaajuisesti yhdistävä idea, Global Game. Kyseessä on ottelu, jossa pelataan aina tunnin peli per maa, valkopaidat vastaan väripaidat.
Aloitus on Uudessa-Seelannissa ja ottelu jatkuu pysähtymättä muun muassa Soulin, Dubain, Almatyn, Pretorian, Bukarestin, Kuala Lumpurin, Madridin ja Lontoon kautta Calgaryyn. IIHF ja Hockey Canada pitävät kirjaa tuloksesta. Suomessa mukana on noin 80 seuraa, ja nyt on loistava tilaisuus seurata, mitä omalla lähialuella tuolloin tapahtuu.
Tapahtuman laajuus tuo yhteenkuuluvuutta, fiilistä ja näkyvyyttä viikonlopulle. Toisaalta Suomen GHD on vaiheessa, jolta on edettävä myös seuraavalle tasolle, ja siihen tarvitaan seuraväkeä laajemminkin. Kokeilupäivän jälkeen on todella tärkeää tarjota mahdollisuus jatkaa lajin parissa. Kaikissa seuroissa ei ole mahdollista perustaa joka ikäluokkaan omaa tyttöjoukkuetta, mutta jos alkuun löytyy yksi vuoro, jonka useampikin ikäluokka voi jakaa, on mahdollisuus jääkiekosta innostuneille tytöille harrastaa jo olemassa. Pienemmissä ikäluokissa jo toimiva poikaryhmä on vaihtoehto, mutta ohjausta tähänkin tarvitaan, ja sen rinnalla toimiva, harvemmin oleva tyttöjen oma vuoro lisää houkuttavuutta pysyä mukana.
Juuri tälläistä mahdollisuutta gimmoille skulata lähti viime sunnuntaina tarjoamaan Helsingin IFK. Tarjolla oli säännöllinen jäävuoro, hyvä ohjaus kunnon olosuhteissa ja rento meininki. Kokeilemaan tullessa kamojen kanssa ei todellakaan ollut niin justiinsa, mutta tarjolla oli aito mahdollisuus tuntea, mitä laji on. Osa näistä sunnuntaivuoroista on pelitällejä, eli mahdollisuuksia pelien tai lisäpelien pelaamiseen niillekin, joilla ei sitä oman ikäistä tyttöjoukkuetta säännöllisesti ympärillään ole.
Matalan kynnyksen harrastamisen konseptin ei tietenkään kuulu olla vain tyttöjen juttu. Jäävuorot ovat tiukassa, mutta jos vuoro isolle ikähaitarille - vaikka sitten kiertävällä ajalla tai vähemmän halutulle vuorolle ja talvella lisämahdollisuuksia luonnonjäille - vain löytyy, jutusta seuralle seuraavat lieveilmiöt lienevät varsin positiivisia. On paljon nuoria, ja vanhempiakin, joille kuusi kertaa viikossa -rytmi ei toimi varallisuuden, kuljetusten, muiden harrastusten, koulun tai ihan vaan oman halun vuoksi.
Kaverit, kovempi kunto ja iloinen mieli kerrankin viikossa kuitenkin kiinnostavat.
Kaverit, kovempi kunto ja iloinen mieli kerrankin viikossa kuitenkin kiinnostavat. Yhteenkuuluvuus voi syntyä harvemmallakin harrastamisella, ja lopulta tunne siitä, että on osa jotain, saattaa pelastaa paljon. Parhaassa tapauksessa porukan imu voi vetää nuoren takaisinpäin syrjäytymiseen johtavalta polulta tai estää edes joutumasta sille. Kun inhimillisen kärsimyksen lisäksi yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle laskelmien mukaan 1,2 miljoonaa euroa, on selvää, että kannattaa hyödyntää hienon lajin yhdistävä voima tälläkin tavalla.
Porukassa syntyy usein ideoita vapaa-ajan viettämiselle ja mikäs sen mukavampaa, kuin käydä samanhenkisten kavereiden kanssa vaikka Liiga-, Mestis- tai naisten SM-sarjan pelissä ja sen jälkeen taas testata nähtyjä kuvioita omassa porukassa. Kerran viikossa pitää kipinän yllä, mutta jättää monta iltaa vapaaksi tehdä muuta. Kevyen harrastamisen malli on kilpakiekon rinnalla tarjolla esimerkiksi Vantaalla nimellä EVU Hoki. Leijonakiekkokoulut ovat hyvä paikka mennä mukaan ihan kaikille lapsille.
Lopuksi haluan vielä mainita Kuusen esityksessään kertoman sloganin : "Culture eats strategy for breakfast". Se sopii erityisen hyvin tähän kauden alkuun kun kulttuuria, eli päivittäisiä toimintatapoja, iskostetaan sinne selkäytimeen. Vaikka taktiikka ja suunnitelmat olisivat kuinka timanttisia, ne ovat nämä toimintatavat, jotka lopulta ratkaisevat. Kevääseen mennessä vartin loppulenkki joka treenin jälkeen tekee suuren eron siihen, että venyttely on ehkä hoidettu sitten kotona.
Tsemppiä kauteen, kaikille tasapuolisesti!