Suomen Nuoret Leijonat kokivat maanantaina Venäjää vastaan kirvelevän tappion, kun kahden maalin johtoasema muuttui yhden erän aikana kahden maalin takaa-ajoksi. Vastaavaa konttausta suomalaisessa kiekkoilussa nähty ennenkin kuten Vancouverin olympialaisten välierissä Yhdysvaltoja vastaan.
kuinka kauan kukaan pelaaja jaksaa taistella, jos virheen jälkeen saa tarran ja tappion jälkeen tikkarin ja pillimehun
Tuolloin tilanteeseen reagoitiin aluksi harmissaan ja pettyen, mutta kun pronssiottelussa kaatui Slovakia, niin kansakunta oli taas tyytyväinen. Kyllä me olemme hyviä, kun mitalin saimme. Kukaan ei enää muistanut edellisen päivän nöyryytystä, kun amerikkalaiset iskivät reilussa kymmenessä minuutissa kuusi maalia.
Nuorten Leijonien mahalaskun kohdalla oli vähän samanlainen ilmiö. Lukemat olivat jo tasoittuneet, ja Venäjä hallitsi peliä. Studiossa hehkutettiin Nuorten Leijonien erän alkua ja taisteluasennetta. Sivuseikka oli se, että Suomi oli itse sössinyt mahdollisuutensa.
Kahden maalin johdossa Nuoret Leijonat saivat ylivoiman, mutta pelistä paistoi ylimielisyys ja huono keskittyminen. Niinpä Venäjä iskikin alivoimamaalin. Sitten Suomi otti kaksi jäähyä, toisen väärästä vaihdosta ja toisen hyökkäysalueella koukkaamisesta.
Ei kovin keskittynyttä tämäkään − toisin kuin Venäjän ylivoima, joka latoi molemmilla kerroilla kiekon maaliin. Umpisurkean erän kruunasi peterforsbergmainen soolokuljetu, joka päättyi maaliin ja tietysti maalinedusruuhkasta.
Joukkueet varmasti käsittelevät tämänkaltaiset pettymykset omalla tavallaan. Itseäni kuitenkin huolestuttaa se, että kuinka kauan kukaan pelaaja jaksaa taistella, jos virheen jälkeen saa tarran ja tappion jälkeen tikkarin ja pillimehun.
Tappion pitää tuntua ikävältä, että sitä jatkossa haluaisi kaikin keinon välttää. Virheen tehnyttä pelaajaa ei tarvitse virheestä erikseen rangaista, mutta pelaajan pitää tiedostaa tehneensä virheen. Muuten se virhe toistuu kaudesta toiseen, eikä pelaaja ymmärrä sitä korjata, kun samaan aikaan taisteluasennetta kehutaan.
Ei pelaajia sovi myöskään rääkätä, mutta vaatia voi. 2000-luvun saavutukset olympiahopea Torinossa 2006 ja World Cupin kakkossija 2004 olivat hienoja saavutuksia, mutta koska niihin on tyydytty ja niissä piehtaroidaan, niin parempia sijoja ei ole tullut.
Suomi on nyt pelaamassa kaikkien aikojen kotikisoissa. Joukkueessa on huippulahjakkaita pelaajia sekä kokenut ja maailmanmestaruuden jo aikuisten kisoissa voittanut valmentaja. Nyt jos koskaan pitää vaatia parasta suoritusta jokaisen pelin jokaisessa vaihdossa.
Silitellään päätä sitten kultajuhlissa.
