Mielipide

Lasse Kukkonen - liigan nuorin kapteeni

LIIGA / Kolumni
Oulun Kärppien liigajoukkueesta löytyy myös yksi erikoisuus. Joukkueen kapteenina nimittäin toimii sarjan nuorin kippari, 21-vuotias puolustaja Lasse Kukkonen. SM-liigan historiakaan ei taida tuntea kovin montaa samanikäistä kapteenia. Mutta millaisesta kaverista sitten on kyse?

Lasse Kukkosta on joukkuekavereiden mukaan pidetty luontaisena johtajana koko uran ajan. Kukkonen on joukkuepelaaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Todellinen tsemppari, joka on pitänyt kahden kauden ajan eniten ääntä Kärppien pukukopissa. Ehkäpä juuri tästä syystä Kukkonen oli pelaajien ääniharava kapteenista äänestettäessä.

Monien mielestä 21-vuotias on liian nuori kapteeniksi nykypäivän SM-liigassa. Samaisten henkilöiden mielestä Kukkonen oli todellinen riskivalinta kapteeniksi. Jari Laukkasen jättämät saappaat ovat liian suuret täytettävästi noin kokemattomalle pelaajalle, ovat monet Oulussakin todenneet. Nuoresta iästään huolimatta Kukkonen on kiertänyt kaikki juniorimaajoukkueet useaan otteeseen ja aloittaa jo kolmatta kauttaan pääsarjassa. Kärppien nykyisessä puolustuksessa Lasse on pelattujen nuorisomaaotteluiden ja liigaottelujen perusteella kolmanneksi kokenein pelaaja. Viime keväänä Kukkonen debytoi myös A-maajoukkueessa.

Mutta miten Lasse itse kokee asemansa joukkueen päämiehenä? Jatkoaika tapasi tuoreen kapteenin SM-liigaristeilyllä.

Lasse Kukkonen, kuinka suuri on Kärppien kapteenin vastuu?

"Ei paina vastuu paljoa. Vaikka kapteeni olenkin, niin meillä on paljon kokeneita ja johtavia pelaajia, että ei varmastikaan tarvitse yksin olla. Ei ainakaan vielä paina harteilla", Kukkonen jysäyttää.

Miten sitten kokeneiden pelaajien ruoskiminen, onnistuuko?

"Ei kokeneita pelaajia tarvitse enää kauhean paljon ruoskia. Voihan sitä sanoa, jos on sanottavaa, mutta eivätköhän niin kokeneet pelaajat osaa itsekin hoitaa asiansa", Kukkonen toteaa. "Ja eiköhän se enemmänkin nuorisoon se ruoskiminen kohdistu".

Kapteenin tehtävä on usein toimia linkkinä valmennusportaan ja pelaajiston välillä. Lasse Kukkonen, miten koet tämän toimivan käytännössä.?

"Tottakai se kuuluu toimenkuvaan. Juttelen valmennuksen kanssa siitä, miltä pelaajista tuntuu. Ja esitän tietysti pelaajille sen, mitä valmennus haluaa. Tavallaan olen kuin tulkin hommissa, se on helpompi toimia näin, kuin että jos valmennus aina kokoaisi koko joukkueen yhteen paikkaan."

Kärppien puolustus on iältään sarjan kokemattomin. Tällä hetkellä sopimuksenalaisia pakkeja on seitsemän, joista neljä on syntynyt 1980-luvulla. Ainoastaan Mikko Myllykoski ja Kimmo Lotvonen ovat pelanneet liigassa enemmän kuin kolme kautta. Ei siis tarvitse olla kummoinenkaan poppamies, jotta pystyisi nimeämään juuri puolustuksen Kärppien menestyksen riskitekijäksi. Kapteeni ei näe edes tätä ongelmana.

"Nythän sen näkee, että riittääkö meillä kokemus. Tämä on tottakai suuri haaste meille nuoremmille. Sitä kauttahan sitä kehittyy, kun pääsee haasteisiin vastaamaan" , Kukkonen jatkaa.

Kärpät on vuosien varrella opittu tuntemaan seurana, jossa juniorityöhön kiinnitetään erityistä huomiota. Vuosi toisensa jälkeen kärppäjunioreista kasvaa varteenotettavia liigapelureita. Nykyisestä puolustuksesta vain Myllykoski on Oulun ulkopuolelta. Kukkonen näkee vallitsevan mentaliteetin voimavarana.

"Seurajohto on antanut meille mahdollisuuden ja nyt katsotaan miten kantti kestää. Se on hienoa, että meille on annettu tämä mahdollisuus ja nyt täytyy vain täyttää sitä roolia, mikä meille on suotu. Puolustuksemme on tosiaankin aika nuori, puolet ovat 80-luvulla syntyneitä".

"Toisaalta tämä tilanne osoittaa myös oululaisen juniorityön laatua. Seurallekin on helpompi toimia, kun voi nostaa omia laadukkaita junioreita liigajoukkueeseen", Kukkonen miettii.

» Lähetä palautetta toimitukselle