Jälleen on yksi mestaruus ratkaistu. Chicago Blackhawks juhlii Stanley Cupin voittoa, eikä voida puhua mistään muusta kuin ansaitusta mestaruudesta. Pokaalin vei kauden 2012-13 paras NHL-joukkue.
Tämä mestaruus ratkaistiin taidolla, maltilla ja hyvillä roolipelaajilla.
Chicago Blackhawks oli vuoden taitavin joukkue. Joukkueen johtavat pelaajat nousivat kauden aikana ja sen huipennuksessa roolinsa mukaisiin suorituksiin. Patrick Kane oli koko kevään ajan se ärsyttävän vaarallinen pelaaja, joka ratkaisi finaalit myös Chicagon voittaessa edellisen kerran. Ykköspakkipari Duncan Keith - Brent Seabrook nousi yhteen päästyään isommaksi kuin osiensa summa.
Jopa Jonathan Toews, joka pelasi tehojen valossa vaisun pudotuspelikevään, nousi ratkaisevassa finaalissa odotustensa mukaiseksi ratkaisijaksi. Sen ohella Toewsilta nähtiin lähinnä hyvää puolustavaa peliä - silloinkin, kun kapteeni oli hyökkäyspelissä huono.
Olennaisinta mestaruudessa oli kuitenkin maltti. Viisas kiekkokontrolli ja laadukkaiden hyökkäysten sekä maalipaikkojen kyttäily määrän sijaan teki eron Boston Bruinsin ja Blackhawksin välille. Sama maltti auttoi Chicagon myös ahdingosta, jossa se oli Detroit Red Wingsia vastaan.
Joukkue ei kuitenkaan ollut väsynyt; se odotti oikeaa hetkeä iskeä.
Ajoittain Blackhawks näytti uupuneelta ja alakynnessä olevalta. Joukkue ei kuitenkaan ollut väsynyt; se odotti oikeaa hetkeä iskeä. Ratkaisevan finaalin loppuhuipennus kiteytti kauniilla tavalla koko Blackhawksin kevään.
Tästä maltista kuuluu suurin kiitos Joel Quennevillelle, joka uskoi pelitapaansa sekä peluutukseensa. Selkä seinää vasten pari kertaa ollut Quenneville ei antanut missään vaiheessa periksi koville kilpailijoilleen.
Roolipelaajien panos täydensi Quennevillen peluutuksen sekä kokonaisuuden. Joukkue, joka hajosi tukiniveliensä osalta edellisen mestaruuden jälkeen, löysi täydentävät palaset toimitusjohtaja Stan Bowmanin johdolla. Toews, Kane ja Keith veivät taas suurimman huomion, mutta ratkaisevaa oli työn sankarien suoritus.
Johnny Oduya ja Michal Rozsival nousivat rivipelaajista toteuttamaan joukkueen tarkkaa pelitapaa alakerrassa. Jälkimmäisen kohdalla nousu tuli NHL-urahaudan partaalta.
Hyökkäys ei olisi alivoimalla ja ahdingossa pärjännyt yhtään samalla lailla ilman Bryan Bickellin ja Marcus Krugerin nappisuorituksia. Myös Michal Frolikista tuli Chicagossa voittaja, jollaista hänestä ei Florida Panthersissa koskaan kasvanut.
Kauniiksi lopuksi kevään koskettavin hetki nähtiin Toewsin luovuttaessa pokaalin Michal Handzusille. Rozsivalin tavoin jämäpelaajan ja ylijäämän tasolle tiputettu slovakki kasvoi pudotuspeleissä suureen rooliin, eikä katsonut kertaakaan taaksepäin. Mestaruus tuli pitkän kiekkouran huipennukseksi.
Hajoaako joukkue tällä kertaa? Bryan Bickell saattaa siirtyä isomman palkkashekin perässä muualle, mutta muuten pullat ovat hyvin uunissa. Rajoitetuksi vapaaksi agentiksi tulevan Krugerin panosta alivoima kaipaa jatkossakin.
NHL-kausi piti sisällään työsulun sekä äärimmäisen hektisen runkosarjan. Työsulun lopputuloksesta ja lyhyeksi jääneen NHL-runkosarjan henkilökohtaisista palkinnoista voidaan olla montaa mieltä.
Stanley Cupin vei kuitenkin vuoden ehdottomasti paras joukkue.
