Kanada-maljaa voi olla kauden päätteeksi nostamassa, vaikka ei olisikaan pisteillä kauden aikana mässäillyt. Itse asiassa ei tarvitse tehdä maaliakaan, jotta kaulassa roikkuisi jotain kultaista kauden päätteeksi.
Maalisarake näyttää kauden jälkeen pyöreää nollaa. Ei taida kovinkaan paljon haitata, vai mitä Mikko Kurvinen?
– Se unohtuu kyllä, kun mitali on kaulassa, Kurvinen myhäilee.
– Ei se [maalinteko] mun hommia ole. Eihän tietty pahitteeksi olisi ollut, jos yhdenkin maalin olisi tehnyt. Ei siitä stressata yhtään.
Kurvinen on tuttu kasvo HIFK:n riveissä, vaikka puolustaja kävi Ruotsissa kokemassa kansainkodin kiekkokulttuuria. Nyt mestaruus rakkaimman joukkueen paidassa on erityinen.
– Monta vuotta on odotettu, että tämä [kultamitali] tulee kaulaan. Nyt tuntuu erinomaisen hyvältä.
Toni Söderholm palkittiin pudotuspelien parhaana pelaajana. Jotain kertoo Kurvisen pelistä, että hänen pakkiparinaan pelasi koko kauden ajan juuri Söderholm. Ilman Kurvisen uhrautuvaa puolustuspelaamista ei Söderholmin plus-miinustilasto olisi ollut pudotuspeleissä HIFK:n paras.
Joukkue kerää muutenkin Kurviselta kiitosta, kuinkas muuten.
– Ehdottomasti paras HIFK, missä olen pelannut. Tätä porukkaa ei kyllä voita mikään kausi. On ollut joukkue isolla J:llä. Hyvä henki alusta loppuun asti. Ollaan tehty sitä omaa hommaa ja omaa peliä pelattu. Totta kai sinne mahtuu huonojakin pelejä, mutta on vain jaksettu painaa. Ja se näkyy.
HIFK vei mestaruuden lumierin jättämättä Bluesilla pientäkään mahdollisuutta. Ainakaan numeroiden valossa. Kurvinen toteaa kuitenkin vastustajien kovuuden.
– Ei ollut mikään läpihuutojuttu. Blues on kova joukkue. Ei Lukko- eikä Blues-sarja mitään läpihuutojuttuja olleet ollenkaan. Bluesilta saattoi mennä vähän voimia JYP-sarjaan, mutta toisaalta meille Jokerit-sarja oli fyysisesti ja henkisesti kovin sarja.
Kurvinen oli juuri Jokereita vastaan enemmän kuin lähellä maalintekoa, mutta siniviivalaukaus löysi tiensä vain tolppaan.
– Niitä ei lasketa, nauraa Kurvinen.
