Lähes kymmenen vuotta New Jersey Devils on ollut NHL:n huipulla. Näihin vuosiin mahtuu kolme Stanley Cupia, neljä matkaa Stanley Cupin finaaliin, viisi Atlantic Divisioonan voittoa ja kuudesti edellisten seitsemän kauden aikana
joukkue on kerännyt yli 100 pistettä runkosarjassa. New Jersey Devilsia voidaankin pitää NHL:n parhaana joukkueena viimeisten kymmenen vuoden aikana. "Mikkihiiri joukkueesta" on tullut nykykiekon dynastia, jota muualla NHL:ssä kopioidaan ja kadehditaan.
Devilsin menestyksen takana on kaksi miestä. Seuran manageri ja presidentti Lou Lamoriello ja seuran pääkykyjenetsijä David Conte. Kaksikon yhteistyö Hudson
joen varrella hipoo täydellisyyttä. Devilsista ostetaan rikkaimpiin seuroihin joka kausi pelaajia, mutta aina seura nousee. Lamoriello tekee loistavia treidejä ja on rakentanut toimivan kasvatussysteemin Devilseille. Conte varaa oikeat pelaajat oikeisiin rooleihin. Joukkue häviää paperilla, mutta ei kentällä. Joukkue on yhtenäinen, omaan systeemiin uskova kokonaisuus, jolla on NHL:n parhaisiin lukeutuva valmennus ja paras maalivahti.
Lamoriello - Conte kaksikon yhteistyöstä saatiin jälleen hyvä esimerkki kesällä 2002. Devilsin naapuriseura New York Rangers osti Devilseista isolla rahalla keskushyökkääjä Bobby Holikin, seuran yhden arvokkaimmista pelaajista.
Devilsien piti monen papereissa vajota Holikin mukana. Lamoriello teki kuitenkin pari treidiä, hankkien mm. Jeff Friesenin ja Conten varaamat pelaajat olivat jälleen ratkaisurooleissa. Kauden lopulla Devilsit olivat mestareita. Paholaiset olivat jälleen nousseet haudastaan.
Kaikista NHL joukkueista juuri Devils on ehkä kaikkein kovimman työntekijäjoukkueen maineessa. Samalla monet puhuvat Devilsin olevan, etenkin nyt Pat Burnsin aikakaudella, kaikkein tylsintä kiekkoa pelaavan joukkueen. Joukkueen pelitapa pohjautuukin pitkälle puolustuspeliin, joukkuepeliin ja siihen kovaan työntekoon. Seuralla ei ole suurta fanipohjaa alueellaan, mutta lähes kaikki NHL:ää seuraavat arvostavat pientä seuraa, joka tekee pelillisesti oikeita ratkaisuja vuodesta toiseen.
Loistavasta menestyksestään huolimatta Devils on kausi kauden jälkeen ollut haastaja, ei ennakkosuosikki. Tulevaan kauteen mestarit lähtevät jälleen haastajina. Ottawaa pidetään yleisesti Itäisen konferenssin ykkösjoukkueena ja
Devilsin pitäisi olla oikeastaan vasta Philadelphian ja Toronton jälkeen Itäisen konferenssin neljäntenä. Mutta kovaa saavat muut jälleen pelata jos aikovat saada reilusti yli 100 pistettä ja menestyä Devilseja vastaan playoffeissa. Sillä totuus on, että on olemassa runkosarjajoukkueita ja on olemassa playoff joukkueita. Devils on playoff joukkue jos joku.
Burnsilla loistava avaus penkin takana
Kivikasvoinen Pat Burns oli sivussa NHL:stä melkein kaksi kautta ennen kuin hänestä tehtiin Devilsin valmentaja viime kaudeksi. Näiden kahden kauden aikana Burns oli yhdistetty jokaiseen joukkueeseen, joka haki valmentajaa. Devilsien
onneksi Burns astui kuitenkin heidän joukkoonsa. Heti ensimmäisellä kaudellaan Burns johti Devilsit aivan viimeisestä portista sisään, eli mestaruuteen. Voiko uraa uudessa joukkueessa enää paremmin aloittaa?
Entinen poliisimies Burns käskyttää joukkojaan vanhan koulukunnan oppien mukaisesti. Tässä opettamisessa on pelaajaläheinen kasvatustyö kaukana, mutta Burnsin opit menevät työhön uskovassa joukkueessa perille. Jokainen haluaa pelata valmentajalle, koska tietää seuraavansa seuraavaa ottelua katsomosta jos peli ei mene joukkueen yhteisten linjojen mukaisesti. Koko organisaatiossa sanalla 'työ' on suurempi painoarvo kuin muualla.
Tilanne oli viime kaudella Burnsille sikäli outo, että yleensä Burns on tottunut ottamaan vastaan haastajajoukkueen ja nostanut sen hetkeksi huipulle.
Siihen asti kunnes joukkueen realiteetti on tullut vastaan. Viime kaudella Burns otti vastaan huippujoukkueen ja paletti toimi heti. Ei ole mitään syytä uskoa, että se ei enää toimisi ensi kaudella. Burns on luonut yhdessä
apuvalmentajiensa kanssa Devilseille vahvan ja toimivan taktiikan, joka tuottaa voittoja.
Burnsin pelitapa lähtee puolustuksen kautta. Kaikki, mitä joukkue tekee, on suunniteltu palvelemaan puolustuspeliä. Hän käyttää keskialueen trappia menestyksellä, vaikkei pidäkään tästä termistä. Burnsilla on pokkaa pelata myös
passiivista keskialuetta ( taktiikkaa, joka toi mestaruuden vuonna 1995 ) silloin kun joukkueen hyökkääjät eivät onnistu maalinteossa, mutta viime kaudella tätä passiivista keskialueen trappia ei paljon nähnyt.
Burns vaatii jokaiselta pelaajaltaan loppuun vietyjä taklauksia ja varoo yli kaiken joukkueensa sortumista itse kiekon menetyksiin keskialueella. Aikaisemmissa Burnsin valmentamissa joukkueissa Burns antoi pelaajilleen melko
vapaat kädet hyökkäyspäässä. Näiden joukkueen teknisimmät pelaajat saivat toteuttaa itseään melko vapaasti. Viime kaudella Burnsilla oli kuitenkin kaikille Jerseyn pelaajille tarkat paikat ja ohjeet mitä tulee tehdä, ja näitä pelaajat myös noudattivat kiitettävästi.
Jersey tekee vastustajan maalivahdin elämän mahdollisimman vaikeaksi järjestämällä maalin eteen isoja ruuhkia. Devilsin otteluita seuratessa harvemmin kaipaa miehiä maalin eteen hyökkäyspäässä. Puolustuspäässä kaikki on toisin. Devilsin puolustus pelaa ehkä koko sarjan parhaiten oman maalin edustan ja tekee kunnon maskin järjestämisen Brodeurin maalille erittäin vaikeaksi. Joukkue on niin taisteleva ja kurinalainen ryhmä, että Burns pystyy tarvittaessa pakottamaan tätä joukkueen eteen uhrautumista.
Apuvalmentajina Devilseillä toimii kaksikko Bob Carpenter ja John MacLean - molemmat entisiä Devilseissa pitkään pelanneita pelaajia. Devilsin puolustuspelin hiomiseen on keskitytty myös näissä kakkosvalmentajan valinnoissa. Carpenter - MacLean kaksikko toimii hyvin yhteen ja näistä
erityisesti Carpenterilla oli viime kaudella suuri rooli Devilsin puolustuspelin valmentajana. Carpenter opetti joukkueelleen kaikkea, jossa oli itse aktiiviurallaan erityisen hyvä; aloituksia, alivoimaa ja asennoitumista
puolustuspeliin.
Maalivahtipeli NHL:n parasta
Maalivahtipeli on minkä tahansa joukkueen mittari ja tämä osa-alue on Devilseilla varmasti paremmin hallussa kuin millään muulla joukkueella. Martin Brodeur oli viime kauden maalivahti numero yksi NHL:ssä ja hän pelaa jälleen yli 70 ottelua runkosarjassa ja lisäksi kaikki joukkueen playoff ottelut. Devils luottaa maalivahtiinsa täydellisesti ja miksi ei luottaisi. Brodeur on pelannut kuudella peräkkäisellä kaudella yli 70 ottelua, saanut kautta kohti
noin 40 voittoa ja kaikilla näillä kausilla hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa ja torjuntaprosenttinsa ovat olleet NHL:n kärkeä.
Devils kaatuu tai voittaa Brodeurin avulla. Hän on joukkueensa ehdottomasti arvokkain pelaaja ja kolmella Stanley Cupilla hän on yksi koko NHL:n parhaista pelaajista. Brodeur antaa Devilseille mahdollisuuden voittaa joka ilta kun hän on maalissa ja pelaa usein niin hyvin, että joukkueelta ei vaadita mahdotonta venymistä saadakseen kaksi pistettä. Brodeur käyttää onnistuneesti vanhaa "standup" tyyliä ja perhostyyliä rinnakkain ja tämä yhdistelmä tekee vastustajien hyökkääjien olon enemmän kuin epävarmaksi.
Salt Lake Cityn Olympialaisissa Kanadan kultaan johdattanut Brodeur ei ole saanut urallaan viime kautta lukuun ottamatta suuria henkilökohtaisia palkintoja, mutta viime kausi olikin sitten yhtä juhlaa. Mestaruuden lisäksi Brodeur pokkasi kauden päätteeksi ylivoimaisesti Vezina Trophyn NHL:n arvokkaimpana maalivahtina, paikan ykkös all-starsista ja lisäksi hän oli Hart Trophy kisassa kolmas Peter Forsbergin ja Markus Näslundin jälkeen. Unelmakausi
siis.
Kakkosena Devilseilla on 33-vuotias Corey Schwab, joka teki hyvää työtä jo aikanaan Torontossa korvatessaan loukkaantunutta Curtis Josephia. Schwab on Devilsin maalivahtivalmentajan Jacques Caronin suosikkipelaajia ja häneltä onnistuu kakkosmaalivahdin rooli hyvin. Schwab on tarpeeksi nöyrä tuuraamaan Brodeuria ne pari peliä kaudessa, mitkä hän haluaa seurata vaihtoaitiosta ja
tarvittaessa tarpeeksi hyvä torjumaan pari voittoa.
Entinen HIFK:n maalivahti Ari Ahonen on nuori ja lupaava, mutta hän on täysin väärässä joukkueessa. NHL:n paras maalivahti pitää siitä huolen. Ahosen on tyytyminen niin kauan farmimaalivahdin osaan kunnes hänet treidataan.
Devilseista Brodeurin takaa ei nimittäin minuutteja tule. Albanyn jokirotat kutsuvat Ahosta jälleen ensi kaudella.
Vahva ja hivenen uusiutunut puolustus
Devils luottaa kaiken kokeneeseen nelikkoonsa Stevens, Niedermayer, Rafalski ja White jälleen ensi kaudella. Tämä nelikko on ollut joukkueelleen elintärkeä ja tässä nelikossa on kaikki hyvän puolustuksen perusominaisuudet. Nelikon lahjakkain on kokenut Scott Niedermayer. Niedermayerilla olisi kaikki mahdollisuudet olla NHL:n paras hyökkäävä pakki, mutta hän pelaa Devilsien onneksi oman päänsä erittäin tunnollisesti. Välillä Niedermayerilta näkee nousuja, joita enää nykyisin näkee keneltäkään.
Niedermayer on eittämättä yksi NHL:n parhaista puolustajista. Hänen viime kautensa veti allekirjoittaneen lähes sanattomaksi. Scott pelasi todella hienon runkosarjan, 11 maalilla, 28 syötöllä ja plus 23:lla sekä kellotti peliminuutteja ottelua kohden 24:29. Niedermayer oli kentän hallitseva pelaaja molemmissa päissä kenttää ja hänen luistelunsa vei hänet aina pelin keskelle. Playoffit menivät Niedermayerilta vielä runkosarjaa paremmin. Vanhempi
Niedermayer loisti ottelusta toiseen, saaden tililleen kaksi maalia, 16 syöttöä, +11 ja peliminuutteja kertyi keskiarvolta yli 26 minuuttia.
New Jerseyn puolustuksen kovin taistelija on Suomessakin taituroinut Brian Rafalski. Rafalski on lähes kaikkien tilastojen mukaan liian pieni NHL:ään, mutta hänen sijoittumisensa ja peliälynsä omassa päässä tekee hänestä
luotettavan pakin myös siellä. Hyökkäyspäässä Rafalskin taidot tunnetaan laajalti. Niedermayerissa ja Rafalskissa Devilseilla on kaksi 40 pisteen puolustajaa ja nämä hoitavat puolustuksen hyökkäyspuolen. Oman maalin suojeluun
Devilseilla on kaksi kokenutta pakkia ja mielenkiintoisena lisänä tällä kaudella myös pari nuorta ja lahjakasta pelaajaa.
Scott Stevens on Devilsin pakkinelikon sydän ja sielu. 39-vuotiaalla Stevensilla alkaa olemaan väistämättä viimeiset ajat edessä ja tämä näkyi jo viime kauden runkosarjassa. Hyvät playoffit antoivat vielä toivoa, mutta fysiikan lakeja voi olla vaikea mennä muuttamaan. Stevensin kroppa on 1600 NHL ottelun jäljiltä nelikymppisenä kovan tehtävän edessä nopeiden parikymppisten kanssa. Mutta edelleen Stevens on yksi NHL:n parhaista taklaajista ja alivoimapelaajista.
Stevensin kaltainen oman maalin suojelija on järkäleen kokoinen Colin White. White nousi pari kautta sitten Jerseyn pelaavaan kokoonpanoon ja on pitänyt paikkansa tämän jälkeen. White taklaa erittäin kovaa, mutta hän on melko huono luistelemaan. Tämän puutteen hänen pakkikaverinsa Scott Niedermayer tosin korvaa. Niedermayer antaa Whitelle paljon aikaa pitämällä kiekkoa ja
luistelemalla vastustajat kiinni jo keskialueella. White on arvokas alivoimapelaaja ja tuo lisää kovuutta Devilsin puolustukseen.
Tämä nelikko vastaa pitkälle Devilsin puolustuksen pitävyydestä. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus tälle kaudelle on WCHA liigasta noussut David Hale, Jerseyn ykköskierroksen varaus ( 2000 ). Halelle tehtiin tilaa kesällä kun mm. Oleg Tvervovskyn, Richard Smehlikin, Ken Suttonin, Tommy Albelinin ja Ray Schultzin sopimuksia ei uusittu. Halea pidetään uutena Stevensinä, sillä erolla tosin, että Halesta ei tule koskaan samanlaista pistemiestä mitä Stevens oli nuorena. Hale tunnetaan erittäin kovana taklaajana ja hänen pelinsä perustuu pitkälle fyysiseen puoleen. Hyökkääjien olisi syytä varoa joutumasta Halen taklauslinjalle.
Toinen mielenkiintoinen uusi tuttavuus Devilseillä on samaisen WCHA liigan tehopakki Paul Martin, Jerseyn kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2000. Jos Hale on räiskyvä taklaaja ja oman maalin suojelija, Martin on kiekollisesti lahjakas puolustaja. Martin nakutti WCHA:ssa pisteitä lähes piste per ottelu tahdilla viime kaudella, joten Hale ja Martin kaksikko voi toimia hyvin yhteen
tulevaisuudessa NHL:ssä. Tämä kaksikko saattaa saada peliaikaa Devilsin kolmosessa ja täten Jerseylla olisi jokaisessa puolustajaparissa yksi kiekollinen pakki ja yksi isokokoinen puolustava pakki; Niedermayer - White, Stevens - Rafalski, Hale - Martin.
Mutta mikäli Hale - Martin kaksikko ei vielä onnistu NHL:ssä, muitakin vaihtoehtoja löytyy. Bostonista tullut Sean Brown on kova fyysinen puolustaja, jonka pelilliset ominaisuudet ovat tosin varsin huonot. Ray Giroux pelasi viime kaudella 11 NHL ottelua hyvin ja oli Albanyssa varsin vakuuttava. Hän on lähellä vakipaikkaa NHL:stä. Näiden lisäksi kokenut Tommy Albelin osallistui Devilsin harjoitusleirille ja taistelee vielä paikastaan.
Hyökkäyksessä erinomaisia roolipelaajia
Devils on menettänyt kahden viime vuoden aikana hyökkäyksestään pelkkinä vapaina-agentteina mm. Bobby Holikin, Alexander Mogilnyn ja Joe Nieuwendykin. Monelle joukkueella tämä olisi tiennyt romahdusta, etenkin jos tilalle ei oltaisi hankittu saman kaliiperin miehiä. Devils ei ole hankkinut. Devils ei romahtanut. Päinvastoin. Devils voitti Stanley Cupin. Tämän kesän menetyksen, Nieuwendykin, lähdön vaikutuksista ei tietenkään vielä tiedetä, mutta Holikin ja Mogilnyn lähdöt eivät ole vaikuttaneet joukkueen menestykseen - joukkue on
heikentynyt ainoastaan ennakkoarvioinneissa. Näin jälkeenpäin kuulostaa ihmeelliseltä, että joukkueella ei pitänyt olla näiden lähtöjen jälkeen mahdollisuutta menestykseen.
Devilsin hyökkäys voi olla jälleen ensi kaudella vähän nimetön ja tehoton, mutta se ei manageri Lamorielloa haittaa. Myöskään se ei haittaa, että joukkueen ylivoimapeli oli loistavista kiekollisista puolustajista huolimatta viime kaudella tehotonta. Devilsien hyökkääjän prototyyppi on hyvä puolustamaan, älykäs ja vahva, jolla on kuitenkin usein hyökkäyksessä toivomisen varaa. Mutta
toivomisen varaa ei kokonaisuudessa ole. New Jersey Devils pääsi valkoiseen taloon pelaamalla kurinalaisesti joukkue etusijalla. Tämän vuoksi Lamoriello ei ole yhtään huolissaan.
Tässä vaiheessa mitään varmoja ketjukoostumuksia on liian aikaista miettiä,
mutta Devilsin ykkösketjuksi saattaa muodostua ketju Scott Gomez - Patrik Elias - Brian Gionta. Näistä Gomez ja Elias ovat varmoja 60 pisteen hyökkääjiä, mutta Gionta onkin sitten epävarmempi, joskin mielenkiintoinen kortti. Gionta on entinen Hockey East liigan tähtipelaaja, jonka läpimurtoa Devils leirissä on odotettu pari kautta. Tällä kaudella se saatetaan viimein nähdä kun palopostin kokoinen, liukkaasti liikkuva ja energinen pakkaus saattaa saada elämänsä tilaisuuden ykkösessä. Gionta järjestää nopeudellaan varmasti monia tiukkoja paikkoja vastustajan maalille ja hyvän puolustuspelin ansiosta hänet voidaan
laittaa tähän hyökkäävään ketjuun.
Kakkosketjuksi jäisi täten ketju Igor Larionov - Jeff Friesen - Jamie Langenbrunner. Kaksikko Langenbrunner - Friesen oli viime kevään playoffeissa suuressa roolissa ja he saavat keskelle loppukesän yllätyssiirto Larionovin, joka tuo paitsi kokemusta, myös edelleen kuumina käyvän pelisilmän ja kädet. Tässä ketjussa laidoilla on nopeutta, keskellä taitoa ja pelinrakentelukykyä. Molemmat laiturit pystyvät tekemään 50-60 pistettä ja uskon, että Larionov
kykenee pelaamaan vielä ainakin yhden 40 pisteen kauden jos saa pelata ylivoimaa, sekä tasakentin Friesenin ja Langenbrunnerin kanssa.
Devilsin kolmosketju on yksi liigan parhaista ketjuista energiaketjun tehtävään.
John Madden - Jay Pandolfo - ja ehkä Turner Stevenson. Ketjun sentteri Madden oli jälleen viime kaudella yksi NHL:n parhaista puolustavista hyökkääjistä. Selke äänestyksessä toiseksi jäänyt Madden voitti Selken vuonna 2001 ja olisi ollut ainakin lähempänä myös viime kaudella ellei eräs Jere Lehtinen olisi pelannut elämänsä kautta. Pandolfon ja Maddenin peli käy hienosti yhteen ja Pandolfo on lähes Maddenin tasoinen puolustava hyökkääjä, ero näiden kahden arvostuksessa Selke-Trophyyn tulee hyökkäyspelistä, ei niinkään puolustuspelistä.
New Jersey Devilsin nelosketjuksi näillä näkymin jäisi vitja Mike Rupp - Sergei Brylin - Grant Marshall. Tämän ketjun sentteri Mike Rupp oli viime kauden playoff sankari tekemällä Stanley Cupin ratkaisseen maalin Anaheimia vastaan. Rupp pelasi silloin playoffit laidalla, mutta hänen paikakseen sopisi paremmin sentterin tontti, missä erittäin isokokoinen hyökkääjä voisi tehdä ketjulleen tilaa. Sergei Brylinilta onnistuu pelaaminen sekä laidassa, että keskellä ja Brylin olisi hyvä vaihtoehto mihin tahansa ketjuun. Loukkaantumisten sattuessa Brylin tulee todennäköisesti nousemaan kartalla ylöspäin, mutta alkukaudesta Brylinin tehtäväksi jää käsien, taidon ja Devils pelaajalle tyypillisen puolustusosaamisen tuominen neloseen. Marshall on ketjun energiapelaaja, joka raivaa tilaa ja painii kulmissa. Kokeneella Marshallilla on tärkeä tehtävä Devilsin kopissa hengenluojana.
Ylimääräisiksi hyökkääjiksi Devilsillä on laittaa hyvä koostumus tähänkin. Kovaotteisella Christian Berglundilla on lahjoja vaikka kakkosketjuun, Steve Kariya tuo nopeutta, harjoitusleirin try-out Pascal Rheaume on hyvä puolustava
hyökkääjä, Jiri Bicek on puolestaan taitava ja hyvä luistelemaan. Lisäksi Eric Rasmussen ja nuori Adrian Foster hakevat paikkaansa. Kokonaisuudessaan Devilsin hyökkäys on hyvin paljon samanlainen kuin viime kaudella. Joe Nieuwendyk lähti, mutta nuoret ovat valmiimpia tuomaan kilpailua ja Brian Gionta saattaa lyödä itsensä läpi. Todellinen ykkösketju puuttuu edelleen, mutta niinhän se puuttui viimekin kaudella.
Ylivoima on tehotonta, alivoima NHL:n parasta
Devilsin ylivoimapeli ei toiminut viime kaudella, vaikka joukkueella oli loistavat puolustajat Scott Niedermayer ja Brian Rafalski etupäässä. Devilsin ylivoimapeli oli viime kaudella koko NHL:n huonointa ( koskahan viimeksi Stanley Cupin voittaneella joukkueella on ollut huonoin ylivoima...? ) 11.9% onnistumisella. Luvusta saa vertailukelpoisen kun vertaa sitä tehtyihin maaleihin esimerkiksi Vancouverin kanssa. Devils teki kauden aikana ylivoimalla vain 36 maalia, Vancouver 87 maalia. Erotuksena siis huikeat 51 maalia. Devilsin ylivoimasta kantaa päävastuun ykkösvalmentaja Pat Burns ja tämä on ensimmäinen asia, mikä Burnsin pitää saada kuntoon. Paljon auttaisi ainakin se, että Devils alkaisi pelaamaan ylivoimaansa suoraviivaisemmin.
Mutta jos oli ylivoima tuskaista, alivoima ei sitä ollut. New Jerseyn alivoima oli nimittäin viime kaudella NHL:n parasta, 87.9% onnistumisella. Tämä ei ole mikään ihme kun katsoo Jerseyn pelaajarosteria. Joukkueella on loistavia
alivoimapelaajia, hyökkääjistä etunenässä Selke-Trophy kisan kakkonen John Madden ja Jay Pandolfo, puolustajista Stevens, Niedermayer, White ja Rafalski. Ja kuten perinteisesti sanonta kuuluu, maalivahti on paras alivoimapelaaja ja Devilseilla on NHL:n paras alivoimapelaaja Martin Brodeurissa. Devilsin alivoima on erityisen aggressiivista. Madden ja Pandolfo pelaavat
aggressiivisesti alivoimaa ja oman maalin eteen ei vastustajat pääse kun Stevens ja White etupäässä hoitavat miehet pois.
Luvassa jälleen menestystä
Devils lähtee kauteen jälleen kerran haastajana. Jotkut asiantuntijat epäilevät jopa joukkueen mahdollisuuksia päästä playoffeihin. NHL:n parhaalla maalivahdilla, loistavalla puolustuksella ja kokeneella valmennuksella
playoffeihin pääsyn pitäisi kuitenkin olla itsestään selvyys. Allekirjoittanut on lähes varma, että jälleen rikkoutuu 100 pisteen raja ja kuinka paljon menee yli, riippuu ylivoimasta. Mutta kun joukkue aikanaan aloittaa playoffit, vastustajan kannattaa muistaa, että tämä ryhmä on rakennettu playoffeja varten ja monelle vihulaiselle voi tulla vielä äitiä ikävä.
