Mielipide

Pohdintaa olympiajoukkueesta: Osa 2

MAAJOUKKUE / Kolumni
Jatkoaika pohtii tällä viikolla kolumnisarjassamme Suomen maajoukkueen olympiavalintoja. Ketkä ovat mukana Salt Lake Cityssä ja ketkä jäävät rannalle? Tänään vuorossa leijonajoukkueen puolustajat, sarja jatkuu keskiviikkona hyökkääjien osalta ja eilen käsittelyssä olivat maalivahdit.

Salt Lake Cityn olympialaisten ensimmäiset valinnat on jo tehty. Kahdeksan pelaajaa valittiin ensimmäisessä vaiheessa. Mutta ketkä täyttävät muut paikat. Seuraavassa veikkaus viimeisten paikkojen täyttäjistä. Maalivahdit käsiteltiin Jatkoajan eilisessä kolumnissa.

Aki Berg

Berg kaupattiin Los Angelesista Torontoon hiukan ennen siirtoajan umpeutumista. Bergin hankinta oli Toronton faneille
pienoinen pettymys, koska seuraan odotettiin jota kuta NHL:n suurista nimistä. Monet Bergin siirron aluksi tuominneet fanit joutuivat kuitenkin myöntämään olleensa väärässä. Berg oli huomattava apu Maple Leafsien puolustukselle, tuoden joukkueeseen fyysisyyttä ja oman pään pelaamisen taitoa. MM-kisoihin Berg lennätettiin kahta ottelua varten. Kisat menivät kuitenkin osittain aikaväsymyksen vuoksi pieleen. Erityisesti finaalissa Aki jäi pari kertaa pahasti Tsekkien vauhdista. USA-pelissä Aki oli alussa epävarma, mutta oli loppua kohden
tärkeä mies, koska pystyi pitämään isot jenkit poissa maalin
lähettyviltä.

Kohtalo: Seuravaihdoksen myötä peliaika ja vastuu lisääntyi, ja sen ansiosta Aki valitaan kisoihin.

Jere Karalahti

Karalahti pelasi kautensa LA Kingseissä varsin vaihtelevalla menestyksellä. Välillä peliaikaa tuli parisenkymmentä minuuttia/ottelu ja välillä mies joutui penkin päähän istumaan. Etenkin playoffeissa Karalahdella oli vaikeuksia mahtua kokoonpanoon. MM-kisoihin Karalahti ei tullut, koska Bergin matka kisoihin oli nopeampi järjestää, ja joukkue tarvitsi vain yhden uuden pakin. Karalahti on parhaimmillaan ylivoiman viivamiehenä. Jeren vedot lähtevät suoraan syötöstä - paitsi kovaa, myös tarkasti. Myös fyysisyyttä löytyy tarvittaessa.

Kohtalo: Jeren kohtalona on olla joukkueen ensimmäinen varamies. Rightin ylivoimapakeiksi ovat tarjolla Salo ja Numminen, joten sillä osastolla ei lisävoimia tarvita. Myös fyysinen osasto pystytään täyttämään muilla miehillä, eikä Jerelle pelimäärän ailahtelevuuden vuoksi tule löytymään paikkaa joukkueessa.

Marko Kiprusoff

Euroopassa viime vuodet pelannut Kiprusoff teki äskettäin sopimuksen NY Islandersin kanssa ja lähtee ensi kaudella toiselle yritykselleen NHL:ssä. Kipru on tyyliltään hyväliikkeinen peruspakki. Jos Kipru on ollut näkymätön, tarkoittaa se usein sitä, että hän on pelannut hyvän pelin. Ylivoimassa Kiprun pyssy ei ole varsinainen pelote, mikäli kunnon maskia ei ole luotu. Heikkouksiin kuuluu pieni koko, josta johtuu se, että isoja kavereita vastaan fyysisyys ei riitä ja miehet pääsevät rynnimään maalille. Kiekollisessa pelissä Marko on erittäin rauhallinen.

Kohtalo: Kiprusoffin perheestä lähtee Salt Lake Cityyn vain yksi edustaja. Markon heikkoudet ovat juuri sillä pelin osa-alueella, missä pitäisi olla vahva. Vahvuudet eivät puolestaan riitä korvaamaan puutteita.

Jarno Kultanen

Kultanen ei monien ihmetykseksi mahtunut MM-joukkueeseen, vaikka pelasi hienon avauskauden NHL:ssä. Peliaikaa tuli otteluissa 20 minuutin molemmin puolin. Kultasen varaus rapakon taakse oli monille viime kesänä yllätys, mutta Jarno näytti olevansa kova pelaaja. Jarno pelasikin "ylhäällä" peräti 62 ottelua.

Kohtalo: Jarnolle olisi ollut tärkeää päästä näyttämään tasonsa kevään MM-kisoissa. Nyt aika ei taida riittää Aravirran vakuuttamiseen. Ei kisoihin.

Janne Laukkanen

Laukkanen kuului koko kauden Pittsburghin tärkeimpien pakkien joukkoon. Laukkanen on fyysinen pelaaja, mutta taitaa myös vastustajaa ärsyttävän inhottavan tökkimisen. Viime viikon lopulla kuultiin kuitenkin ikävä uutinen, joka kertoi Laukkasen loukkaantuneen ja toipumiseen kuluu pitkä aika. Jotkut arviot ovat kertoneet jopa, että koko ensi kausi jää Laukkaselta väliin.

Kohtalo: Loukkantuminen vie Laukkaselta kisapaikan.

Jyrki Lumme

Lumpeen kausi kului Phoenix Coyotesissa. Lumpeen rooli oli joukkueessa selvästi hyökkäävä. Lumpeen MM-kisamatka jäi väliin pikkuvammojen vuoksi. Pietarissa vuonna 2000 Lumme oli mukana. Lumpeen paras avu on liike. Avaukset ovat myös hyviä, mutta liian usein ne epäonnistuvat. Lumme on selvästi parempi pienessä kaukalossa pelattaessa. Ennen draftia Lumpeen osoitteeksi vaihtui Dallas Stars, joten ensi kaudella Lumme lienee hiukan lähempänä Stanley Cupin voittoa, kuin Phoenix-vuosinaan.

Kohtalo: Lumpeelle ei löydy tilaa olympiajoukkueesta. Olisi vahvoilla, mikäli kisat pelattaisiin pienessä kaukalossa.

Toni Lydman

Toni Lydman nousi hiukan yllättäen Calgaryn vakiopuolustajien joukkoon. Lyde pääsi pelaamaan Calgaryn kärsiessä pakkipulasta ja paikan otettuaan ei siitä joutunut luopumaan. Lydman oli muutamissa MM-kisoissa vakiopakki ja pelasi yleensä Antti-Jussi Niemen kanssa. MM-kisamatkat menivät parilta hyvin. Kaksikon tehtävä oli luutia oma pää varmasti ja siinä miehet onnistuivat. Tämän kevään MM-kisamatkan Lydman jätti väliin perhesyistä. Lydmanin perheeseen odotettiin MM-kisareissun aikaan lasta, ja Toni valitsi perheen kisojen sijasta.

Kohtalo: Lydman perii melko runsaan peliaikansa ansiosta paikan, joka Laukkaselta vapautuu.

Antti-Jussi Niemi

Niemen ura ei lähtenyt NHL:n osalta kunnolla käyntiin. Otteluja Anaheimissa kertyi vain kolmisenkymmentä, joista suurin osa loppukaudesta. Varsinkin alkukausi meni farmissa. MM-kisoihin Niemi tuli ja pelasi varsin hyvää peruspeliä. Niemi on Lydmanin tavoin puolustava puolustaja ja maaleja mies tekee harvoin.

Kohtalo: Suomen olympiajoukkueeseen ei nousta NHL:n farmijoukkueesta, joten Niemi jää rannalle.

Petteri Nummelin

Nummelinin NHL-ura ei ottanut käynnistyäkseen. Petteri pysyi ylhäällä lähes koko kauden, mutta peliaika oli melko pientä. Ihmetystä herättää se, että Petteriä peluutettiin puolustavana pakkina ja vasemmalla puolella, vaikka Nummelin on selvä hyökkäävä pakki. Välillä Nummelin joutui tosin jopa laitahyökkääjäksi. MM-kisoissa mies oli kuitenkin hyvässä vireessä, ja etenkin hyökkäyspäässä tulosta syntyi kiitettävästi. Puolustuspäässä ajoittaisia vaikeuksia etenkin isoja pelaajia vastaan. Hyvät avaukset kuitenkin korvasivat paljon. Moni läpiajo sai alkunsa nimenomaan Nummelinin avauksesta. Nummelin on palaamassa Eurooppaan isoihin kaukaloihin.

Kohtalo: Nummelin on kisajoukkueessa mukana. Mies tottuu jo ennen SLC:tä pelaamaan isossa kaukalossa seurajoukkueessa ja koska mies MM-kisoissa osoitti olevansa hyvässä kunnossa Petteri valitaan kisoihin.

Sami Salo

Salon kausi NHL:ssä meni melko suurelta osin piloille loukkaantumisen vuoksi. Kauden aikana Salo ehti pelata vain 31 ottelua, joissa syntyi kaksi maalia. MM-kisoissa jälki oli kuitenkin sitäkin komeampaa. Salo oli kokonaisuutta ajatellen Suomen paras puolustaja. Sami ehti myös osoittamaan, että hänen siniviivalaukauksensa on todellinen pelote vastustajalle. Myös Salt Lake Cityssä.

Kohtalo: Salo siis menee komeasti joukkueeseen. Paikka ykkösylivoimassa on melko varma.

Ossi Väänänen

Myös Väänänen kuuluu osastoon "Ensimmäisellä kaudellaan yllättävän hyvin pelanneet suomaiset". Väänänen teki viime kesänä sopimuksen Phoenixin kanssa, mutta kaikki - Ossi itse mukaanlukien - olivat sitä mieltä, että yksi kausi kuluu vielä Jokereissa ennen taalajäille siirtymistä. Toisin kävi ja Väänänen pelasi yhtä lukuunottamatta kaikki Kojoottien ottelut. Väänänen saapui myös MM-kisoihin Leijonien avuksi. Kisat menivät muuten hyvin, mutta muutama turha jäähy kirjattiin tilille ja ajoittaista epävarmuutta oli havaittavissa.

Kohtalo: Väänänen on selkeä tulevaisuuden mies, mutta Salt Lake Cityyn eivät miehen resurssit aivan riitä, mikäli Suomi ei kärsi todella pahasta loukkaantumissumasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle