Keväällä 2005 vajaan vuoden tehtävässään toiminut toimitusjohtaja Esa Honkalehto lanseerasi strategian Poika ja Ilves. Sen strategian pohjalta Ilveksen piti pelata SM-mitaleista keväällä 2008. Sen mahdollisti runkopelaajina häärineet, kolmatta kautta jo liigassa pelanneet nuoret, ne Ilves-sydämen omistavat pelaajat, joista strategia on kehittänyt liigapelaajia.
Strategian nimi on vuosien varrella jo kertaalleen vaihtunut, viime kevään joukkopaon ja sitä seuranneen massiivisen kritiikin jälkeen kasattiin Ilves Akatemia, jonka piti panostaa pelaajien yksilölliseen harjoitteluun.
Samaan aikaan organisaation helmeen, liigajoukkueeseen haalittiin vahvistuksia, jotka veivät pelipaikat omilta nuorilta. Tällä hetkellä neljän pelaavan ketjun ulkopuolelle on jäämässä nimenomaan niitä luottopelaajia, joita nimeltä mainittiin tuolloin huhtikuussa 2005.
Eli se seurauskollisuus, jota mainostettiin ja jonka ansiosta muiden seurojen houkutukset eivät vieneet, palkitaan kokoonpanon ulkopuolelle putoamisella.
Ilves-leiristä ei ole myöskään hiiskuttu halaistua sanaa siitä, miten seura aikoo konkreettisesti hyödyntää yhteistyötään Lempäälän Kisan kanssa. Naapuriseura Tapparalla kuviot ovat hallussa, mutta Ilves on jäänyt istumaan paikalleen.
Ilveksen organisaatio on nyt siinä tilanteessa, että tuolloin 2005 hehkutetut ikäluokat 1987 ja 1988 alkavat olla jo historiaa. ”Kasiseiskat” on jo hukattu ja ”kasikasien” kohdalla alkaa olla viimeiset mahdollisuudet. Senkin ikäluokat parhaista osa on jo poistunut muille maille ja alkavalla kaudella ei Ilveksessä ole hirveästi mahdollisuuksia tarjolla.
Niiden pelaajien ympärille olisi voinut kasata menestyvän joukkueen, joukkueen joka olisi voinut jopa taistella mitaleista. Se kasaamistyö olisi vaatinut ammattitaitoa, viitseliäisyyttä ja nöyryyttä. Kaikkea sitä, mitä Ilves Hockey Oy:stä puuttui.
Onneksi tämänkin projektin epäonnistumisen voi vierittää teini-ikäisten poikien syyksi.
