MM-kisojen viiden ensimmäisen erän ajan poppari-osastolla pidetyn Jesse Puljujärven näytönhalu, terve innokkuus ja hyökkäyspään fiksu pelaaminen olivat onnettoman Suomen osalta sunnuntain ainoat ilonaiheet nöyryyttävässä Ranska-mittelössä.

Päätöserässä kaukaloon hypänneen debytantin raikkaat ja ennakkoluulottomat otteet näyttivät hetken aikaa tarttuvan myös muihin Leijoniin. Tolppalaukaus heti kolmoserän alussa sekä loistopaikan petaaminen Markus Hännikäiselle saivat Suomen miehistön uskomaan siihen, että heillä on saumat tulla mukaan peliin.

Kunnes Ranska iski. Antoine Rousselin 1−4-maali läpiajosta oli viimeinen naula arkkuun varmistaen Leijonille historiallisen tappion. Koskaan aiemmin Suomi ei ollut hävinnyt Ranskalle.

Nyt se hävisi - ansaitusti.

Viisi maalia omiin Ranskaa vastaan on yksinkertaisesti liikaa, eikä toisaalta omista paikoista osuttu edes Välimereen. Pahin munaus oli lähes kaksi minuuttia kestänyt kahden miehen ylivoiman soheltaminen.

Kaikki kunnia jo nuorten mitaleita rohmunneelle ja kovaksi pelimiehiksi kasvavalle Puljujärvelle, mutta ottelun jälkeen on vain pakko ihmetellä, miten heikosti asiat ovat, jos haastavan kauden pelannut sekä MM-kisoissa penkin päässä istunut 19-vuotias debytantti on se pelaaja, joka Leijonat herättää.

Toki Suomi on taas vähemmän hienoa kokemusta rikkaampi, ja sunnuntain pelin heikoista asioista voi ja pitää oppia. Mutta miten, kun alamäki jyrkkeni järkyttävän roimasti sitten perjantain.

Missä on Suomen aiemmilta keväiltä tutut virtuoosihyökkääjät? Mihin on karannut ylivoimatehokkuus? Millä kujalla vaeltavat vankat ja kokeneet puolustajat tai varmasti kiekkoja torjuva maalivahti? Tällä menolla eivät ainakaan Kölnissä.