Tampereen Ilveksen tuore hallitus vaikuttaa erittäin lupaavalta. Risto Jalon, Jukka Hirsimäen ja Petri Hietasen muodostama siirtymähallitus tuo seuran johtoon keskeisiä elementtejä − talouden hallintaa, jääkiekko-osaamista ja jämäkkyyttä, mutta myös siteen itse seuraan. Kun omistusryhmässä on lisäksi Tuukka Rask, näyttää kokonaisuus tamperelaisittain uskottavalta kärjeltä.
Tupsukorvien sydäntä lämmittää.
Tapparaltakin Ilvekselle saadaan ikään kuin puolitoista tamperelaista takapuolta jokaiselle hallin istuimelle - molempien otteluissa.
Moni voisi kysyä, olisiko Ilveksen pitkään jatkunut kurimus vaatinut kylmän, ulkopuolisen siivousluudan. Siis kylmähermoisen terminaattorin, joka olisi pistänyt kaiken pölyttyneen ja ummehtuneen seuran ympäriltä uusiksi. Siis henkilö, jolta puuttuisivat tunteelliset sidokset Tampereeseen ja Ilvekseen?
Hyvä kysymys. Seuran vetovoiman kannalta lienee kuitenkin parempi, että uudella omistajalla on Ilveksen kasvot.
Tätä johtoryhmää mikään ei pelasta samanlaisilta siivoustoimenpiteiltä. Rahoja seurasta sisään ja ulos pumppaavat aitioloiset, nuo ilmaiseksi lepuuttavat "ystävät", on joka tapauksessa korvattava aidoilla tukijoilla.
Sama koskee päivittäistoimintaa pyörittäviä henkilöitä. Jääkiekossakin työstä pitää maksaa palkkaa, mutta sitä kannattaa aina maksaa ammattilaisille. Pienetkin roolit kannattaa täyttää sellaisilla henkilöillä, joilla on homma hallussa ja Ilves-pipo korkeintaan takataskussa.
Tällä ryhmällä on kuitenkin välitön vetovoima nimenomaan suureen massaan − uinuviin kannattajiin seuran liepeillä, kaikkiin jo toivonsa menettäneisiin.
Ei pidä myöskään unohtaa Tapparan merkitystä. Nyt on pitkästä aikaa toiveita siitä, että voisimme vielä nähdä seitsemän ottelun pudotuspelisarjan tamperelaisjoukkueiden välillä. Tapparaltakin Ilvekselle saadaan ikään kuin puolitoista tamperelaista takapuolta jokaiselle hallin istuimelle − molempien otteluissa. Liigan ainoa todellinen paikalliskamppailu.
Matka on pitkä ja vaatii vielä paljon osaamista. Paluu taloudelliseen tasapainoon ja Liigan huipulle vaatii vielä pitkän matkan. Ilves-henkisten onneksi Tampereella voidaan taas hieman positiivisemmin lausua Eino Leinon runoa "Se kuitenkin liikkuu":
"Te tuokaa tänne Lapin tunturi
ja sydän tää sen alle haudatkaatte,
se senkin alla vielä liikkuvi,
maanjäristykset tuntea te saatte;
se polkekaa, se pistää kantapäähän,
se jäätäkää, niin kukat kasvaa jäähän,
se pankaa pihteihin, se katkoo pihdit,
se vangitkaa, niin vaikee vankinihdit,
ja voittolauluin kivikaaret kaikaa,
kun irti, ihannoiden uutta aikaa,
se kuitenkin liikkuu!"
Vincent Manngardia seurassa kannattaa muistella ainakin yhden asteen verran plussan puolella. Manngard pelasti seuran, työnsi seuraa eteenpäin palasen kerrallaan, ja teki täten asioita myös oikein. Menestys 2000-luvulla olisi vaatinut paljon enemmän varsinkin niiltä, joiden kanssa hän seuraa lykki eteenpäin.
Osa kun istui suksen päällä, antaen vauhtia vain alamäessä.
