Nimilistaa vilkaisten vaikuttaa itsestään selvältä, että Lukko tavoitteli korkeinta kruunua viime kaudella. Nimimiesten tilalle ei lanseerattukaan samankaltaisia mahtinimiä. Pettymys levisi kannattajien keskuudessa kulovalkean tavoin. Vaikka Raumalla taustat ovatkin kunnossa, ei raha silti kasva kanaalin varren puissa.
2010-luku on osoittanut, ettei menestystä voi enää ostaa. Jos sitä ei kykene täysin itse kasvattamaan, pistokasta on ainakin ruokittava ja varmistettava sen juurtuminen. Koulunkäynnin ja kokonaisvaltaisen elämän haltuunoton luomat akatemiat ovat ihmislähtöisiä, mutta myös pakon sanelemia. Henkilöstökulut, siis palkat, lohkaisevat aina vain suuremman osan seurojen liikevaihdosta, mutta juuria, sydäntä, niillä rahoilla ei voi ostaa.
Nuori pelaaja kasvaa tavoitteiden ja odotusten paisteessa. Harvempi urheilija kirjoittaa ylioppilaaksi kiitettävin arvosanoin, sillä urheilu vie ison osan nuoren miehen elämästä. Kunnianhimoa pelaajaan on vaikea istuttaa, mutta kaikenlainen kunnioitus omaa elämää ja tekemistä kohtaan nostaa yksilön suorituskykyä sataprosenttisen varmasti. Seurajohdon luottamus on hyvä kasvualusta omalle itseluottamukselle.
Ehkä Lukko on sisäistänyt edustajiensa - pelaajien - inhimillisyyden, kuitenkaan urheilullisuutta unohtamatta? Strakat, petruzalekit, morrisonit, wrightit ja hunkesit on unohdettu: jäämme uteliaina seuraamaan, versooko annetusta valosta uudet tulenkantajat. Siemen on kylvetty, mutta sen itämistä odottavilta vaaditaan kärsivällisyyttä.
Onko kauden tarkoitus menestyä heti vai jättää Uraman seuraajalle kasvimaan avaimet käteen? En ole ennustaja, olen vain toimittaja.
