Suomen joukkueen onnistujat on helppo luetella: ykkösketju oli yksi turnauksen parhaista koostumuksista ja Teemu Laakso jäähymäärästään huolimatta yksi turnauksen parhaista puolustajista. Tuukka Rask ei pystynyt toistamaan edellisvuoden maagisia esityksiään, mutta pelasi silti erinomaiset kisat.
Suurin ongelma oli leveyden puute niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin. Jori Lehterän ja Kai Kantolan poisjäännit näkyivät hyökkäyksessä läpi turnauksen.
Päävalmentaja Tolvanenkin myönsi, että alkuperäinen konsepti kaatui poisjäänteihin, eikä korvaavia kombinaatioita kyetty luomaan. Leo Komarovin johtama kakkosketju ei pystynyt hyökkäyspään ratkaisuihin. Kolmessa viimeisessä ottelussa Sami Sandell toi ketjuun hiukan lisää taitoa, mutta tehoja olisi kaivattu silti enemmän.
Vaikka valmennusjohto kohteliaasti kieltäytyi nimeämästä epäonnistujia, oli selvää, että Jesse Joensuulta odotettiin kolmansissa nuorten MM-kisoissaan enemmän. Komarovin ketjun toisella laidalla Tuomas Huhtanen oli ehkäpä kisojen suurin suomalaispettymys.
Jonas Enlund siirtyi sujuvasti laidasta keskelle, kun Lehterä joutui jäämään sivuun. Ketjun hyökkäyspelin johtajaksi hänestä ei kuitenkaan ollut. MM-kisatempo oli sinänsä taitavalle helsinkiläiselle liikaa. Nico Aaltonen tuli kisajoukkueeseen pikahälytyksellä ja selviytyi komennuksestaan kunnialla.
Nelosketjussa Miika Lahti, Ville Korhonen ja Marko Pöyhönen hoitivat oman osansa. Siihen ei kuulunut kuitenkaan maalinteko.
Puolustuksessa liikaa epäonnistujia
Puolustajista Tommi Leinonen oli mukana vanhoilla meriiteillään, tämän kauden näytöt olivat samaa tasoa kisaesitysten kanssa. Mikael Kurki tuki hyökkäyksiä ansiokkaasti, mutta ei pystynyt puolustuksessa paikkaamaan Leinosen möhläyksiä.
Leinosen ohella myös Timo Seppänen sortui pelaamaan yli kykyjensä. Liian vaikeat ratkaisut johtivat lukuisiin kiekonmenetyksiin. Sen sijaan joukkueen nuorimmat puolustajat Joonas Jalvanti ja Joonas Lehtivuori selvisivät omasta osuudestaan vähintäänkin tyydyttävästi.
Joni Haverisen rooli oli pienehkö. Olisikin ehkä ollut perusteltua valita seitsemänneksi puolustajaksi nuorempi puolustaja, jolle vähäinenkin kokemus olisi ollut hyödyksi seuraavia kisoja ajatellen.
Rask ei selvinnyt yksin
Puolustuspään virheiden ja kurittoman mailankäytön seurauksena Suomi joutui pelaamaan suunnattoman paljon alivoimaa. Tuukka Rask teki Suomen maalissa voitavansa, mutta tällä kertaa sekään ei riittänyt. Omiin meni liian monta maalia.
Joukkueen kurittomuus ja jäähyily täytyy ehdottomasti laittaa osittain valmennuksen piikkiin. "Lataus meni yli" kelpaa ehkä selitykseksi kerran, mutta jos sama tapahtuu jokaisessa ottelussa, valmennuksen on syytä käydä latauskeinojaan läpi kriittisesti.
Vaikka Suomi jäi tavoitteestaan, oli se heikkouksiinsa nähden jopa yllättävän lähellä sen saavuttamista. Kuten Tolvanen päätösottelun jälkeen totesi, turnauksen kärkinelikon tason huomioonottaen on vaikea olla Suomen sijoitukseen pettynyt.
Vuosikausia Suomessa on valitettu terävän huipun puuttumista, pelaajamateriaalin tasapaksuutta. Näissä kisoissa Suomella oli kuitenkin ehkäpä koko kisojen paras yksittäinen hyökkäysketju.
Oskar Osala, Perttu Lindgren ja Mikko Lehtonen nousivat ikäluokkansa viimeisten arvokisojen parhaimmistoon. Esimerkiksi yksikään kanadalainen hyökkääjä ei kisoissa yltänyt kolmikon tasolle.
