Kauteen valmistautuminen aloitettiin ajoissa, kun Ilves piti jo perinteiseksi muodostuneen training campinsä huhtikuun alussa. Mukana oli edelliskausista poiketen koko tulevan kauden joukkue, pois lukien Helminen ja Viitakoski, jotka olivat maajoukkuetehtävissä.
Training campillä, Tampere Sentterissä, allekirjoittanutkin ihasteli ensimmäisen kerran uusia tsekkejä. Varsinkin Lubomir Korhonin nopeus pisti silmään. Myöskin Ilveksen mukana harjoitellut Martti Järventie oli kehittynyt rapakon takana, ja mieleen hiipi väkisinkin miete, josko "Mara" tulisi sittenkin takaisin.
Kesäharjoittelussa panostettiin fyysisen voimaharjoittelun ja lenkkeilyn sijasta pallopeleihin, kun samalla paikalliskilpailija Tappara teki pitkiä rullaluistelulenkkejä. Edellisvuosien tapaan "Maestro" Helminen hoiti kesäharjoittelunsa itse.
Harjoitusottelut sujuivat melko kaksijakoisesti, oli positiivisia yllätyksiä, kuten Tomi Källarsson ja Bruce Racine, joka oli edelliskauden lopun tapaan itse varmuus. Jani Nikon korvaajaksi hankittu Jukka Laamanen oli aivan yössä, eikä Tampere Cupissa ensiesiintymisensä tehnyt ruotsalainen Bert Robertssonkaan vakuuttanut, kuten jo tuolloin otteluraportissa kirjoitin. Kuitenkin Robertsson vakuutti seurajohdon ja valmentajat, ja Ilveksen takalinjat saivat NHL-kokemusta.
Sportista tullut Marko Luomala yritti saada pelipaikkaa kovalla taistelutahdollaan ja yrityksellään. Laituri teki jopa tehopisteitä ja sai Robertssonin tapaan jatkaa koeajan jälkeen. En voi sanoa olleeni ainoa, joka varmasti mietti Luomalan tekevän "Rahikaiset" ja vaipuvan sopimuksen saannin jälkeen täysin unholaan ja painuvan marraskuussa Mestikseen.
Iso osa tulevan kauden vastuulle oli kasattu Ville Snellmanin ja Jesse Niinimäen harteille, vaikka pojilla ei ollut vyöllään yhteensäkään edes sataa liigaottelua. Paha takaisku Ilvekselle olikin molempien loukkaantuminen harjoitusotteluiden aikana. Varsinkin Snellman oli päässyt Korhonin ja Petr Valan kanssa hyvään vireeseen.
Tampere Cup:n jälkeen joukkue aloitti kovan harjoittelujakson, ja otettiin tietoinen riski siitä, että jalat saattaisivat olla tukossa ensimmäisissä peleissä. Tarkoitus oli kuitenkin olla vireessä Ilveksen perinteisen mustan ajan, marras-tammikuun aikana.
Voiko enempää takaiskuja tulla?
Ensimmäinen liigaottelu ei olisi voinut sujua järkyttävämmin. Ensin Tomi Källarsson törmäsi laitaan ja hänet talutettiin pukukoppiin ja ennen päätössummerin soittoa, myös maalivahti Bruce Racine nilkutti pois, ja tilalle jo ratkenneeseen otteluun luisteli KalPasta tullut 19-vuotias Tuomas Nissinen.
Sekä Källarssonin, että Racinen parantumisesta oltiin ensin toiveikkaita, ja Ilves antoikin ilmoille lupaavia toipumisennusteita. Loppujenlopuksi Racine palasi jäälle joulutauon ja Källarsson helmikuun maajoukkuetauon jälkeen. Kun mukaan pitkäaikaispotilaiden listaan lisätään reilun kymmenen pelin jälkeen loukkaantunut Ville Koistinen, joka oli koko loppukauden poissa, oli Ilveksen pelaajarivistö kärsinyt tarpeeksi takaiskuja.
Tsekit vaikuttivat aluksi lupaavilta hankinnoilta. Molemmat olivat viimeisen päälle urheilijoita ja hyviä persoonia. Sitten murheet kohtasivat heitäkin. Lubomir Korhonin jo harjoitusotteluissa ärtynyt polvi ei tuntunut kestävän SM-liigan tiivistä ottelurytmiä ja kun sentteri Petr Vala, joka käväisi jopa pistepörssin 10 parhaimman joukossa, sai kiekon Blues-ottelussa polveensa, oli soppa valmis. Molempien vahvuutena ollut luistelu sai kovan kolauksen. Laituri Korhon lähtikin ensin HV 71:een ja Vala siirtyi loppuvuodesta Extraliigan Karlovy Varyyn. Valalle kotiinpaluu toimi piristyksenä, Korhon sen sijaan vaipui HV:ssa samaan rooliin kuin loppuaikoina Ilveksessäkin, eli nelosketjuun.
Edelliskauden messias, David Nemirovsky oli harjoituspeleissä ihan yössä, mutta alkoi nakuttaatasa isesti pisteitä, kun tosipelit alkoivat. Pääasiassa "Nemi" pelasi viime vuosien tehopelaajien Helmisen ja Viitakosken kanssa. Mutta kun joukkueen pelit eivät lähteneet luistamaan, ei Nemollakaan ollut enää kivaa ja hänen asenteensa aiheutti keskustelua joukkueen sisällä. Lopulta Jokerit päästi Ilveksen piinasta ja osti joidenkin elämäntapaintiaaniksi ristimän Nemirovskyn riveihinsä. Nemo on menestyvässä joukkueessa parhaimmillaan pelaaja, joka pystyy yksin ratkaisemaan mestaruuksia.
Alkukaudesta ihmeteltiin Vesa Viitakosken ja Jukka Laamasen heikkoja esityksiä, molemmat olivat kuin muissa maailmoissa ja Viitakoskikin otti hänelle epätyypillisiä jäähyjä. Pikkuhiljaa hallin käytävillä alettiin kuiskutella pelaajien siviiliongelmista ja kun huhut voimistuivat ja alkoivat muuttua vääriksi, julkaisi Ilves yhdessä pelaajien kanssa tiedotteen, jossa kerrottiin Valtteri Viitakosken, "Veskun" neljävuotiaan pojan sairastavan syöpää ja Jukka Laamasen kaksoistyttöjen syntyneen kesällä pahasti keskosina. Tämän jälkeen kaikki ymmärsivät, miksi Viitakosken ja Laamasen, joukkueen johtotähtien, peli ei oikein sujunut. Eihän voida olettaa, että kukaan pystyy pelaamaan kunnolla, kun omat ongelmat ovat tuollaisia. Marraskuussa Aamulehdessä oli kuitenkin Laamasen tyttöjen kasteilmoitus ja helmikuussa oli lehdissä, että Valtterikin on selvinnyt vakavasta sairaudestaan. Molempien pelaajien panos parantuikin joulutaon jälkeen. Viitakoski alkoi tehtailla maaleja ja Laamanenkin nosti profiiliaan.
Viisikkopelistä yksittäisten pelaajien taisteluun
Valmennuksessakin tehtiin virheitä, ei pelkästään kesäharjoittelussa, vaan myös pelitavassa. Ei lähdetty luomaan omaa pelitapaa, vaan roiskittiin vanhaan tyyliin kiekkoa miten sattuu ja minne sattuu. Puolustuksen johtajan puute näkyi, pelin avaaminen oli aivan järkyttävää ja tappiot alkoivat seurata toisiaan.
Lopulta Ilves-johto kyllästyi joukkueen surkeisiin esityksiin, vaikka pelillisesti oltiin jo menossa parempaan suuntaan. A-P Selin ja Juha Pajuoja saivat väistyä ja Jalon hyvä ystävä Teijo Räsänen astui ruoriin. "Teisa" lupasi lähteä pienistä asioista, mutta loppujenlopuksi panosti ensimmäiseksi viisikkopeliin. Alettiin karvaamaan myötäkarvaa ja tehtiin muitakin muutoksia, jotka osittain veivät joukkuetta entistä huonompaan jamaan.
Joulutauon jälkeen peli kuitenkin muuttui parempaan suuntaan, ruvettiin taistelemaan ja enää kaukalossa ei nähtykään sitä flegmaattista Ilvestä, jota niin usein alkukaudella jouduttiin todistamaan. Heti vuoden vaihteen jälkeen nähty Ilves-SaiPa oli osoitus siitä, että hyvällä taistelulla voidaan saavuttaa paljon. Tuossa ottelussa Timo Peltomaa esitteli sitä "Tinkeä" mitä varten hänet oli takaisin Hakametsään raahattu. Valitettavasti "Peltsiltäkin" vastaavanlaiset otteet loistivat usein poissaolollaan.
Jo ennen joulutaukoa Jesse Niinimäki oli esitellyt piristyneitä otteita ja palkittu nuorten MM-kisamatkalla. Kisoista kotiuduttuaan Jesse pisti tuulemaan. Nuorukainen oli lähes koko loppukevään ajan Ilveksen parhaimmistoa esitellen illasta toiseen huikeita suorituksia. Myös Ville Snellman piristyi ja alkoi takoa maaleja, kuten häneltä ennen kautta odotettiin. Tosin liian myöhään.
Ilveksen kakkosvalmentaja Jukka-Pekka Annala myönsi parantuneiden otteiden johtuneen siitä, että oli siirrytty viisikkopelistä yhdellä yhtä vastaan harjoitteisiin ja sitä myötä oltiin saatu joukkueeseen taistelevaa ilmapiiriä. Tosin liian myöhään. Töitä tehtiin paljon ja sitä kautta saatiin myös onnistumisia, niin yksilö kuin henkilökohtaisella tasolla. Paineetta pelaaminen auttoi asiaa, kenenkään ei tarvinnut puristaa ja miettiä yhtä tai kahta sarjapistettä, jotka olisivat saattaneet ratkaista pudotuspelipaikkaa.
- Jätkät tekivät kyllä hyvin töitä, vaikka välillä on saanutkin perseelle potkia, totesi ennen viimeistä kotiotteluaan päävalmentaja Räsänen.
Loppukaudesta Ilves keräsi pisteen sieltä ja toisen täältä, mutta kun materiaali oli erittäin kapea, eikä mitään varsinaisia tavoitteita ollut, oli välillä vaikea saada joukkuetta pelaamaan hyvin.
Jäihän tästä kaudesta käteen jotain hyvääkin
Vaikka kausi oli pelillisesti lähes katastrofi, jäi käteen jotain hyvääkin.
- Menneisiin ei voi vaikuttaa muuten kuin oppimalla, tämä koskee niin yksittäistä pelaajaa kuin koko organisaatiota. Virheitä kannattaa analysoida ja ottaa niistä oppia, evästi Räsänen.
Nuorten pelaajien esiinmarssi oli hieno. Jesse Niinimäki, Ville Snellman, Ville Leino, Ismo Siren, Tuomas Nissinen ja Marko Luomala etunenässä ovat nimiä, joidenka varaan Ilves voi rakentaa turvallisin mielin ensi vuottakin.
- Se jää usein huomaamatta, että meillä on kokoonpanoissa ollut usein jopa yhdeksän tulokaskautta pelaavaa. Yleensä joukkueessa on kaksi tai kolme. Käytävän toisella puolella Tapparassa ei ole yhtään. Nuoret ovat saaneet vastuuta ja tietävät nyt millä eväin liigassa pärjää. Loppu on kiinni heistä itsestään, sanoi Räsänen.
Erityisesti Ismo Sirenin hyvät otteet ovat riemastuttaneet Ilves-kannattajia. Siren on ollut kiekollisena ehdottomasti joukkueen parhaimmistoa ja on kyennyt pelaamaan ottelusta toiseen varmalla tasolla. Siren pelaa perusvarmaa peliä. Onneksi Ilves tajusi tehdä miehen kanssa jatkosopimuksen.
Nykyaikana niin tärkeällä talouspuolellakin seuralla oli jotain hyvääkin kerrottavana. Ilves on tämänkin kauden jälkeen yksi harvoista seuroista, joka on jokaisena osakeyhtiömuotoisena toimintavuotenaan tehnyt positiivista tulosta. Jalo kertoi jo hyvissä ajoin ennen kauden päättymistä, että viivan alle jää plusmerkkinen, tosin pieni, summa. Tästä on hyvä jatkaa.
Katseet suunnattu tiukasti tulevaan
Ilves aloitti jo hyvissä ajoin syksyllä ensi kauden valmentajakuvioiden kartoitukset ja jo silloin johtoporras päätti, että päävalmentajan pitää olla kokenut ja nimekäs. Koska vaihtoehdot kotimaassa olivat vähissä, päädyttiin tsekkiläiseen Vaclav Sykoraan.
Ensi kaudella nähdään todennäköisesti Ilves, joka pelaa aktiivisemmin, kääntää nopeammin peliä ja pyrkii hallitsemaan ja pitämään kiekkoa. Siis siirrytään kohti modernimpaa, HPK:n suosimaa pelityyliä kohti. Ainakin ulkomaalaisten hankinnassa Ilves on ottanut askeleen parempaan ja enää ei osteta sikaa säkissä. Vaikka kannattajat pelkäävätkin hankintojen osoittautuvan petrvaloiksi ja lubomirkorhoneiksi, on hyvä muistaa, että pelaajien scauttauksesta on vastannut Ville Siren, jonka "saaliiksi" 100%:sti voidaan laskea mm. Henri Laurila.
Joukkueen valmistautuminen tulevaan kauteen alkoi jo hyvissä ajoin kahden viikon jääleirillä ja siellä nähtiin edellisvuosien tapaan myös sopimuksettomia pelaajia yrittämässä saada paikkaa auringon alta. Selkeästikään Ilveksessä ei ole liiaksi jääty murehtimaan mennyttä kautta, vaan on asetettu ensi kaudelle tavoitteita, jotka pitäisi jo kasassa olevalla miehistöllä pystyä lunastamaan. Kun vielä huhuissa joukkueeseen on yhdistelty lupaavia nimiä niin koti- kuin ulkomailtakin, on ensi kaudesta lupa odottaa hyvää.
Lopuksi vielä väistyvän projektipäävalmentaja Teijo Räsäsen kommentti niille raukoille, jotka eivät Ilvestä omakseen tunnista.
- Olen ollut iloinen, että olen saanut valmentaa Suomen legendaarisinta seuraa. Ilves on aina ollut ja tulee aina olemaan yksi suurista. Yksi kausi ei sitä miksikään muuta.
Niinpä.
