Tikka löysi pöntön ensimmäisenä Liigan kärkikamppailussa
Ilves ja Kärpät ottivat toisistaan mittaa kärkikohtaamisen arvoisesti. Ylimääräistä tilaa ei kaukalosta juuri löytynyt ja hyvät paikat olivat tiukassa. Ilves oli Marek Langhamerin johdolla hivenen parempi, ja Joona Ikosen tyhjiin syntyneen maalin jälkeen Ilves piti pisteet kotikaukalossaan maalein 3–1.
Aku Räty ohjeisti päätypeliä Joel Blomqvistin ja Antti Kalaputaan seuratessa katseella.
Maalien edustoilla painittiin kovaa, mutta pääosin reilusti.
Ilves sai kiekon maaliin jo ensimmäisessä erässä, mutta osuma hylättiin maalivahdin häirintänä.
Arttu Paaso pyrki viemään kiekon Balázs Sebőkiltä.
Pelivälineen sijaintia oli paikoitellen hankala havaita pelaajien liikesuunnan perusteella.
Tommi Tikka avasi sallittujen maalien teon toisessa erässä.
Joukkue juhli maalia asiaan kuuluvin tavoin.
Ilveksen kannattajapäädyssä seurattiin ottelua aitiopaikoilta.
Joonas Oden esitti hieman poikkeuksellisia liikkeitä.
Kärpät kavensi lukemiksi 2–1 Teemu Turusen maalilla.
Joona Ikonen iski kiekon tyhjiin heti siniviivan jälkeen.
Tamperalaisyleisö pääsi jälleen juhlimaan voittoa.
Joukkue kiitti kannattajia yhteisesti.
Kaikki kuvakoosteet
Pelicansin vuoro napata pisteet Jukureilta
LIIGA | 5.10.2024 21:03
Alun dominoinnista ei apua TPS:lle: Kärpät porhalsi voittoon Turussa
LIIGA | 5.10.2024 19:53
HIFK:n ja KooKoon ottelu venyi uskomattomalla tavalla − 38:s yritys onnistui
LIIGA | 2.10.2024 22:39
- 1 / 1364
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Ilveksen putki päättyi seitsemään, Helsingissä 19 kierroksen voittomaalikilpailu
LIIGA | 2.10.2024 21:29
Uutinen
Liiga-kierros: Mannerin avausottelu HPK-penkin takana toi pisteen, Ilveksen Lööke ja Kärppien Gardiner jatkoivat tehoiluaan
LIIGA | 25.9.2024 21:21
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -laitahyökkääjät: Lista täyttyy Kärppien hankinnoista
LIIGA | 9.9.2024 17:00
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -maalivahdit: suomalaiset huippulupaukset puuttuvat listalta
LIIGA | 6.9.2024 18:00