Etelä-Saimaa: SaiPalle yli miljoona euroa tappiota yhtiön historian huonoimmalla talouskaudella

LIIGA / Uutinen
Vaikka vierasotteluissa SaiPan matkassa on kiertänyt aktiivisesti kourallinen innokkaita kannattajia, ovat kotiotteluiden yleisömäärät jääneet Lappeenrannassa heikoiksi. Tämä on luonnollisesti vaikuttanut yhtenä tekijänä seuran talouteen.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Etelä-Saimaa kertoo Liiga-Saipa Oy:n kirjanneen viime tilikaudeltaan 1,17 miljoonaa euroa taloudellista tappiota.

Etelä-Saimaan tietojen mukaan SaiPan Liiga-joukkueen taustayhtiön Liiga-Saipa Oy:n viime tilikauden luvut ovat karua luettavaa.

Yhtiö kirjasi lehden mukaan tilikaudelta 1,17 miljoonan euron tappiot 4,8 miljoonan euron liikevaihdolla. Liikevaihto putosi noin 0,3 miljoonaa euroa edelliseltä tilikaudelta, jolloin Liiga-Saipa kirjasi myös suuret 704 000 euron tappiot.

Vierasta pääomaa yhtiöllä oli taseen mukaan yhteensä vajaat 2,8 miljoonaa euroa sekä lainoja rahalaitoksilta yhteensä lähes 900 000 euroa. Ostovelkoja Liiga-Saipalle on kertynyt 627 000 euroa sekä verovelkaa 384 000 euroa.

SaiPa sai itselleen uudet omistajat huhtikuussa, kun Lätkä Lentää Oy osti 98,85 % Liiga-Saipan osakkeista. Ostajayhtiölle vahvistettiin uusia osakkaita elokuussa, jolloin sen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin samalla ostoprojektin käynnistäjä Jussi Turunen.

– Ei voi muuta sanoa, kuin että tulos on todella surkea, Turunen myönsi maanantaina Etelä-Saimaalle.

Etelä-Saimaan mukaan Liiga-Saipalla on tilinpäätöstä käsittelevä yhtiökokous vielä tänä iltana. Liiga-Saipan hallitukseen ollaan tekemässä kokouksessa muutoksia.

Tiedote kokouksen päätöksistä tulee Turusen mukaan julki huomenna aamupäivällä.

Huhtikuun omistajamuutoksesta lähtien Liiga-Saipan hallituksessa ovat toimineet Turunen, Ville Rämä, Juuso Lindqvist ja Riku Kallioniemi, joista Rämä ja Lindqvist ovat Turusen tapaan Lätkä Lentää Oy:n osakkaita. Puheenjohtajan virkaa on toimittanut Rämä.

Uudet omistajat ovat aiemmin kertoneet SaiPan pelaajabudjetin kasvavan taloudellisista haasteista huolimatta kahteen miljoonaan euroon tulevaksi kaudeksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle