Leijonien alkulohko päättyy Tšekkiä vastaan. Leijonien voittaessa ottelun saavat he lohkovoittajana vastaansa A-lohkon nelossijalle päätyneen joukkueen, mutta tappiolla Suomi voi olla jopa oman lohkonsa kolmas.
Kari Jalosen luotsaama Tšekki avasi turnauksen vahvasti, kunnes joukkueelle tuli kaksi ohipeliä. Niiden jälkeen joukkueen pelaaminen on parantunut koko ajan ja maalla on tähtäimessä lohkon kakkossija, joka vaatinee Ruotsin tappiota varsinaisella peliajalla.
Suomelle ei Tšekin kaltaisia ohipelejä ole tullut. Ainoa tahra muuten täydellisesti edenneessä turnauksessa on jatkoaikatappio Ruotsille. Leijonat taistelee lohkovoitosta siitäkin huolimatta.
Suomi ja Tšekki ovat kohdanneet MM-tasolla 62 kertaa. Suomi hakee tulevassa kamppailussa 14. voittoaan, kun vastustaja on voittanut peräti 45 kertaa. Viimeisin kohtaaminen joukkueiden välillä nähtiin Riian MM-jäällä viime keväänä, jolloin Leijonat voitti niukasti puolivälierässä lukemin 1–0.
Jukka Jalosen ei ole tarvinnut muovata kokoonpanoa kovinkaan paljoa. Harri Säteri palaa varamaalivahdiksi kahden loukkaantumisen vuoksi väliin jääneen ottelun vuoksi ja puolustaja Sami Vatasen paikan ottaa Ville Pokka. Muuten ketjukoostumukset pysyvät muuttumattomina.
Leijonien kokoonpano alkulohkon viimeiseen otteluun
Maalilla:
45 Jussi Olkinuora
Varalla:
29 Harri Säteri
1:
64 Mikael Granlund (A) – 65 Sakari Manninen – 70 Teemu Hartikainen
4 Mikko Lehtonen – 38 Juuso Hietanen
2:
25 Toni Rajala – 51 Valtteri Filppula (C) – 76 Jere Sallinen
41 Miro Heiskanen – 50 Mikael Seppälä
3:
82 Harri Pesonen – 91 Juho Lammikko – 10 Joel Armia
3 Niklas Friman – 2 Ville Pokka
4:
80 Saku Mäenalanen – 24 Hannes Björninen – 12 Marko Anttila (A)
23 Esa Lindell – 55 Atte Ohtamaa