Liigassa pelattiin lauantaina ensimmäisen kierroksen ottelusarjojen neljännet ottelut. Lisäksi Mikkelissä tahkottiin ensimmäistä kertaa tänä keväänä karsintasarjaa. Sport onnistui katkaisemaan kotiyleisönsä edessä sarjan maalein 4–2, SaiPa tuli ottelusarjassa tasoihin 2–1-vierasvoitolla ja Tappara voitti samoin lukemin oman kotiottelunsa.
Perjantaina Ässät eteni jatkoon ensimmäisenä joukkueena suoraan voitoin 3–0, ja lauantaina porilaiset saivat seuraa vaasalaisista. Sport voitti ensimmäisen pudotuspelisarjansa Liigassa ja paineli KooKoota vastaan jatkoon voitoin 3–1. Lauantaina Sport löi yli 5000-päisen kotiyleisönsä edessä taululle neljä maalia ja piti vieraat takanaan.
Sport puolusti tiiviisti silloin, kun oli sen aika, ja toisaalta iski osumat tärkeillä kytkinhetkillä. Joukkueen vahvuutena oli myös se, että esimerkiksi lauantaina joukkue otti ainoastaan yhden rangaistuksen, joten KooKoo ei päässyt jauhamaan esimerkiksi ylivoimalla. Vieraat laukoivat ahkerammin, napsivat aloitusvoittoja ja saivat yrityksiä maalille, mutta Masi Härkönen oli jälleen kaskena kannossa.
Sportin vastus ei ole vielä selvillä. Mikäli SaiPa voittaa oman sarjansa, on vastus Lukko, mutta jos TPS voittaa maanantaina, tulee vastaan runkosarjan kakkonen Ilves.
Maanantaina kaksi ratkaisupeliä
Sportin vastus olisi voinut selvitä jo lauantaina, mutta SaiPa tasoitti puntit TPS:n vieraana. Lappeenrantalaiset olivat selkä seinää vasten -tilanteessa jo perjantaina kotikaukalossaan, kun TPS vei kaksi ensimmäistä ottelua. Turussa lauantaina nähty joukkueiden kohtaaminen oli jälleen pienten marginaalien peli, kun tilanne olisi voinut kääntyä minne suuntaan tahansa.
SaiPa meni ylivoimalla johtoon toisessa erässä Santeri Airolan maalilla, ja ainoastaan kaksi osumaa runkosarjassa viimeistellyt Aarne Talvitie tasoitti puntit ajassa 37.02. Aiemminkin pudotuspeleissä voittomaaleja tehnyt Mikko Petman iski kuitenkin varsinaisella pukukoppimaalilla lappeenrantalaiset johtoon. Johtoasema piti aivan loppuun saakka, vaikka Oliver Lauridsen paukutteli vielä tolppia varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla.
Kolmas ottelusarja Tappara–Kiekko-Espoo jatkui ottelulla Tampereella. 2–1-voittomaali syntyi kolmannen erän alkuhetkillä, ja siitä vastasi Benjamin Rautiainen. Espoolaiset saivat viiden minuutin ylivoiman ottelun puolivälin jälkeen, kun Juuso Nykänen taklasi Miro Keskitaloa päähän laidan lähellä. Espoolaiset tekivät vain yhden maalin ylivoiman aikana, ja lopulta tuo osuma jäi myös koko ottelun ainoaksi vierasmaaliksi.
SaiPa–TPS-sarjan tapaan Kiekko-Espoo ja Tappara tarvitsevat viidennen ottelun paremmuuden selvittämiseksi. Kyseiset ottelut pelataan maanantaina, ja otteluparien voittajat aloittavat puolivälieräsarjansa jo keskiviikkona.
Jukurit tasasi puntit kotiyleisönsä edessä
Mikkeliläiskannattajat osoittivat tukensa joukkueelleen, ja joukkue palkitsi heidät voitolla, joka tasasi puntit Pelicansia vastaan karsintojen ensimmäisellä kierroksella. Mikkeliläisten kummastakin maalista vastasi Max Ellis, joka osui ensin ylivoimalla noin kymmenen minuutin kohdalla ja 2–1-osuma upposi Patrik Bartošákin selän taakse, kun jatkoerää oli pelattu hieman yli kymmenen minuuttia.
Pelicansin ainoasta maalista vastasi ylivoimalla Lars Bryggman, ja kyseinen 1–1-tasoitus syntyi vasta kolmannen erän loppuvaiheilla ajassa 56.28. Lahtelaiset itse ottivat viisi rangaistusta Jukureiden kolmea vastaan, mutta ylivoimamaalit menivät tasan 1–1.
Ottelussa nähtiin poikkeuksellinen tilanne toisessa erässä, kun Bartošák sai rangaistuksen sääntöjen vastaisten varusteiden vuoksi. Pelicans-vahdin hartiasuojuksia oli ihmetelty jo aiemmin, ja nyt mikkeliläiset pyysivät varusteiden mittausta. Tulos oli se, että Bartošákin hartiasuojukset olivat sääntöjen vastaiset, joten maalivahdille vihellettiin tästä syystä kahden minuutin rangaistus. Jukurit ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään poikkeuksellista rangaistusta.
Karsintasarja jatkuu Lahdessa tiistaina.