Matti Tiilikainen saapuu TPS:n valmennusryhmään vuoden mittaisella sopimuksella. Viime kaudella 36-vuotias Tiilikainen valmensi Saksan DELissä Löwen Frankfurtia, josta hän sai lähtöpassit kesken kauden. Frankfurtilaisseura sijoittui sarjassa 12. ja jäi pudotuspelien ulkopuolelle.
Liigasta Tiilikaiselta löytyy valmentajakokemusta HPK:sta, jonka päävalmentajana hän toimi kauden 2020–21. Pesti päättyi potkuihin toisen kauden alussa lokakuussa 2021, jolloin Jarno Pikkarainen korvasi hänet.
Tiilikainen on valmentanut myös HPK:n U18- ja U20-ikäluokissa. Kaudella 2022–23 hän toimi Suomen U16-maajoukkueen päävalmentajana.
− Olemme Matin kanssa valmentaneet samassa sarjassa, kun valmensin KalPan U20-joukkuetta ja hän HPK:n U20-joukkuetta eli yhteys löytyy jo sieltä. Matti on nuori ja nouseva valmentaja mutta on kuitenkin jo ehtinyt kokemaan paljon ja toiminut monessa eri roolissa. Uskon että hän on erittäin hyvä lisä meidän valmennustiimiimme, kertoi TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen.
Seitsemän kauden ajan turkulaisten valmennusryhmään kuulunut Sami Salo sekä kolme edelliskautta valmennusryhmässä ollut Kari Kalto puolestaan poistuvat TPS:n penkin takaa. Kalto siirtyy HIFK:n U16–U20-ikäluokkien kehityspäälliköksi.
Päivitetty 8.5.2024 klo 18.55: Lisätty tieto siitä, että Tiilikainen sai viime kaudella Frankfurtista potkut.