Pelicans tiedotti tehneensä yksivuotisen sopimuksen puolustaja Filip Králin kanssa.
Lahtelaisten takalinjoille saapuva 23-vuotias tšekkiläinen Král pelasi viime kaudella kaksi ottelua NHL:ssä Toronto Maple Leafsin joukkueessa ilman tehopistemerkintöjä. Pääosin kausi sujui kuitenkin puolustajalla AHL:n puolella, jossa 24 otteluun syntyi 2+4=6 tehopistettä.
– Olemme tarkkailleet Krália jo parin vuoden ajan. Hän on kiekollisesti taitava hyökkäävä puolustaja, joka tuo lisää osaamista erityisesti erikoistilannepelaamiseemme, kommentoi Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kertoili Pelicansin tiedotteessa.
Král on urallaan voittanut kertaalleen Tšekin mestaruuden kaudella 2016–2017 kasvattajaseurassaan HC Kometa Brnossa. Lisäksi meriittilistalta löytyvät kahdet nuorten MM-kisat Tšekin paidassa.
– Suomen Liiga on yksi Euroopan parhaista sarjoista ja Pelicans yksi Liigan parhaista joukkueista. Valmentajan (Tommi Niemelän) kanssa käymissäni keskusteluissa kävi selväksi, kuinka paljon Pelicans-organisaatio välittää pelaajistaan niin kaukalossa kuin erityisesti sen ulkopuolella. Tämä oli sekä minulle että perheelleni yksi suurimmista syistä siihen, miksi päätimme liittyä Pelicansiin, Král kertoi tiedotteessa.
Pääasiassa viime kaudet tšekkiläisellä on kulunut Pohjois-Amerikan puolella, jossa kolmen kauden ajan puolustaja pelasi Kanadan juniorisarjoihin kuuluvassa WHL:ssä Spokane Chiefsin joukkueessa ennen kuin siirtyi Maple Leafsin sopimuspelaajaksi.