Jokerit on ollut alkusyksyn aktiivisena pelaajamarkkinoilla ja räväyttänyt pöytään muun muassa yli 1200 NHL-ottelun konkarihyökkääjä Valtteri Filppulan sopimuksen. Helsinkiläismiehistöä vahvistavat myös liigakokemusta runsaasti keränneet puolustaja Hugo Rikkilä sekä hyökkääjä Ville Vainikainen.
Koeajalla Jokereista pelipaikkaa hakee puolestaan Jimi Jalonen, jolla on vyöllään myös 111 Liiga-ottelua. Edelliskaudet ulkomailla Romaniassa sekä viimeisimmäksi Tanskassa kiekkoillut puolustaja on edustanut Mestiksessä aiemmin Kooveeta, Ketterää ja LeKiä.
Jalosen isä on pitkäaikainen Suomen maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen. Hänen veljensä Jesper Jalonen puolestaan oli kahdella edelliskaudella Hermeksen apuvalmentajana, mutta siirtyi alkavaksi kaudeksi Japaniin Nikko Icebucksin apuvalmentajan tehtäviin.
RoKi-konkarin uralle ja kapteenipestille jatkoa
Rovaniemen Kiekko sai hyökkäykseensä mieluisan vahvistuksen, kun konkarihyökkääjä Antti Erkinjuntti teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen kanssa. 38-vuotias rovaniemeläiskasvatti oli viime kaudella joukkueen tehokkaimpia pelaajia iskettyään 40 otteluun tehot 11+25.
Menneellä kaudella rinnassaan C-kirjainta kantanut Erkinjuntti jatkaa myös kapteenin roolissa. Rovaniemeläisjoukkueen kapteenistoon varakapteeneina kuuluvat Jere-Matias Alanen, Jarkko Harjula sekä Jaako Manninen.
KeuPalle apuja Liigasta ja Suomi-sarjasta
Alkavallakin kaudella yhteistyötä tekevän JYPin ja KeuPan välillä liikkuu Niko Minkkinen, joka siirtyy toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella KeuPaan. 19-vuotias puolustaja pelasi viime kaudella JYPin U20-joukkueessa 35 ottelua, joissa teki tehot 1+1.
Raamikas, 194-senttinen ja 90-kiloinen Minkkinen kävi kaudella 2022-23 pyörähtämässä Pohjois-Amerikassakin OHL:ssä ja hän on esiintynyt myös Suomen ikäkausimaajoukkueissa.
Keuruulaispuolustukseen liittyy myös koeajan kautta paikkansa joukkueesta napannut Ilmari Karhapää, joka pelasi viime kaudella 16 Mestis-ottelua Joensuun Kiekko-Pojissa. Kevään hän kiekkoili lainalla Suomi-sarjassa Kotkan Titaaneissa.
Tehokkaan kauden SaPKon riveissä pelannut Kasper Tarvainen lunasi myös paikkansa KeuPassa koeajan jälkeen. 24-vuotias hyökkääjä teki Suomi-sarjassa 33 ottelussa tehot 14+16 ja pudotuspeleissä nakutti kuuteen kamppailuun seitsemän tehopistettä. Suonenjokelaislähtöinen peluri on pelannut aiemmin Mestistä myös Peliitoissa ja IPK:ssa 74 ottelun verran.
TUTOlle liigakokemusta ja kokoa puolustukseen
TUTO saa puolustukseensa runsaasti liigakokemusta, kun joukkueen takalinjoille liittyvät Julius Reini ja Henri Hietala. Lisäksi turkulaisryhmä täydensi maalivahtiosastoaan Kiekko-Espoon maalilla viime kaudet torjuneella Jani Lampisella, jonka sopimus on kahden kuukauden mittainen. Lampinen tulee paikkaamaan loukkaantumisesta kärsivää Leevi Mäkelää.
Reini luuti kahden edelliskauden aikana HPK:n takalinjoilla 74 Liiga-ottelussa. Viime kaudella hän merkkautti 30 ottelussa kolme syöttöpistettä. Mestis-kokemusta isokokoisella (187cm/92kg) puolustajalla on tilillään 139 ottelun verran FPS:sta sekä Hermeksestä, jossa viime kaudellakin iski lainapestinsä aikana 12 otteluun tehot 1+7.
Lähes kaksimetrinen Hietala on esiintynyt 85 liigaottelussa SaiPan puolustuksessa. Menneellä sesongilla pelejä kertyi 31, mutta pistetili 23-vuotiaalta puolustajalta jäi avaamatta. Hietala oli kesän ja alkusyksyn Sportin testattavana, mutta jäi lopulta ilman sopimusta.
Lampisen, 21, kolme edelliskautta kuluivat Kiekko-Espoon miehistössä. Viime kaudella torjui espoolaisryhmässä 23 ottelua torjuntaprosentilla 89,9. EVU-kasvatilla on taustaa Suomen ikäkausimaajoukkueistakin ja hän ollut mukana MM-kisoissa sekä alle 18- että 20-vuotiaissa.
Kiekko-Poikien takalinjoille jatkaja, Ketterälle paluun kaukaloon tekevä puolustaja
Joensuun Kiekko-Pojat teki jatkosopimuksen oman kasvattinsa Juho Juvosen kanssa. Kolmannen peräkkäisen kautensa joensuulaismiehistössä aloittava 22-vuotias puolustaja teki viime kaudella 36 ottelussa tehot 4+7. Kiekko-Poikien lisäksi Hermestä urallaan edustanut Juvonen on pelannut kaikkiaan 165 Mestis-ottelua.
Ketterä puolestaan solmi koeaikasopimuksen Jasper Ranniston kanssa. Viime kauden kokonaan pelaamatta ollut Rannisto edusti kausina 2019-2023 TUTOa ja sai turkulaisseurassa vyölleen kaikkiaan 119 Mestis-ottelua. HIFK-kasvatti on esiintynyt myös Suomen ikäkausimaajoukkueissa.
Imatralaisseuran kanssa keväällä sopimuksen tehnyt, mutta SaiPan matkassa kesän ja alkusyksyn harjoitellut hyökkääjä Eero Klintrup vakuutti lappeenrantalaisten valmennuksen ja sai liigasopimuksen.
Konkarihyökkääjän hokkarit naulaan, alasarjat ja ulkomaat kutsuvat Mestis-pelureita
TUTOn riveihin kesken viime kauden tammikuussa liittynyt, urallaan yli 900 liigaotteluakin pelannut Janne Keränen lopetti pelaajauransa menneeseen kauteen. 37-vuotias konkarihyökkääjä teki turkulaisryhmässä pelaamissaan 17 ottelussa tehot 4+4.
Kolme viime kaudella Mestistä tahkonnutta pelaajaa suuntaa alkavaksi sesongiksi Suomi-sarjaan. Hokissa kiekkoillut hyökkääjä Antti Myllyaho siirtyy Raahe-Kiekon miehistöön, Kiekko-Poikien takalinjoilla luutinut Roope Loukasvuori JHT:hen ja Kiekko-Vantaan maalilla neljässä ottelussa esiintynyt Aleksi Seppälä torjuu Nokian Pyryn tolppien välissä.
Vielä sarjaporrasta alempana II divisioonassa uraansa jatkavat puolestaan puolustajat Nikke Kettukangas ja Aapo Holtinkoski sekä hyökkääjät Iivari Säkkinen ja Juho Virtanen. Kiekko-Vantaata edustaneen Kettukankaan seura on sipoolainen Wolfpack, kun taas Hokissa pelannut Holtinkoski palaa kotiseudulleen Ouluun Laser HT:n riveihin.
Holtinkosken joukkuetoverina Kajaanissa ollut Säkkinen puolestaan edustaa alkavalla kaudella Utajärven Urheilijoita. Peräti kahdeksan kautta TUTOssa pelannut Virtanen taas palaa kasvattajaseuransa VG-62:sen miehistöön.
Ulkomaan kentiltä kokemuksia lähtee keräämään Joonas Alanne, joka siirtyy RoKista Saksan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan Hammer Eisbäreniin. TUTOssa alkusyksystä pikavisiitin tehnyt Jere Vertanen jatkaa matkaansa puolestaan Puolan pääsarjaan Unia Oswiecimin riveihin.
Kovia tehoja Mestiksessä viime kausina takonut, viime kauden TUTOa edustanut Oskari Siiki kiekkoilee alkavan kauden Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Kaltern/Caldaron joukkueessa, jota luotsaa peliuransa keväällä päättänyt Teemu Virtala.