Tšekkiläislehti Isportin mukaan Kari Jalonen, 63, on saamassa potkut Tšekin maajoukkueen päävalmentajan paikalta.
Viime vuoden maaliskuusta maajoukkuetta luotsanneen suomalaiskäskijän nykyinen sopimus ulottuu ensi vuonna Prahassa ja Ostravassa pelattaviin kotikisoihin. Nyt sopimus on kuitenkin päättymässä ennenaikaisesti irtisanomiseen.
Tšekin jääkiekkoliitto oli kesäkuun alussa pyytänyt Jalosta ja maajoukkueen GM:ää Martin Havlátia toimittamaan 20. päivään mennessä suunnitelmansa kotikisoihin valmistautumisesta. Kaksikon laatima suunnitelma ei ollut kuitenkaan maan jääkiekkoliiton tiedotteen mukaan tyydyttänyt liiton toimikuntaa.
Isportin mukaan Tšekin alle 20-vuotiaiden maajoukkueen tammikuussa hopealle luotsannut Radim Rulík olisi nousemassa Jalosen tilalle maan A-maajoukkueen päävalmentajaksi.
Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.