Suomalaisittain CHL:n alkusarja on Ilveksen viimeistä kamppailua vaille paketissa. Tiistaina Lukko voitti kotonaan Genéve-Servetten maalein 3–2. Sveitsissä Tappara hävisi Biel-Biennelle 6–3 ja Salzburgissa Pelicans nappasi 5–1-voiton.
Ottelun lopputulosten myötä hallitseva CHL-mestari ja Liigaa ylivoimaisesti johtava Tappara on suomalaisjoukkueista ainoa, joka ei etene CHL:n pudotuspeleihin.
Hartikaisen tehot 1+1 eivät riittäneet Raumalla
Raumalaisyleisö sai nauttia laadukkaasta ja nopeatempoisesta mittelöstä, kun viime vuoden Sveitsin mestari Genéve-Servette saapui Raumalle. Sakari Mannista lukuun ottamatta kaikki joukkueen suomalaiset olivat mukana.
Teemu Hartikainen iski tehot 1+1, Sami Vatanen nappasi yhden syöttöpisteen ja Valtteri Filppula sekä Henrik Haapala säestivät hyvillä otteillaan. Leijonissakin pelanneet pelimiehet eivät kuitenkaan saaneet autettua joukkuettaan voittoon.
Lukko karkasi avauserässä jo kolmen maalin johtoon, kun Brayden Burke osui kahdesti ja Luka Tiihonen iski ottelun voittomaaliksi jääneen osuman. Avauserässä Lukko pelasi vapautuneesti omaa peliään vastustajan sekoillessa. Kummankin joukkueen jatkopaikka oli jo selvä ennen ottelua, minkä vuoksi Lukkokin lepuutti avainmiehiään, kuten Samuel Harveytä ja Tarmo Reunasta.
Toinen ja kolmas erä olivat raumalaisille hankalia, vaikka ajoittain joukkue meinasikin päästä maalinteon makuun Genéven harhasyöttöjen vuoksi. Hartikainen iski vieraiden ensimmäisen toisessa erässä ja syötti ylivoimalla Tim Bernin 2–3-kavennuksen.
Vaikka Lukko tarjoili kaverille myös ylivoimaa, ei hallitseva NL:n mestari päässyt enää tasoihin. Voiton takuumiehenä hääri 39 torjuntaa napannut Daniel Lebedeff. Voiton myötä Lukko nousi toiselle sijalle, mutta keskiviikon otteluiden myötä sijoitus voi vielä tippua.
Hallitseva CHL-mestari ulkona pudotuspeleistä
Tapparan tilanne oli tiukka ennen illan kamppailua. Teema Biel-Bienne-ottelussa oli tulos tai ulos, sillä sveitsiläisjoukkue oli ennen iltaa sijalla 16 ja Tappara heti perässä. CHL:n alkusarjan jälkeen pudotuspeleihin etenee 16 parasta joukkuetta.
Tamperelaisnippu näytti heti taitonsa, kun se avauserässä naputti kaksi maalia. Ensin Nick Halloran iski juuri Jere Sallisen jäähyn päättymisen jälkeen ja ajassa 18.30 Petteri Puhakka iski ylivoimalla. Anton Levtchi sai syöttöpisteen toiseen maaliin, ja piste oli Liigassa tehoilleen hyökkääjän vasta kolmas CHL:n alkusarjassa.
Toinen erä etenikin aivan toisenlaisissa merkeissä. CHL:ssä kokeillaan tällä kaudella uusia rangaistuksiin liittyviä sääntömuutoksia. Jos alivoimalla oleva joukkue tekee maalin, rangaistus päättyy, mutta jos vastustaja tekee ylivoimamaalin, rangaistus ei pääty. Tästä Tappara sai kovan muistutuksen.
Ensin Mike Künzle päätti Tapparan ylivoiman alivoimamaalillaan, ja Halloranin istuessa koukkaamisjäähyä iski Biel-Bienne kahdesti. Maalintekijöinä kunnostautuivat Jesper Olofsson ja Yannick Rathgeb. Puhakka kuitenkin tasasi puntit vielä 3–3:een ajassa 33.34.
Tappara aloitti räväkästi viimeisen erän. Urallaan Tapparaa edustanut Biel-Bienne-vahti Harri Säteri otti useita tupla- ja jopa triplatorjuntoja. Painostusjakso ei tuottanut maalia, vaan kiekonhallinta siirtyi kotijoukkueelle ja lopulta Biel-Bienne oli ainoa joukkue joka iski maaleja.
Lopputulokseksi merkittiin 6–3, kun Toni Rajala iski kaksi maalia ja kapteeni Gaetan Haas kävi välissä viimeistelemässä alivoimamaalin. Tappara-puolustus oli useampaan otteeseen myöhässä tilanteista, ja kotijoukkue käytti paikkansa tehokkaasti. Näin ollen Tappara on suomalaisjoukkueista ainoa, joka ei CHL:n pudotuspeleihin etene.
Liigassa sukeltanut Pelicans ei CHL-kaukalossa epäröinyt
Pelicansin pitkä vierasreissu tuli päätökseensä Salzburgissa. Joukkue tarvitsi yhden pisteen varmistaakseen jatkopaikkansa, eikä Liigassa sukeltanut lahtelaisryhmä epäröinyt, vaan nappasi 5–1-voiton. Kotijoukkueelle ottelu oli panokseton, sillä sen unelma pudotuspelipaikasta oli jo karannut.
Peli eteni sekavissa merkeissä, eikä kumpikaan joukkue saanut pitkiä hyökkäyspään ralleja aikaiseksi. Ottelu ei myöskään ollut erityisen fyysinen, vaan peli pysyi siistinä. Kokonaiskuvaa tarkastellessa Pelicans oli kuitenkin kuskin paikalla halki koko ottelun.
Pelicansin ja illan avausmaalin iski 19-vuotias Adam Bareš, joka on pelannut tällä kaudella pääosin Pelicansin A-junioreissa. Bareš on esiintynyt vahvasti aiemminkin tällä kaudella CHL-otteluissa. Maali syntyi avauserän viimeisillä minuuteilla.
Toisessa erässä Salzburg sai hieman pelistä kiinni ja kotijoukkue sai myös kuparisen rikki. Sitä ennen Pelicans karkasi kuitenkin 2–0-johtoon, kun Kasper Puutio viimeisteli kolmannen osumansa CHL:ssä. Devin Steffler toi joukkueensa maalin päähän ennen kuin Elias Vilén neppasi kiekon maaliin.
Toisessa erässä kotijoukkue laukoi ahkerammin, mutta ailahtelevasti Liigassa torjunut Jussi Olkinuora otti muutamia isoja ja tärkeitä koppeja. Kolmas kaksikymppinen lähti käyntiin kotijoukkueen rangaistuksella, ja Pelicans sai balsamia haavoihinsa, kun Liigassa tökkinyt ylivoima sai onnistumisen. Maali oli ruotsalaisten käsialaa, kun Anton Mylläri antoi taidokkaan syötön ja Patrik Carlsson löi kiekon ohi David Kickertin.
Kolmas erä vietiin läpi pitkälti ilman suurempia katkoja. Kotijoukkueen otteista paistoi läpi vain halu pelata ottelu loppuun. Konsta Hirvonen ohjasi vielä illan viimeisen maalin, ja Pelicans sai ottelusta paljon positiivisia asioita Suomeen mukaan vietäväksi.