Peli ratkesi toisen erän puolenvälin jälkeen, kun Kanada iski kaksi osumaa 11 sekunnin välein. Brad Marchandin osuman jälkeen Ruotsin päävalmentaja Pär Mårts otti aikalisän, mutta vaikutus oli täysin päinvastainen haluttuun nähden, sillä Max Domi avasi turnauksen maalitilinsä heti sen jälkeen.
Ruotsi sai ottelun ensimmäisen ylivoiman, kun Brendan Gallagher otti hölmön kampitusjäähyn keskialueella. Suomea vastaan haparoinut Cam Talbot torjui kuitenkin hienosti, muun muassa Mattias Ekholmin paluukiekkoyrityksen.
Muuten erä oli pitkälti Kanadan hallintaa, osin Ruotsin huolimattoman kiekollisen pelin takia. Erän lopulla vaahteranlehtipaidat menivät ansaitusti johtoon, kun Mark Scheifele ohjasi Ryan O'Reillyn laukauksen maaliin.
Toisessa erässä Kanada iski kolmesti ja otti vahvan kiinnityksen välieräpaikkaan. Matt Dumba kunnostautui ensin tekemällä toisen maalin siniviivalaukauksella ja sen jälkeen laidan kautta annetulla syötöllä Marchandin maaliin.
Ruotsin aikalisä ei tuonut kummoista tulosta, sillä vasta toisessa erässä jäälle päässyt Domi teki Kanadan neljännen maalin vain 11 sekuntia edellisestä.
Kolmannessa erässä Ruotsi yritti avata maalitilinsä kuudella kolmea vastaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Maalivahti Jacob Markströmin palattua kentälle Mark Stone ja Derick Brassard pääsivät vielä kaunistelemaan loppulukemia.
Toisesta välierästä tulee pohjoisamerikkalaisten taistelu, sillä Kanada saa vastaansa USA:n. Ruotsin turnaus päättyi tappion seurauksena, ja samalla tuli päätökseen myös Mårtsin urakka maajoukkueen peräsimessä. Mårts ehti valmentaa Ruotsia kuusi kautta saavuttaen yhden MM-mitalin kutakin väriä, sekä lisäksi olympiahopeaa vuonna 2014.