Lindlöf siirtyi Mäkelän alaisuuteen

NHL / Uutinen
Kanadan A-junioriliiga WHL:ssä torstai oli viimeinen päivä, jolloin pelaajakaupat olivat sallittuja. Kelowna Rocketsien riveissä toista kautta pelannut Tappara-kasvatti Joni Lindlöf siirtyi torstaina neljän pelaajan kaupassa Mikko Mäkelän valmentaman Lethbridge Hurricanesien riveihin.

Toista kauttaan WHL-liigassa pelaava, Washington Capitalsin 7. kierroksella vuonna 2002 varaama Lindlöf siirtyi Itäisen konferenssin seitsemäntenä olevaan Lethbridgeen toisen Capitals-varauksen, voimahyökkääjä Mark Olafsonin kanssa. Juniorimestaruusturnaus Memorial Cupia tänä vuonna isännöivä, ja Läntistä konferenssia johtava Kelowna Rockets sai puolestaan kaupassa powerforward DJ Kingin sekä tsekkiläisen Patrik Valcacin.

Kuluva kausi ei ole Lindlöfin osalta sujunut odotetusti, sillä 40 ottelussa on syntynyt vain kaksi maalia ja kahdeksan syöttöä. Viime kaudella tamperelainen iski 70 pelissä yksitoista maalia ja antoi kaksikymmentä syöttöä. Pudotuspeleissä kertyi tehot 3+8 yhdeksässätoista pelissä. Suomalaislaiturin odotettiin ottavan Kelownassa suuremman roolin tänä kautena, mutta ennen kauppaa Lindlöf pelasi lähinnä nelosketjussa, ja katseli ajoittain pelejä myös katsomosta.

- Jonille tämä [kauppa] tulee olemaan hyvä muutos. Meidän mielestämme kauppa antaa hänelle mahdollisuuden palata tasolleen kauden jälkimmäisellä puoliskolla. Mark puolestaan oli pelaaja, jota emme halunneet kaupata, mutta kun ollaan hankkimassa sellaista laatupelaajaa kuten King, täytyy luopua myös jostain lahjakkaasta pelurista, kommentoi Kelownan GM Bruce Hamilton.

Capitalsin viime kesänä yhdeksännelle kierroksella varaama Mark Olafson pelasi viime vuonna Lindlöfin tapaan tulokaskautensa Kelownassa. Runkosarjan 50 pelissä fyysinen laituri keräsi 4 maalia ja 12 pistettä 50 pelissä. Kuluvalla kaudella ajoittain Kelownan ykkösketjussakin esiintynyt Olafson on tehnyt jo henkilökohtaisen piste-ennätyksen (5+10) 41 ottelussa.

Lethbridge Hurricanesin GM Darren Stocker kommentoi uusia pelaajiaan seuraavasti:

- Olafson on nuori voimahyökkääjä, joka tuo kilpailua kokoonpanoihimme. Kauppa oli myös hyvä kahdelle eurooppalaiselle pelaajalle, jotka saavat uuden mahdollisuuden uusissa kaupungeissa ja organisaatioissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle