Nashville tyhjensi waivers-listaa
Atlantassa viime kaudella pelannut Yves Sarault, 28 siirtyy Nashvilleen. Atlantassa viime kaudella saldot olivat 5+4 20 ottelussa. Kuopatussa IHL-liigassa pelejä kertyi enemmän seuran ollessa Orlando.
Myös Phoenix Coyotesin listalla ollut tshekki Robert Schnadel liittyy Predatorsien riveihin.
Tampa Bay hankki lisää kokemusta
Tampa ilmoitti tänään tehneensä kaksi uutta sopimusta. Viime kaudella Buffalossa pelannut laituri Dave Andreychuck sekä Dallasissa puolustanut Grant Ledyard pukevat ylleen ensi kaudella Lightning-paidan. 37-vuotias Andreychuck on tehnyt urallaan peräti 572 maalia ja tuo lisää tulivoimaa Tampan hyökkäykseen. 39-vuotias Ledyard tunnetaan puolestaan varmana puolustavana puolustajana, jonka meriittilistalta löytyy muun muassa 975 NHL-peliä. Ledyard on pelannut jo aiemmin urallaan Tampassa, joten organisaatio on hänelle jo tuttu. Tampan GM Rick Dudleyn mukaan kaksikko tuo huikeasti kaivattua lisäkokemusta, ja hän odottaa kummaltakin vahvaa kautta sekä kaukalossa että sen ulkopuolella.
Steve Staios Edmontoniin
Atlantassa uransa parhaan kauden pelannut puolustaja Steve Staios teki monivuotisen sopimuksen Edmontonin kanssa. Näin Jokereista Oilersiin siirtynyt Kari Haakana sai yhden kovan kilpailijan lisää pelipaikasta taisteltaessa. 27-vuotias Staios pelasi uransa parhaan kauden viime vuonna Atlantassa, mutta sai siirtyä vapaasti sopimuserimielisyyksien takia. Staios voi pelata myös oikean laitahyökkääjän paikalla.
Maracle jatkaa Atlantassa
Viime kaudella 13 ottelua Atlantan paidassa pelannut maalivahti Norm Maracle solmi jatkosopimuksen Trashersin kanssa. Sopimuksen myötä Atlantalla on peräti viisi maalivahti riveissään, joten Pasi Nurmisella on kova työ vallata pelipaikka ensi kauden aikana. Sopimuksen yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa.
Phoenix hankki jälleen uuden lupauksen
Phoenix jatkoi nuorennusleikkaustaan solmimalla monivuotisen sopimuksen 21-vuotiaan Peter Fabuksen kanssa. Tsekeistä siirtynyt keskushyökkääjä teki peräti 31 maalia ja 54 pistettä 53 pelissä. Phoenixin GM Cliff Fletcher kehui uutta hankintaansa ja uskoi hänen valtaavan paikan joukkueesta nopeaan tahtiin.
Myös Detroitiin nuorta verta
22-vuotias sentteri Pavel Datsyuk solmi kaksivuotisen sopimuksen Punasiipien kanssa. Datsyuk oli Detroitin kuudennen kierroksen varaus vuonna 1998. Viimeiset kaksi kautta hän on pelannut Kazanin joukkueessa Venäjän pääsarjassa, ja viime keväänä hänet nähtiin MM-kisoissa edustamassa Venäjää. Datsyuk on erinomainen mailankäsittelijä ja pelintekijä, ja Detroit odottaa häneltä paljon tulevaisuudessa.
Tkachuk solmi vuoden jatkosopimuksen
Juuri ennen siirtorajaa St. Louisiin siirtynyt tähtilaituri Keith Tkachuk solmi vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Blues tarjosi sääntöjen mukaista, 8.3 miljoonan dollarin arvoista sopimusta, ennen takarajana ollutta heinäkuun 1. päivää. Tkachukin agentti Bob Murray ilmoitti osapuolten käyneen jo neuvotteluja pidemmästä sopimuksesta, mutta toistaiseksi pidempää jatkosopimusta ei syntynyt. Viime kaudella 35 maalia tehnyt Tkachuk ja Blues aloittanevat uudet neuvottelut pidemmästä sopimuksesta pikapuoliin.
Dingmanille sopimus Carolinaan
Viime kuussa Carolinan hankkima Chris Dingman on nyt virallisesti Hurricanesin mies hänen tehtyään yhden vuoden sopimuksen, jonka arvo on 550 000 dollaria.
Viime kaudella Dingman oli voittamassa Stanley Cupia Coloradossa, jolloin hän sai runkosarjassa kaksi tehopistettä 41 ottelussa ja playoffseissa neljä (16 ottelua).
Dingman on tunnettu myös kovana tappelijana.
Weekesille jatkosopimus Tampaan
Tampa Bayssä viime kaudella 61 ottelua - 20 voitettua ja 4 nollapeliä - pelannut maalivahti Kevin Weekes teki jatkosopimuksen. Sopimus on monivuotinen, mutta tarkempia tietoja siitä ei ole julkaistu.
Ensi kaudella ottelumäärä jäänee pienemmäksi, kun Nikolai Khabibulin on mukana koko kauden.
Isbister jatkaa Islanderissa
NY Islanders sopi vuorokauden sisään jo toisen tärkeän jatkosopimuksen, kun suurikokoinen laituri Brad Isbister teki kaksivuotisen jatkosopimuksen. 24-vuotias Isbister on yksi koko liigan lupaavimmista voimalaitureista, ja hän on esiintynyt edukseen kaksissa edellisissä MM-kisoissa.
Viime kaudella Isbister oli Islandersin kolmanneksi paras maalintekijä, vaikka oli sivussa 15 peliä murtuneen leuan takia. Islandersin GM Mike Milbury totesi olevansa erittäin innostunut uudesta sopimuksesta, ja uskoo Isbisterin olevan eräs joukkueen tärkeimmistä pelaajista ensi kaudella.
Johnson ja Norton palaavat Miamiin
Florida Panthers teki sopimuksen 36-vuotiaan puolustajan Jeff Nortonin kanssa. Viime kaudella Norton esiintyi San Josessa ja Pittsburghissä. Kaiken kaikkiaan hänellä on kokemusta 767 NHL-ottelun verran, joista 22 Floridassa.
Vastaavasti tshekkihyökkääjä Vaclav Prospal siirtyy Tampa Bay Lightningiin. Vaihtokaupassa myös Ryan Johnson palaa Panthers-paitaan ja Florida saa vielä kuudennen kierroksen varausvuoron.
Puolalaistähti jatkaa Saarella
New York Islanders ja Mariusz Czerkawski pääsivät tiukkojen neuvotteluiden jälkeen yksimielisyyteen puolalaislaiturin jatkosta. Todisteena tästä Mike Milburyllä oli ilo kertoa lehdistötilaisuudessa kolmivuotisesta jatkokontrahdista.
Sopimusneuvottelut olivat välillä jo pahassa jamassa, Czerkawski oli muun muassa jo vaatinut siirtoa. Sekä joukkueen että laituri Czerkawskin tavoitteena oli kuitenkin jatko Islandersissa. Sopimusneuvottelut saivat uutta positiivista tuulta kun GM Milbury henkilökohtaisesti soitti Czerkawskille ja osapuolet puivat asiaa yhdessä tuloksekkaasti.
Czerkawski on ollut Islandersin tehokkain pelaaja kahtena viime kautena huolimatta siitä, että joukkueella ei ole ollut tarjota hänelle tähtitason sentteriä. 30 maalin rajapyykki on ylittynyt peräkkäisinä kausina. Ensi kaudeksi Czerkawski saanee vierelleen Yashinin tai Pecan, joten häneltä tullaan odottamaan varmasti career-vuotta.
Dome palaa Pittsburghiin
Pingviinit tekivät vuoden sopimuksen slovakkihyökkääjä Robert Domen kanssa. Edellisen kauden Tsekin Extraliigan Kladnossa pelanneelle Domelle sopimus tietää paluuta meren taa vuoden tauon jälkeen. Kladnossa Dome oli joukkueensa parhaimpia pelaajia keräten tehot 9+12 29 pelissä.
Zamuner jatkaa uraansa Bruinsissa
Aikaisemmin jo Martin Lapointen ja Sean O`Donnellin hankkinut Boston jatkoi panostamistaan tekemällä sopimuksen hyökkääjä Rob Zamunerin kanssa. Paperin pituus on kolme vuotta. Zamuner 31, pelasi viimeiset kaksi kautta Ottawassa. Viime kaudella mies saavutti uransa korkeimmat pisteet yhdellä kaudella kooten saldon 19+18=37 pistettä.
McGillisille kolmen vuoden jatkopaperi
Yksi kesän markkinoiden aktiivisimmista joukkueista, Philadelphia Flyers, ilmoitti tänään solmineensa kolmen vuoden jatkosopimuksen puolustaja Daniel McGillisin kanssa. Palkkasummia ei ole annettu vielä julkisuuteen.
McGillis pelasi viime vuonna uransa parhaan kauden ollen yksi Flyers-puolustuksen kulmakivistä. Puolustuspäässä fyysistä olemustaan hyvin hyväkseen käyttävä McGillis ehti myös osallistua kiitettävästi kiekolliseen peliin: tuloksena 14 maalia ja 35 syöttöä. McGillistä pidetäänkin yhtenä parhaimmista all-around-puolustajista liigassa.
29-vuotias McGillis on pelannut kolme kokonaista kautta Flyersissa. Hän siirtyi joukkueeseen Edmontonista vuonna 1998 vaihdossa Janne Niinimaahan ja toisen kierroksen varausoikeuteen. Edmonton oli puolestaan hankkinut McGillisin Detroitista kauppaamalla Kirk Maltbyn.
Brunette uransa kolmanteen laajennusseuraansa
Minnesota Wild on tehnyt tänään monivuotisen jatkosopimuksen laituri Andrew Brunetten kanssa. Sopimuksen tarkempia tietoja ei ole vielä julkaistu. Brunette pelasi kaksi edellistä kautta Atlanta Thrasherseissa. Viime kaudella Bruno muodosti Donald Audetten ja Ray Ferraron kanssa Atlantan tehokkaan ykkösketjun. Brunetten tehot olivat 15 maalia ja 44 syöttöä eli 59 pistettä 77 pelissä. Hän oli joukkueen toiseksi tehokkain niin syöttö-, piste- kuin maalipörssissäkin.
Minnesotan GM Doug Risebrough kommentoi Brunetten hankintaa seuraavasti:"At the end of last season, we made a commitment to make this team younger and more skilled. Andrew Brunette is a step towards achieving both of those goals."
Brunette on kiertänyt NHL:n laajennusjoukkueita vuodesta 1998 lähtien, jolloin hän laajennusdraftissa siirtyi Washingtonista Nashville Predatorsiin. Brunette oli kaudella 98-99 loukkaantumisista kärsineen Washingtonin ainoita valopilkkuja tehden 28 pelissä 23 pistettä(11 maalia). Niinpä oli suuri yllätys kun joukkue jätti hänet suojaamatta laajennusdraftissa. Brunetten nimi jäi Nashvillen historiaan tämän tehtyä joukkueen ensimmäisen maalin NHL:ssä. Atlanta hankki Brunetten Nashvillestä 5. kierroksen varausta vastaan kaksi kautta sitten. Atlantassa Bruno iski 158 pelissä 38 maalia ja antoi 71 syöttöä.
Zhamnoville palkankorotus
Chicago Blackhawks julkaisi eilen tehneensä jatkosopimukset sekä hyökkääjä Alexei Zhamnovin että puolustaja Chris McAlpinen kanssa. Molemmat pelasivat seurassa jo viime kaudella.
Zhamnovin sopimus on mallia 2+1, jossa Chicagolla on optio kolmanteen vuoteen. Kahden ensimmäisen kauden palkka on 4 miljoonaa dollaria ja mahdollisen optio vuoden 4.5 miljoonaa dollaria. BlackHawksien viime kauden ykkössentteri sai muhkean miljoonan dollarin korotuksen viime kauden palkkaansa.
Zhamnov 30, pelasi Chicagossa viime kaudella 63 ottelua tehden niissä tehot 13+36=49. Miehen kautta häiritsi kaulavamma joka piti hänet poissa kentiltä 18 ottelun verran. Zhamnov on alunperin Winnipeg Jetsin varauksia.
McAlpine 29, esiintyi `Hawks paidassa 50 ottelun verran joissa keräsi yhteensä kuusi syöttöä. Mies sijoittui joukkueen +/- tilastossa hienosti kolmanneksi saldolla +5. Blackhawks on McAlpinen viides NHL-seura. Ennen nykyistä joukkuettaan hän pelannut New Jerseyssä, St.Louisissa, Tampa Bayssa sekä Atlantassa.
Wilson Marion alaisuuteen
Pittsburgh Penguins hankki Floridassa lähes koko viime kauden sairastuvalla viihtyneen suurikokoisen peruspuolustaja Mike Wilsonin kolmivuotisella sopimuksella. Wilsonin sopimus takaa tälle ensimmäisenä vuotena 825,000 dollarin palkan, toisella kaudella 875,000 ja viimeisenä kautenaan 950,000 dollaria. Wilsonin palveluksia havitteli moni muukin joukkue, kuten mm. Toronto, josta Wilson on kotoisin. Toronto tarjosi enemmän rahaakin kuin Pittsburgh, mutta Wilson valitsi kaikista ehdokkaista nykyisen työnantajansa, koska uskoi siellä saavansa parhaimman mahdollisuuden pelata säännöllisesti vakiokokoonpanossa.
Sillinger vahvistaa Blue Jacketsia
Columbus julkaisi tehneensä kolme vuotisen 5,5 miljoonan arvoisen sopimuksen hyökkääjä Mike Sillingerin kanssa. Sillinger siirtyy joukkueeseen Ottawasta johon hänet kaupattiin viime kaudella Floridasta. Mies tulee saamaan paljon vastuuta ensi kaudella uuden joukkueensa kakkosketjussa yhdessä David Vybornyn ja vanhan tuttunsa Floridan ajoilta Ray Whitneyn kanssa. Myös seuran GM:n Doug MacLeanin Sillinger tuntee hyvin ennestään.
Sutton vahvistaa Islandersin puolustusta
Hyvät pudotuspelit New Jerseyn paidassa pelannut puolustaja Ken Sutton jatkaa uraansa seuraavat kaksi vuotta New York Islandersin paidassa. Paholaisten organisaatiossa kolme viime kautta pelannut Sutton on suurimman osan urastaan pelannut niin sanotun 7. puolustajan roolia eli suurin osan kaudesta on vietetty farmissa tai katsomossa puku päällä.
Kaksi ruotsalaista New Jerseyhyn
Menetettyään Sean O'Donnellin ja Ken Suttonin puolustuksestaan teki New Jersey sopimuksen ruotsalaisveteraanipuolustaja Tommy Albelinin kanssa. Sopimus on kaksivuotinen.
37-vuotias Albelin on viettänyt edelliset viisi kautta Calgaryssa, jonne hänet kaupattiin nimenomaan Paholaisista kaudella -96. Tätä ennen Albelin oli pelannut Devilseissä vuodesta 1988 lähtien ja ehti voittaa Stanley Cupin joukkueen kanssa vuonna 1995. Uudessa joukkueessaan Albelinille on suunniteltu roolia kolmospakkiparissa.
New Jersey teki sopimuksen myös toisen ruotsalaisen kanssa. Viime kaudella Djurgårdenissa ja Ruotsin MM-kisajoukkueessa pelannut Andreas Salomonsson liittyy organisaatioon. Oraganisaatio varasi Salomonssonin tämän kesän draftissa.
Bates Islandersiin
New York Islanders teki sopimuksen Bostonissa viime kaudet pelanneet rajoittamattoman vapaan agentin Shawn Batesin kanssa. Sopimus on pituudeltaan kaksivuotinen. Bates on tuttu myös Islandersin valmentajalle Peter Laviolettelle.