Samalla Bure kertoi kuitenkin jatkavansa jääkiekkoilun parissa Venäjän maajoukkueen General Managerina. Buren tehtäviin kuuluu muun muassa maajoukkueen kokoaminen. Bure matkustanee vielä tämän viikon lopulla Pohjois-Amerikkaan katsastamaan NHL:n venäläispelaajia.
Pelaajauransa aikana Bure tunnettiin yhtenä kaikkien aikojen lahjakkaimpana maalintekijänä. Tuulennopeana luistelijana ja kylmäpäisen ratkaisijana Bure iski urallaan kaksi kertaa 60 täysosumaa kaudessa sekä lisäksi kolme kertaa yli 50 maalia. Viimeisimmällä NHL-kaudellaan 2002-03 Bure saalisti New York Rangersin riveissä 39 ottelussa 19 maalia ja 11 syöttöpistettä. Kyseinen kausi päättyi, kun venäläistähti loukkasi oikean polvensa.
Urallaan useista polvivammoista kärsinyt 34-vuotias Bure pelasi vain kahdella kaudella kaikki runkosarjaottelut. Rikkonaisista kausista huolimatta Bure valittiin kaudella 1991-92 NHL:n parhaaksi tulokkaaksi. Lisäksi hän voitti kausilla 1999-00 ja 2000-01 NHL:n tehokkaimman maalintekijän palkinnon Maurice "Rocket" Richard Trophyn.
NHL-kaukaloissa maalivahtien kauhuna kahdentoista kauden ajan viilettänyt Bure esiintyi kaikkiaan 702 ottelussa taalajäillä. Vancouver Canucksin, Florida Panthersin ja New York Rangersin riveissä pelatuissa mittelöissä venäläiskiituri ampui 437 maalia ja antoi 342 maaliin johtanutta syöttöä. Vancouver Canucks varasi Buren vuoden 1989 varaustilaisuudessa kuudennella kierroksella. Kaikkiaan Bure oli varaustilaisuuden 113. valinta.