Quenneville palaa Avalanchen valmentajaksi

NHL / Uutinen
St. Louis Bluesista menneellä kaudella potkut saanut Joel Quenneville on Colorado Avalanchen uusi päävalmentaja. Avalanchen GM Pierre Lacroix ilmoitti asiasta keskiviikon tiedotustilaisuudessa.

Bluesia vuodesta 1997 tämän vuoden helmikuuhun asti valmentanut Quenneville korvaa Avalanchea viime kaudella valmentaneen Tony Granaton, joka kuitenkin jää joukkueen penkin taakse apuvalmentajaksi. Viime kaudella Avsin valmennusryhmään kuulunut Rick Tocchet ei jatka tehtävissään enää seuraavalla kaudella perhesyiden vuoksi.

Kyseessä on 45-vuotiaan Quennevillen toinen työrupeama Avalanchen organisaatiossa. Ennen Bluesin päävalmentajaksi ryhtymistään, Quenneville toimi Quebec Nordiquesin ja sittemmin Avalanchen apuvalmentajana kolmella kaudella. Kaudella 1995-96 hän oli voittamassa Stanley Cupia Avalanchen kanssa.

Quennevillea pidetään yhtenä NHL:n arvostetuimmista valmentajista. Hän on voittanut NHL:n parhaalle valmentajalle jaettavan Jack Adams -palkinnon vuonna 2000 johdettuaan Bluesin runkosarjan ykköseksi. Kaudella 2000-01 hän luotsasi Bluesin Läntisen konferenssin finaaleihin, mutta kausi 2003-04 oli pettymys niin Bluesille kuin Quennevillelle itselleenkin.

Avalanche sijoittui menneellä kaudella Luoteisdivisioonassa toiseksi ja Läntisessä konferenssissa neljänneksi runkosarjan jälkeen. Pudotuspeleissä Avsin kausi päättyi pettymykseen, kun San Jose Sharks tiputti joukkueen jatkosta toisella kierroksella.

» Lähetä palautetta toimitukselle