Ässien ja HCK:n valmennusryhmissä viime vuosina toiminut Mikael Kotkaniemi palaa Poriin, tällä kertaa Karhu HT:n päävalmentajan asemassa.
Suomi-sarjajoukkueen valmentajaksi Kotkaniemen meriitit ovat kovat. Palkintokaapin reunalle on kertynyt SM-kultaa Ässien apuvalmentajana, B-nuorten SM-pronssia päävalmentajana ja A-nuorten SM-hopeaa kakkosvalmentajana. Sittemmin talousvaikeuksien vuoksi Mestis-paikasta luopuneen HCK:n Kotkaniemi luotsasi runkosarjan neljänneksi.
Viime kaudella Kotkaniemi ei valmentanut missään, mutta kysyntää porilaisvalmentajalla on riittänyt.
− Erilaisia neuvotteluja on ollut niin A-nuoriin, SM-liigaan kuin Mestikseen, mutta mikään ei ole konkretisoitunut sopimukseen, hän kertoo Satakunnan Kansalle.
Lopulta valinta kohdistui kuitenkin kotikaupungin joukkueeseen.
− Lupasin tulla mukaan, jos asiat tehdään kunnolla. Pitää tietysti ymmärtää, että ihmisillä on töitä ja opiskeluita, mutta se mitä tehdään, tehdään kunnolla, Kotkaniemi toteaa.