Suomen ja Tšekin puolivälieräkohtaamisesta ei lopulta tullut suurta jännitysnäytelmää.
Tšekki aloitti ottelun kuitenkin ennakkoluulottomasti ja Suomen pelinrakentelu kuivui kasaan. Lopusta piti huolen hyvin avauserässä torjunut tšekkivahti Klara Peslarova. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Tšekille edullisista 0−0-lukemista.
Suomen avausmaali tuli ottelun puolessa välissä - alivoimalla. Michelle Karvinen pääsi hienon yksilösuorituksen siivittämänä läpiajoon ja kiersi maalin takaa kierroksen. Kaarros päättyi tarkkaan syöttöön Riikka Välilälle, joka iski maalin edustalta kiekon reppuun.
Maali vapautti Suomen pelaamista ja peli alkoi kääntyä suomalaisten eduksi. Tehokaksikko Tanja Niskanen - Venla Hovi iski erän loppuvaiheilla kaksi hienoa osumaa ja toiselle erätauolle mentiin Suomen johtaessa lukemin 3−0.
Suomi ei lähtenyt päätöserään sen kummempia varmistelemaan, vaan painetta pidettiin tšekkipäädyssä tasaiseen tahtiin. Kolmas erä oli pitkälti Karvisen näytöstä, sillä hänen kahdella osumallaan Suomi lisäsi loppulukemiksi komeat 5−0-lukemat.
Suomen maalilla Meeri Räisänen torjui varmasti kaikki tšekkien lähentelyt. Kahdeksan torjuntaa vaatinut nollapeli ei ollut ehkä kaikista vaativin, mutta Räisänen oli hyvin hereillä, kun Suomella oli muutamat hankalat hetkensä.