USA:n ja Saksan kohtaamisessa ei ollut juuri panosta, sillä Saksan ainoa toivo päästä puolivälieriin lepää maanantaisessa Tšekki-ottelussa. Saksa kärsikin ottelussa nöyryyttävän 0−8-tappion. Lisäksi joukkue koko karmean menetyksen, kun kapteeni Leon Draisaitl hankki itselleen ottelurangaistuksen.
USA teki ottelussa peräti seitsemän ylivoimamaalia. Tehokkain yhdysvaltalainen oli Vince Hinostroza, joka teki tehot 2+2.
Ruotsin ja Norjan kohtaamisessa ei ollut hetkeäkään epäselvyyttä voittajasta. Ruotsi oli täysin ylivoimainen ja hallitsi peliä mielin määrin, jopa alivoimaa pelatessaan. Ruotsalaisista kuusi pelaajaa onnistui kolmen tehopisteen teossa, etunenässä hattutempun ampunut André Burakowsky.
Loppulukemissa 10−0 ei ollut juurikaan jossittelemisen varaa ja ruotsalaiset ovatkin jättäneet todellisen varoitusmerkin itsestään muille mitaliehdokasmaille.
Saksa kohtaa siis seuraavaksi Tšekin. USA:n pelit jatkuvat tiistaina pelillä arkkivihollista Kanadaa vastaan. Ruotsin turnaus jatkuu huippujännittävällä Venäjä-ottelulla, kun taas Norja yrittää kukistaa Sveitsin välttääkseen karsintasarjan.