Voittokaan ei riittänyt Columbukselle - Wild pudotuspeleihin

NHL / Uutinen
Brandon Dubinsky juhlii maalia. Lopulta maalit eivät kuitenkaan nekään riitä.
Kuva © Getty Images
Läntisen konferenssin pudotuspeliparit ovat selvillä, mutta itäisen yhä auki, kun NHL:n runkosarjasta on pelaamatta enää yksi ottelu. Detroit ja Minnesota pitivät kiinni saavuttamistaan pudotuspelipaikoista voittamalla päätöskamppailunsa. Näin Columbus jäi lopulta nuolemaan näppejään.

Columbuksessa kotijoukkue Blue Jacketsilla oli vielä mahdollisuus pudotuspeleihin, mutta se olisi vaatinut apua muilta joukkueilta. Sen vieraaksi saapunut Nashville näytti ensimmäisessä erässä aloittavan maalinteon, kun Craig Smith ohjasi kiekon sisään luistimellaan, mutta maali hylättiin pian, koska luistin ei pysynyt jäässä. Näin maali tuomittiin potkaisemalla tehdyksi ja 0-0-lukemat pysyivät taululla.

Hylätyn maalin jälkeen sama Mike Fisherin kentällinen vyörytti hyökkäyksen Columbuksen maalille ja järjesti todellisen mylläkän, jossa muum muassa Jonathon Blum sai yrittää kiekon iskemistä ohi Columbuksen maalivahdin Sergei Bobrovskin. Tuloksena ei kuitenkaan lopulta ollut muuta kuin myllytystä seurannut nokkapokka, josta tasapuolisesti yksi mies molemmista joukkueista päätyi kaksiminuuttiselle jäähylle.

Erän puolivälissä Marian Gaborik oli karkuteillä Nashvillen puolustajilta, mutta maalivahti Chris Mason ei antanut yllättää itseään. Avoimia maalintekopaikkoja erässä oli harvanlaisesti. Yksi sellainen oli erän loppuminuuteilla Nick Folignolla R.J. Umbergerin syötöstä, kun Foligno oli unohtunut hieman liian vapaaksi, mutta sen enempää siitäkään ei tullut. Erätauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Maalivahdit kuumia, Raskin ensimmäinen NHL-piste

Toinen erä oli ensimmäisen erän toisinto siinä, ettei avoimia tekopaikkoja juurikaan ollut. Varsinkin erän alku oli tarkkaavaista. Sitten peli hieman avautui. Bobrovski kykeni pitämään joukkueensa hyvissä asemissa torjuttuaan Rich Clunen lähentely-yrityksen. Clune pääsi aivan yksin nokikkain Bobrovskin kanssa.

Noin yhdeksän ja puoli minuuttia ottelussa peliaikaa saanut Joonas Rask pääsi yhdessä vaihdossa sekä pisteille että Jack Johnsonin töötättäväksi. Johnson pysäytti suomalaisen tylysti hyökkäyssinisellä, mutta ei saanut jatkotilanteessa purettua painetta omalta alueeltaan vaan kiekko pelattiin Raskin ja David Legwandin kautta pakin paikalta nousseelle Shea Weberille. Weberin laukaus ohitti Bobrovskin hanskakäden puolelta ja siirsi Nashvillen 1-0-johtoon.

Brandon Dubinsky ehti myös erässä nenätysten Masonin kanssa, mutta ei pystynyt ohittamaan tätä. Ruotsalaislupauksella Filip Forsbergilla luistin kulki ja muutama tekopaikkakin siunaantui, mutta niin Mason kuin Bobrovskikin olivat kelpo vireessä. Masonille kertyi ennen ottelun loppuai yli 40 torjuntaa. Columbuksella oli toisinaan myös kudeistaan sihti hukassa, mutta se ei tehnyt Masonin urakasta siltikään helppoa. Päätöserään suunnattiin Nashvillen 1-0-lukemissa.

Kolmannen erän alkuun oli Cam Atkinson heti läpi, mutta ajautui liian lähelle Masonia eikä päässyt kunnolla vetämään. Pari ensimmäistä minuuttia Blue Jackets painosti todella vahvasti. Joukkue sai myös ensimmäisen ylivoimatilanteen, kun Hal Gill lähetettiin kahdeksi minuutiksi jäähypenkille estämisestä. Sillä kertaa rangaistus ei kostautunut Nashvillelle.

Seuraava sen sijaan oli Nashvillen johtoasemalle kohtalokas. Kun Chris Mueller oli kärsimässä rangaistustaan kiinnipitämisestä, Dubinsky tasoitti pelin 1-1:een. Maali oli miehelle vasta toinen tällä kaudella.

Columbus otti johdon, kun peliaikaa oli jäljellä alle viisi minuttia. Johnson toimitti kiekon maalin takaa maalille ja se lipsahti sisään. Predators oli vielä lähellä tasoitusta ennen kuin peliaika päättyi. Kiekko kävi jo tolpassa ja liukui vaarallisesti Bobrovskin takana, mutta Fjodor Tjutin ehti luutia sen pois ennen kuin kukaan vastustajan pelaaja pääsi törkkäämään sen sisään.

Kun Atkinson vielä viimeisteli lukemat tyhjiin, oli taululla Columbuksen voittolukemat 3-1. Joukkueen ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä sen jatkotoiveet kaatuivat Minnesotan päihitettyä Coloradon ja Detroitin voitettua Dallasin.

New York Rangers kohtaa avauskierroksella Washington Capitalsin

New York Rangers on yksi niistä idän joukkueista, jotka jo tietävät ketä vastaan pudotuspelinsä aloittavat. Rangersin 4-0-voitto New Jersey Devilsistä varmisti samalla sen, että Rangers sijoittuu konferenssissaan kuudenneksi ja kohtaa pudotuspelien avauskierroksella kolmanneksi sijoittuneen Washington Capitalsin. Runkosarjan päätösottelussa Rangersin tehomiehiä olivat Rick Nash tehoilla 2+0 ja nollapelin maalillaan torjunut Henrik Lundqvist.

Montreal Canadiens otti takaisin koillisdivisioonan kärkipaikan ja itäisen konferenssin kakkospaikan kukistamalla jo viidennen sijansa varmistaneen Toronto Maple Leafsin maalein 4-1. Lars Eller saalisti ottelussa tehot 1+2. Toronto kohtaa pudotuspelien avauskierroksella joko Montrealin tai Bostonin.

Boston Bruins kärsi jatkoaikatappion Washington Capitalsille maalein 3-2. Capitalsin Mike Green oli illan tehomies pisteillä 2+1. Maalitilaston 32 maalillaan voittanut Aleksandr Ovetškin syötti molemmat Greenin maalit. Bostonilla on jäljellä vielä yksi ottelu, jonka voittamalla se voi nousta takaisin nykyiseltä neljänneltä sijaltaan kakkoseksi ohi Montrealin.

Pittsburghissa vietettiin pelillisesti panoksettomassa ottelussa maalimässäilyn iltaa, kun Pittsburgh voitti Carolinan maalein 8-3. Ottelu oli Jordan Staalin ensimmäinen Pittsburgh-vierailu sen jälkeen, kun mies kaupattiin Carolinaan. Aivotärähdyksestä takaisin kehiin päässyt James Neal oli illan tähti hattutempullaan. Kun lisäksi haaviin tarttui yksi syöttöpiste, Nealin tehot kirjattiin lukemin 3+1. Myös Jevgeni Malkin keräsi tehot 1+2 ja mukavilla tehoilla koko ajan ollut Jussi Jokinen 2+0.

Carolinan maaleista vastasivat Kevin Westgarth kahdesti sekä Tuomo Ruutu kerran. Itäisen konferenssin voittanut Pittsburgh kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella joko Ottawan tai New York Islandersin.

Minnesota haki tarvittavan voiton Coloradosta

Minnesota Wild kykeni nappaamaan voiton Coloradosta viimeisessä runkosarjaottelussaan ja eteni pudotuspeleihin ensimmäisen kerran viiteen vuoteen. Loppulukemat Denverissä Coloradossa kirjattiin Wildille 3-1. Mikko Koivu teki esityön Zach Parisen avausmaaliin. Nicklas Bäckström venyi 29 torjuntaan. Seuraavaksi Minnesota kohtaa runkosarjassa koko liigan ykkösjoukkueen Chicagon.

Detroit ei ole missannut pudotuspelejä 22 kauteen eikä missaa nytkään. Red Wings kävi hakemassa pisteet Dallasista tyylipuhtaalla 3-0-voitolla. Kapteeni Henrik Zetterberg tehtaili tehot 2+1 ja Pavel Datsjuk 0+3. Detroit sijoittui itäisessä konferenssissa seitsemänneksi ja kohtaa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Anaheimin.

St.Louis Blues otti viimeisessä ottelussaan 3-1-voiton Chicago Blackhawksista, joka oli matkustanut sen vieraaksi ilman suurimpia tähtiään. Voitollaan Blues varmisti itselleen kotiedun ja läntisen konferenssin neljännen sijan. Bluesin nuori laitahyökkääjä Jaden Scwartz teki kaksi maalia ja David Backes otti kaksi syöttöpistettä. Pudotuspelien avauskierroksella St.Louis kohtaa puolustavan Stanley cup- mestarin Los Angeles Kingsin, joka voitti viimeisessä ottelussaan San Jose Sharksin 3-2.

Oilers päätti kautensa maalijuhliin

Ilman paineita pelannut Edmonton Oilers on laittanut kahdessa viimeisessä ottelussaan tuulemaan ja heiluttanut reppua kiitettävästi. Päätösottelussaan Oilers upotti Vancouver Canucksin maalein 7-2. Edmontonin tulokas Nail Jakupov tekaisi kolmannessa erässä uransa ensimmäisen hattutempun. Kaksi muuta joukkueen tehomiestä olivat Justin Schultz tehoilla 1+3 ja Jordan Eberle kahdella maalillaan. Vancouverin avauskierroksen vastustaja on San Jose Sharks.

Myös Anaheim päätti runkosarjansa mollivoittoisesti häviämällä Phoenix Coyotesille maalein 5-3. Ankkojen tuhoksi koitui Radim Vrbata, joka tykitti hattutempun. Suomalaisittain ottelun onnistuja oli Teemu Selänne, joka juhli 675:ttä maaliaan.

NY RANGERS-NEW JERSEY 4-0
TORONTO-MONTREAL 1-4
OTTAWA-PHILADELHPIA 1-2
WASHINGTON-BOSTON 3-2 ja.
TAMPA BAY-FLORIDA 3-5
COLUMBUS-NASHVILLE 3-1
DALLAS-DETROIT 0-3
ST.LOUIS-CHICAGO 3-1
PITTSBURGH-CAROLINA 8-3
COLORADO-MINNESOTA 1-3
EDMONTON-VANCOUVER 7-2
ANAHEIM-PHOENIX 3-5
LOS ANGELES-SAN JOSE 3-2

» Lähetä palautetta toimitukselle