Kotijoukkue sen kun jaksaa porskuttaa liigakärjessä. Vaikka satunnainen tappio tulikin KalPalle puolitoista viikkoa sitten, eivät tamperelaiset sitä jaksaneet kauaa murehtia. Viime viikolta tuli jälleen kerran maalin voitot sekä Sportista että TPS:stä.
Viime pelissä Joona Luoto oli ratkaisuroolissa, kun nimimiehet eivät onnistuneet. Kotipelissä viimeksi ei tunnettu sanaa puolustus, kun maaleja mätettiin peräti yksitoista. Tämä on tietysti katsojien mieleen.
Paluun kirvesnuttuun ovat tehneet puolustajat Valtteri Kemiläinen sekä Tapio Sammalkangas. Tämä lisää kilpailua myös pakistoon. Viime aikoina alakerran ongelma ollut vastustajan hukkaaminen tiukoilla hetkillä, mutta toistaiseksi nähdyillä maalimäärillä siihen on ollut ns. varaa.
Tapparan peli-ilme on hyvä, ja joukkue vain jaksaa ottaa voittoja. Pitemmälle tulevaisuuteen katsottuna Tapparalla ei liene isoja ongelmia näköpiirissä. Tuuraajiakin löytyy, mikäli loukkaantumisia tai sairastumisia tulisi roppakaupalla.
Jukurit taistelee
Komean 7-1-voiton jälkeen vieraissa Raumalla, putosi Jukurit kolmen ottelun tappioputkeen viime viikon otteluissa. Se hävisi kotonaan KooKoolle ja HIFK:lle sekä kävi antamassa pisteet Lappeenrannassa SaiPalle. Viimeisin peli oli kuitenkin kokonaisuutena pelillisesti jo askel parempaan suuntaan, vaikkakin tehottomuus vaivasi joukkuetta.
Tilastot eivät lupaa hyvää Jukureille. Vastassa on ylivoimaisesti Liigan paras ylivoima, yli 30 prosentin tehokkuudella. Kun oma alivoima on Liigan häntäpäätä, täysi iltapuhde on sarvipäillä edessä. Vielä kun Tappara ottaa selkeästi vähiten jäähyjä Liigassa, vaikka oma ylivoima onkin mallikasta, usein sitä ei tilastojen valossa päästä kokeilemaan.
Joukkue pelaa erinomaisesti joukkueena, mutta muutamassa pelissä on nähty viitteitä, kun työnteosta on lipsuttu. Hyvä joukkuepelaaminen on kaiken A ja O, pitkässä juoksussa tästä voi tulla tasapaksua.
Pitää silti nostaa hattua Risto Dufvan suojateille, että loppuun asti joukkue pelaa. Ihan viimeisen puserruksen puute on vaivannut ja mikkeliläiset ovat tehneet huonoja ratkaisuja. Turo Asplundin johtama ykkösketju on joukkueen paras ja kantaa mikkeliläisiä illasta toiseen.
Yhdysvaltalaishyökkääjä Zach Budish on osoittautunut hyväksi vahvistukseksi. Koeajan kautta 1+1-vuotisen sopimuksen saanut pelaaja on joukkueen sisäisessä pörssissä toisena.