Vantaa suosikkina radanvarsikamppailuun

MESTIS / Ennakko
Haukkojen ja Kiekko-Vantaan radanvarsikamppailut jatkuvat jälleen. Tällä kertaa vantaalaiset vierailevat Järvenpäässä

Otteluun lähdettäessä ovat ennakkoasetelmat jo järvenpääläisille käyneet tutuiksi. Vierasjoukkue lähtee selvänä suosikkina ja Haukat kiusaajan roolissa yrittää yllättää etukäteen selvästi vahvemman vastustajansa.

Haukoilla on otteluruuhka selvinnyt otteluruuhkastaan ihan kohtuullisesti. Joukkueella on allaan kolme suhteellisen niukkaa tappiota sekä komea voitto FPS:stä. Tyhjennysmyynnin jälkeen joukkue on pystynyt Jami Kaupin johdolla pelaamaan yllättävänkin hyvin, eikä katastrofaalisia repsahtamisia ole nähty.

Yksi joukkueen tukipilaireista on ollut maalivahti Eero Väre. Maalivahtiosasto on oikeastaan ainoa, joka on Järvenpäässä vahivistunut. Heikki Kokkosen siirryttyä Vantaalle on Väre noussut todella mainioksi paikkaajaksi.

Haukkojen kokoonpanosta puuttunevat edelleen Matti Luoma ja Juha Jusslin. Varmasti poissa on Juha-Petteri Vuorinen, joka on tällä hetkellä Torinon olympiakisoissa.

Samalla kun nuoret pelaajat ovat nousseet esiin, on vanhemmista Mestis-jyristä tullut entistä flegmaattisempia. Timo Suuronen ei ole onnistunut puolustuspäässä vakuuttamaan ja monet nuoremmat pelaajat ovatkin ajaneet miehen ohitse. Lisäksi Toni Kiren on ryhtynyt surfailemaan sellkä suorana ollen välillä hyökkäyksen kärkenä. Mikäli miehet haluavat jatkaa ensi kaudella pelaamista Mestis-tasolla, on asenteen muututtava totaalisesti. Nyt on kuitenkin hyvä paikka nousta ratkaisevaan rooliin.

Vantaalaisten helppo nakki ei välttämättä olekaan helppo

Vantaalaisille tilanne on täysin sama, kuin viimeksi joukkueiden kohdatessa Vantaalla. Ainoa muutos on oikeastaan pelipaikassa. Kiekko-Vantaan valmentaja Petteri Hirvonen näkee selvästä voittopelissä myös sudenkuoppia.

- No oikeastaan tää ottelu nimenomaan on paha nakki, sen takia kun sen ei pitäisi olla paha nakki. Jos lähtee leikkimään, niin on se vaara, että käy huonosti.

Vantaalaiset tulevat panostamaan ottelun alkuun. Odotettavaa onkin, että pelin ratkaisu tullaan näkemään ottelun ensimmäisessä erässä.

- Jos peli lähtee huonosti käyntiin ja kaverille sattuu pomppimaan niin, että oma peli alkaa kulkea mollivoittoisesti, niin asenteen muutos kesken pelin on tosi vaikea juttu.

Kiekko-Vantaalla terveystilanne on hyvä. Joukkueesta puuttuvat ainoastaan armeijan takia Niko Mäntylä ja Timo-Pekka Römpötti. Mikäli joukkueen loppukausi menee putkeen, on runkosarjan kuudes sija täysin mahdollinen. Kuitenkin tämä peli kuuluu niihin, joiden voittaminen pitäisi olla itsestään selvää.

Puolustajista ilmeisesti Jussi Erkkilä ei tule pukemaan peliin, vaan Jani Södö on tällä kertaa kokoonpanossa

» Lähetä palautetta toimitukselle