Tappioputkeen luisunut Järvenpään Haukat on jälleen kovan paikan edessä. Flegmaattisen esityksen jälkeen on otteiden parannuttava huomattavan paljon, jos joukkue aikoo kerätä pisteitä Vantaalta.
Sivussa olevan Juha Jusslinin tilalle Haukat saa lisävahvistuksia Jokereiden a-junioreista. Haukkoja vahvistaa Jesse Uronen, joka esiintyy kahdessa viimeisessä ottelussa ennen joulutaukoa. Lisäksi Harri Hautajoki nousee takaisin pelaavaan kokoonpanoon.
Maalivahtitilanne joukkueella on vielä avoin. Edellisessä pelissä maalia vartioinut Federico Bobba voi saada jatkossakin mahdollisuuden. Haukkojen valmentajan Jami Kaupin mukaan Bobba onnistui Joensuussa tappiosta ja viidestä päästetystä osumasta huolimatta ihan hyvin.
Etukäteen Haukkojen tilanne ei ole mairitteleva. Sarjan tyvipäähän juuttunut joukkue tarvitsee suurin piirtein ihmeen, jotta sarjasijoitus kohenisi. Lisäksi jo valmiiksi kapeaa miehistöä ovat koetelleet monet loukkaantumiset. Tiukkaa pelitahtia Kauppi kommentoi Jokipojat-ottelun jälkeen varsin ironisesti.
- Tämä ammattilaissarja suo meille mahdollisuuden pelata usein. Tosi hieno homma.
Vantaa on Kaupille mielenkiintoinen vastus, mikä voinee toimia edes hieman sytyttävänä tekijänä.
Saako Vantaa rivit kuntoon?
Jos radanvarresta löytyy tällä hetkellä vain yksi säälittävä jääkiekkojoukkue, hieman etelämpänäkään toiminta ei ole ollut täysin kehuttavaa.
Kiekko-Vantaan otteita ovat leimanneet omalla puolustusalueella tulleet käsittämättömät virheet ja kiekonmenetykset. Vastustajat ovat päässeet rankaisemaan niistä kovalla kädellä. Kiekko-Vantaan luotsi Petteri Hirvonen ei ole ollut joukkueen puolustustyöskentelyyn lainkaan tyytyväinen.
- Ei joukkue missään nimessä kestä noin paljon virheitä. Ei neljää maalia voi joka kerta lyödä omiin. Se on liian iso urakka tehdä näissä sarjoissa aina viisi maalia tai enemmän.
Siitä, että edellinen kohtaaminen oli vajaa pari viikkoa aikaisemmin, ei Hirvosen mukaan ole mitään hyötyä.
- Kyllä tässä valmentajat ovat hölmöjä, jos ne eivät tässä vaiheessa kautta tiedä miten naapuri pelaa. Jokainen on pelannut jokaista vastaan ja videonauhat on naapureitten peleistä, ja pystyy käymään kattomassa naapureitten pelejäkin. Ei sillä ole mitään merkitystä, eiköhän Haukatkin tiedä miten me taas pelataan.
Vaikka ilmassa on selvää revanssihenkeä, Hirvonen ei myönnä, että revanssinnälkä olisi kova.
- En ajattele sitä yhtään, että vastassa on Haukat. Musta on ihan sama kuka siellä on vastassa.
uutinen Limnellin vuoro siirtyä sairastuvalle
[lue lisää] |
Maalivahdeista Kuusivuori on loukkaantuneena, joten maalissa jatkaa Aku Limnell. Limnell pelasi puolikuntoisena kohtuullisen hyvin TuToa vastaan, joten heikommilla järvenpääläisilläkään tuskin on helppoa.
Arne Köhler on kärsinyt pelikieltonsa ja palaa kokoonpanoon. Nyt kolme ottelua Kiekko-Vantaassa pelannut Samu Isosalo teki TuToa vastaan Vantaan-pestin ensimmäisen maalinsa. Isosalo on iso ja fyysinen pelaaja, joka luo jatkuvasti hyviä tilanteita. Edellisen pelin Isosalo pelasi Petri Pitkäjärven ja Petteri Linnonmaan kanssa ja oletettavasti myös jatkaa samassa ketjussa.
Puolustaja Timo Ahonen ei ole vieläkään palaamassa kokoonpanoon. Marco Poulsen on niin ikään sivussa joulun yli. Nuori Niko Mäntylä puolestaan palasi kokoonpanoon jo TuToa vastaan.
Edellisessä kohtaamisessa Vantaa teki kaikki kolme maaliaan ylivoimalla, mutta ylivoimapeli on muuten ollut varsin kehnoa. Kuviota ei ole saatu millään kasaan, vaan kontrolli kiekkoon on menetetty turhan usein heti siniviivan ylittämisen jälkeen.