Pelisuorituksia parantamaan

MESTIS / Ennakko
Tiistai-iltana Oulussa taistellaan jälleen tärkeistä pisteistä, kun kotijoukkue Kiekko-Laser ja vierailevana yhdistelmänä Oulun jäähallin jäällä esiintyvä Titaanit iskevät yhteen Mestiksen karsintasarjan toisen kierroksen kamppailussa. Avauskierroksen jäljiltä kummallekin osapuolelle jäi rutkasti parannettavaa tulevissa otteluissa.

Mestiksen sarjajumbona karsintoihin suunnannut Kotkan Titaanit kykeni pienimuotoisten vaikeuksienkin jälkeen hakemaan arvokkaan vierasvoiton Suomi-sarjan voittaneesta D-Kiekosta lukemin 3-2. Sen sijaan Suomi-sarjan 2. sijalta karsintaotteluihin ponnistanut Oulun Kiekko-Laser sai poistua Kirkkonummen jäähallista niskassaan rökälemäinen 1-6-tappio Salamoille.

Titaanit ja Kiekko-Laser eivät ole koskaan aiemmin toisiaan kohdanneet virallisissa otteluissa, joten Oulun jäähallissa tehdään uusi "aluevaltaus" näiden joukkueiden osalta.

Molemmissa leireissä samat sävelet

Vaikka Titaanit ja Kiekko-Laser erilaiset lopputulokset avauskierroksen otteluistaan saivatkin, eivät joukkueiden päävalmentajien puheet juurikaan toisistaan eroa. Niin Titaanien Pasi Eväkoski, kuin Kiekko-Laserin Sami Heinulakin painottavat, että jatkossa laadukkaampaan peliin on pakko pystyä mikäli voittoja meinaa tiukoista karsintapeleistä napsia.

– Meidän on pakko pelata paljon kurinalaisempaa peliä Kiekko-Laseria vastaan, kuin mitä esitimme Jyväskylässä. Oman pelaamisemme pitää selkeästi parantua, jotta voitto Oulusta irtoaa, painottaa Eväkoski.

– Meillä oli aika hermostunut alku otteluun Salamoita vastaan. 6-1-loppulukemat eivät mielestäni kuitenkaan kerro ottelusta kaikkea, sillä emme päässeet ottelussa lähellekään parastamme. Toki, jos aiomme jatkossa voittaa, vaatii se meiltä todella hyvää peliä, säestää Heinula.

Syyt huonolle pelaamiselle olivat myös tarkasti tiedossa molemmissa leireissä.

– Jäähymäärät tulee jatkossa saada minimiin, sillä eihän tuollaisella alivoimaminuuttien määrällä voi yksinkertaisesti jatkaa tai noutaja tulee hyvin äkkiä. Luistinta vain liikkeelle ja sitä kautta oma peli kuntoon, toteaa Eväkoski.

– Vastustajan pelikovuus, -nopeus -ja rohkeus olivat kovemmalla tasolla kuin meillä, mutta pystymme varmasti parantamaan joka osa-alueella. Emme olleet oikeastaan missään asiassa sellaisella tasolla, jolla parhaimmillaan tällä kaudella olemme olleet, tuumii Heinula.

Nöyrästi, mutta voitontahtoisesti eteenpäin

Joukkueet ovat toisilleen outoja tapauksia, sillä ne eivät aiemmin ole toisiaan kiekkokaukalossa kohdanneet. Oudosta vastustajasta ja sen kärsimästä avauskierroksen rökäletappiosta huolimatta titaanileirissä luistimet pysyvät tiukasti jäänpinnalla, eikä vastapuolta lähdetä aliarvioimaan.

– Toivon mukaan pojat sisäistivät, että nämä pelit ovat aivan samanlaisia tiukkoja taistoja kuin vaikkapa Mestiksen runkosarjaottelut TuToa vastaan. Kiekko-Laserille ei ole varaa antaa yhtään siimaa tai muuten ei hyvä heilu, sanoo Eväkoski.

– Meidän tulee olla alusta asti hereillä ja pyrkiä tyrehdyttämään heidän hyökkäysten rakentelunsa sekä iskeä sitten voimalla vastaan. Omalla aktiivisella pelillämme pystymme varmasti ottamaan pinnat myös Oulusta, mies jatkaa.

Kiekko-Laserin pääpiiskuri Heinula puolestaan mietiskelee oppirahojen olevan maksettuina ja nyt on aika korjata ensimmäinen voitto tämän kevään karsinnoissa kotiin jo ihan Mestis-unelman ehjänä säilymisen kannalta.

– Tässä on vielä viisi peliä jäljellä ja kaikki on mahdollista. Emme todellakaan ole luovuttaneet, vaan vielä pitkä matka edessä. Yksi peli ei ratko mitään. Toki pistetili on nyt avattava. Lähdemme hakemaan ainoastaan voittoa huomisesta kotiottelusta. Oppi on nyt haettu ja on voittotilin avaamisen aika.

Oululaisen kiekkoyleisön panos "Kisen" Mestis-paikan tavoittelussa on jälleen suuressa roolissa.

– Uskon, että pojat saavat kotiottelusta sekä yleisön kannustuksesta lisävirtaa, päättää Heinula.

Titaaneille lisäapuja, Kiekko-Laser jatkaa samoilla

Titaanit saa kokoonpanonsa kaksi puolustuspään vahvistusta, kun D-Kiekko-kamppailun missanneet puolustaja Janne Ruohola ja Toni Mäkinen pukevat otteluun Kiekko-Laseria vastaan. Poissa sen sijaan kotkalaismiehistöstä ovat edelleenkin loppukauden sairastuvalla viettävät puolustaja Mikko Haapanen sekä hyökkääjät Jaakko Viljanen, Vili Mustonen ja Tobias Kauppinen.

Kiekko-Laser puolestaan iskee Titaanien kimppuun lähes samalla miehistöllä, kuin millä se haastoi Salamatkin. Poissa on loppukauden missaava hyökkääjä Henri Joki-Erkkilä, kun taas puolustaja Toni Meriruokon ja hyökkääjä Mikko Lotvosen pelaaminen oli vielä maanantai-iltana epävarmaa. Maalilla oululaisilla pelaa Salamat-ottelun huilannut Tuomas Kangas.

» Lähetä palautetta toimitukselle