HeKi kärsi avauskierroksen ottelussa KOO-VEE:tä vastaan tehottomuudesta, mutta Savonlinnassa itähämäläisten ketsuppipullosta irtosi tukos oikein kunnolla. Joukkue latoi kiekon SaPKo-vahti Harri Kohvakan taakse peräti viidesti ja päälle vielä kertaalleen tyhjään maaliin.
Valmentaja Jarno Pikkarainen myönsi joukkueensa jännittäneen Savonlinnassa melkoisesti. Alun hermostuneen pelaamisen jälkeen HeKin saama avausmaali kuitenkin vapautti joukkueen pelaamista ja loi pohjan komealle voitolle.
Titaanit pelasi Hermestä vastaan värikkään otteluun, jossa molemmat joukkueet turvautuivat heikkoina hetkinään maalivahdin vaihtoon. Kokkolalaiset olivat suurimman osan pelistä niskan päällä, mutta myös Titaaneilla oli omat mahdollisuutensa pisteisiin. Ne karisivat kuitenkin viimeistään Hermeksen Jouni Kulosen loistopeliin ja titaanimaalivahti Janne Kari-Koskisen huonoon iltaan.
Pakit riittävät sittenkin
HeKin hyökkääjistä onnistuivat Savonlinnassa erityisesti tehot 1+1 kirjauttanut nuori Esko Seppänen sekä tärkeän avausmaalin ohjannut Vili Mustonen. Runkopuolustaja Aki Nurminen alusti kaksi maalia ja maalivahti Pekka Mäkitalo pelasi jo toisen erinomaisen karsintaottelunsa peräkkäin.
Titaanien hahmoja torstaina olivat hyökkääjät Joni Hakonen ja Ville Valli. Kari-Koskisen paikalle maaliin vaihdettu b-juniori-ikäinen Teemu Hankanen onnistui myös tehtävässään erinomaisesti. Hyökkääjä Ville Turunen syötti kaksi maalia.
HeKin terveystilanne on hyvä, sillä joukkue on päässyt pelaamaan kauden tärkeimpiä pelejä parhaalla kokoonpanollaan. Itähämäläiset ovat saaneet molemmissa karsintapeleissä jalkeille kuusi pakkia, kun runkosarjassa joukkue joutui menemään monta kierrosta läpi neljällä puolustajalla.
Loukkaantumisista kärsivä Titaanit sen sijaan pelasi torstain avausottelunsa läpi pääosin kolmella hyökkäysketjulla ja neljällä puolustajalla. Jatkossa vastuuta tosin tultaneen antamaan myös torstaina penkillä istuneille pelaajille. Hermestä vastaan selkänsä loukannut hyökkääjä Tomi Pylväläinen lienee pelikunnossa lauantaina. Sen sijaan puolustaja Raine Räisänen tuskin pelaa vielä.
Maalin suulla suurin ero
Titaanit ei ole voittanut HeKiä Heinolan Urheilupuistossa kuuteen vuoteen, ja tiukkaa se tekee tälläkin kertaa. Vaikka kotkalaiset esiintyivät Hermestä vastaan suhteellisen pirteästi, joukkueen orastava maalivahtiongelma nosti päätään. Ykkösvahti Jaakko Valkaman loukkaantumisen vuoksi vastuun ratkaisupeleissä jakavat ailahteleva Kari-Koskinen ja kokematon Hankanen. Valmentaja Marko Oksanen lupaili Hermes-ottelun jälkimainingeissa Hankaselle lisää vastuuta, joten voi olla, että nuori vahti aloittaa maalin suulla jo lauantaina.
HeKin maalin suulla kokenut Pekka Mäkitalo on sen sijaan aloittanut karsinnat hyvin. Kun joukkue lisäksi on terve ja saanut voittotilinsä auki, lähtee se lauantain otteluun selvänä suosikkina. HeKin pahin peikko on tehottomuuden tuoma jännitys, johon se sortui KOO-VEE:tä vastaan. Jos maalinteko lähtee kulkemaan heti alusta asti, kotijoukkuetta on erittäin vaikea voittaa.