Illan vierasjoukkueen tilanne on todella hankala. Joukkue lähti ennakkokaavailuissa selvänä suosikkina karsintasarjaan, mutta ensimmäisessä ottelussa, näennäisestä hallinasta huolimatta, joukkue ei pystynyt ottamaan pisteitä SaPKolta.
Edellisen ottelun mukaan joukkueen ainoita valopilkkuja on Jari-Pekka Pajula. Kokkolaisten pelin tason on kuitenkin noustava joukkueena ja ensimmäisen alivoimamaalin tultua ei edellisen ottelun tapaista lamaantumista saa tulla.
Kotkalaisilla loukkaantumishuolia
Titaanien alku karsintasarjaan ei ole helppo. Runkosarjassa joukkueen toiseksi paras pistemies Jaakko Niemensivu joutuu olemaan seuraavat kaksi viikkoa sivussa. Joukkueen avainpelaajista myös Jukka Siira ei tule pelaamaan tällä viikolla. Kokoonpanoon puolestaan palaa kokenut puolustaja Pasi Eväkoski. Eväkoski pelasi jo kaudella 1996-1997 silloista 1 divisioonaa.
Lisäksi Titaaneilla ovat koko karsintasarjan sivussa maalivahti Jaakko Valkama sekä hyökkääjät Olli Peri, Antti Chrons ja Mikko Horto.
Mestistä seuranneille ihmisille löytyy Titaanien kokoonpanosta muutamia tuttuja nimiä. Joni Hakonen ja Jaakko Valkama pelasivat toissakaudella Järvenpään Haukoissa. Hakonen pysyi mainiosti Mestiksessä vauhdissa, joten hänelle ei Hermeksen vauhti tule olemaan mikään yllätys.
Etukäteen ajateltuna vierasjoukkue on lievä suosikki, mutta kotkalaisilla on todella mainio paikka yllättää. Mikäli kotijoukkue onnistuu nappaamaan johdon heti ottelun alussa, se saattaa lamaannuttaa nyt jo pahoja takaiskuja saaneen kokkolalaisryhmän.