JYP-Akatemia ei lähde nöyristellen alkavaan Mestis-kauteen. Ei ainakaan, jos päävalmentaja Jukka Ahvenjärven puheita on uskominen. Pikkuveli asennetta ei ole havaittavissa ison liiga-JYPin rinnalla – päinvastoin.
– Aina olemme asettaneet omat tavoitteemme. Niihin sitoudumme täysillä päivittäisessä työssä ja luomme oman menestyksemme. Pelirohkeus on se meidän iso teema ja kaikkia pelejä lähdetään voittamaan, Ahvenjärvi lataa ilman epävarmuuden värettäkään äänessään.
Akatemian lokeroiminen farmiseuraksi ei Ahvenjärveä sytytä. Tilanne ei hänen mukaansa ole poikkeuksellinen muihin useimpiin Mestis-seuroihin nähden.
– Ei meidän tilanne eroa mitenkään muista joukkueista kuten vaikka Kiekko-Vantaasta, SaPKosta tai muista. Siinä voi ukkoa liikkua välissä niin kuin muillakin seuroilla. En näe meidän tilannetta minään erona mihinkään muihin joukkueisiin.Kun pelaajia tulee niin ne on sitten niitä kirsikoita tai mansikoita kakun päällä, mistä kukin sitten tykkää. Meillä on ydinryhmä ollut kasassa toukokuusta asti ja sillä mennään tammikuunkin yli, Ahvenjärvi veistelee.
Nuoret pelurit miehen mitoissa
Millainen ydinryhmä Akatemialla sitten on kasassa? Paperilla se on ainakin sarjan nuorin keski-iän hipoessa 20-ikävuoden kieppeillä. Sitä kautta nippu on sarjan kokemattomin – toisaalta taas ehkä myös nälkäisin. Nuorella joukkueella kokemuksen karttuminsen tuoma lisäarvo on tavallistakin merkittävämpi.
– Pelaajien koko on kasvanut viime kaudesta. Lisäksi suurimmalla osalla on nyt takanaan kausi tällä tasolla. Se on selvä etu viime kauteen, Ahvenjärvi pohtii tyytyväisenä.
Koon kasvaminen tuo Akatemian otteisiin Ahvenjärven mukaan luonnostaan lisää kovuutta, mitä viime kaudella jäi yrityksestä huolimatta puuttumaan.
– Odotusarvo on se, että kaksinkamppailupelaamisessa olemme vahvempia kuin viime kaudella. Joukkue on nyt enemmän miehen mitoissa ja valmiimpi siihen.
Akatemian riveistä ei löydy yhtään ainuttakaan 80-luvulla syntynyttä pelaajaa. Ahvenjärvi myöntääkin, että karttuneesta kokemuksesta huolimatta nuori joukkue on aina nuori joukkue. Haasteita on siis tiedossa.
– Tosiasia on edelleen se, että tämä on haasteellinen sarja sekä kausi meille näin nuorena nippuna.
Edellisellä kaudella Akatemia pääsi yllättämään vastustajansa ja alkukaudesta pisteitä napsuikin hämmästyttävänkin tasaiseen tahtiin. Joulutauon jälkeen ote alkoi kuitenkin harmittavasti lipsumaan.
– Joulutauolla paljon nuorten maajoukkueiden mukana jätkiä meiltä, Ahvenjärvi muistelee, mutta ei selitelläkseen, vaan jatkaa:
– Pohja on päivittäisellä laadukkaalla työnteolla. Pyritään pitämään tällä kaudella viisikot kasassa ja hakemaan peliin tiiveyttä sitä kautta, luotsi analysoi tulevaa.
Pitkänjänteisyys on Ahvenjärven termi Akatemian otteiden kehittämiselle. Sitäkin tärkeämpi on kuitenkin pelirohkeus, mikä parhaimmillaan oli Akatemian otteissa hiveltävän näkyvää jo viime kaudella.
– Tärkeintä on, että uskalletaan lähteä rohkeasti pelaamaan peliä. Silloin kaikki on mahdollista yksittäisissä otteluissa. Pitkäjänteisyys on säilytettävä pelistä toiseen korkealla ehjiä 60-minuuttisia varten, Ahvenjärvi povaa ja korostaa myös sitkeyden merkitystä.
”Sydän sykkii Akatemialle”
Mestiksessä ja Jyväskylässä todella korkealle arvostettu Ahvenjärvi on vaikuttanut jo vuosikausia pikkuhurrikaanien peräsimessä. Joukkueen nimi ja pelaajien naamat ovat vaihtuneet matkan varrella tiuhaan, mutta rakkaus työhön ei ole karkaamassa mihinkään.
– Sydän sykkii vahvasti joukkueelle ja liekki palaa tälle toiminnalle. Nuorten herrojen kanssa kun on tehnyt aina hommia niin niitä on mukava tehdä uudestaankin.
Nuorten pelaajien kanssa toimiessa näkee myös menestystarinoita ja jatkuvaa kasvamista sekä eteenpäin menemistä. Tämä lämmittää kokeneen valmentajan mieltä erityisen suuresti.
– Esimerkiksi Olli Määttä oli tässä kesällä meidän mukana harjoittelemassa. Se on mahtavaa, kun miehet tulevat takaisin tänne ja hakevat siitä virtaa ennen kuin palaavat takaisin sinne missä ovatkin.
– Itse nautin siitä, että nämä pelaajat on jotain saanut ja ottaneet askeleita eteenpäin liigaan tai NHL:ään, AHL:ään tai mihin vain. On tämä vain mahtavaa työtä, Ahvenjärvi kuvailee lämpimästi.
Nyt katseet ovat Ahvenjärvenkin osalta tässä kaudessa ja sen vaatimassa päivittäisessä työmäärässä. Joukkueen omia virallisia tavoitteita ei ole vielä asetettu, mutta päävalmentaja itse on jo niitä kaavaillut.
– Valmentajana henkiökohtainen tavoite on, että päästään pudotuspeleihin. Olen vielä valmis siihen asettumaan, että Akatemian päävalmentajan puolesta joukkue on valmis tappelemaan tänä vuonna jopa mitaleista. Siitä lähdetään omalta osalta liikenteeseen, Ahvenjärvi tapailee päättäväisesti.
Ahvenjärven jämäkkyyttä kuunnellessa näitä yleisiä ennakkoasetelmia vastaan asettuvia tavoitteita on helppo tukea ja uskoa. Niin tekee täysin varmasti myös joukkuekin – ja voi siinä sivussa saavuttaa jotain odottamatonta.